Mitäs Pisasta jos käytös on huonoa!!!!

Tällä viikolla on kohistu Pisa-tutkimusten tuloksista. Ollaan huonompia kuin ennen. Toisaalta ei ihmetellä kun koulu on mitä on toisaalta syytetään vanhempia kun ei lapset ole kiinnostuneita koulusta.
Meidän lapsi on kiinnostunut koulusta. Tykkää tehdä läksyjä ja on tajunnut että koulutus on tärkeää. Murrosiässä koittaa miettiä maailmaa ja suhdettaan siihen. Harrastaa ja uskaltaa sanoa oman mielipiteensä. Onnekseni myös omaa niitä, koska pohtii asioita.
Tämä syksy kaikkineen on ollut helvetillinen. Sairastettu on omiksi tarpeiksi. Jos ei koulussa mene jalka tai käsi ollaan jossakin flunssassa. Koulu koutetaan hoitaa moitteettomasti, mutta suututtaa kuulla että siitä häntä sitten kiusataan. Mainitaan vaatteista, kännykästä ja ties mistä. Viimeisin mitä kuulin ja voi kuinka suutuin oli se että kaverit ei ole hänen kanssaan, kun hän on ollut sairaalassa!
Pohdin mistä tällainen nuoriso on tullut? Toista arvostetaan ulkoisten ominaisuuksien kautta. Se millainen sinä ihmisenä ei merkitse, vaikka kyllä pitäisi, eikö? Ajatella omia isovanhempiamme. He sotivat ja mahdollistivat meille itsenäisyyden. Kysyivätkö he kaverilta " oletko ollu sairaalassa?" tai katsoivatko onko sulla kiva paita tai muut vaatteet tai harrastatko oikeita juttuja? Ei silloin autettiin kaveria. Ymmärtääkseni sodassa mottona oli "kaveria ei jätetä!" Nykyisin taitaa olla "et kelpaat kaveriksi, jos sulla on oikeen merkkiset housut tai paita tai oikein laitettu tukka ja jos omaat oikeenlaiset kännykän". Onko tämä sellainen maailma, jonka me vanhemmat tahdomme? Onko oikeasti opetettava lapsi valikoimaan kaverinsa materian avulla vai oisko opetettava, että ihmiset on tärkeitä, oli ne sitten kenen lapsia tahansa ja että kaikkia tulee arvostaa. En uskalla edes ajatella millaisia työkavereita tällaiset nykyteinit (tiedän yleistän ja provosoin) ovat tulevaisuuden työpaikalla? Johtajilla on kavereita ja henkilöillä jotka tienaa hyvin, mut entäs ne jotka oikeasti tekee töitä, pienellä palkalla ilman statusta? Ihmisiä hekin ovat! En uskalla edes ajatella millaisia ovat tulevaisuuden työpaikat, jos nytkin töissä ei viihdytä. Tosin ehkä ne sitten on samanlaisia kuin nykyiset koulut - kaikilla paha olo ja se miksi siellä käydään ei ketään kiinnosta. Ei kovinkaan kiva tulevaisuus.
Mitäs jos nyt alettaisi opettaa lapsille ihmisten arvostamista ihmisinä ei ulkoisten ominaisuuksien vuoksi. Arvostettaisi terveyttä ja hyvää oloa rahan ja tavaran sijaan! Saataisiko maailma mukavammaksi paikaksi? Sitten voidaan pohtia sitä oppimistakin, jahka kaikilla on hyvä olla.

Sekavaa äidin elämää ja kiitokset omalle äidille!!!!

Kuinka usein törmäämme erilaisiin lasten kasvatusneuvoihin? Jos lapsemme kanssa ei mielestäsi ole ongelmaa, nuo neuvot eivät juurikaan tunnu missään. Jos koet, että olet epäonnistunut kasvatuksessa ja koet että lapsesi on erilainen, tuntuu tuollaiset vihjailut ja neuvot todella pahalta. Minulla on haastava lapsi. Olen pohtinut hänen kasvattamistaan ja miettinyt miten hänen kanssaan toimin. Olen käynyt hakemassa apua, erityislastentarhanopettajalta, toimitaterapeutilta jne. Ongelmat ovat muuttuneet lapsen kasvaessa ja olen saanut asiantuntijoilta ja kasvatuksen ammattilaisilta palautetta, että olen toiminut oikein. Lapseni käytös loukkaa minun syvimpiä tunteita. Se saa minut tuntemaan itseni erittäin huonoksi ja kyvyttömäksi äidiksi. Vielä se että hän on toinen kaksosista saa minut tuntemaan itseni niin riittämättömäksi. Silti koitan hampaat irvessä kasvattaa ja puhua. Minun keinoni on se, että kerron sanallisesti MIKSI ei noin ja noin saa käyttäytyä. MIKSI täytyy toisi arvostaa ja kunnioittaa. MIKSI ei saa lyödä. MIKSI ei saa potkia. MIKSI pitää pyytää anteeksi. Näitä keskusteluja käymme joka päivä useasti. Tämä on minun elämääni, minun äitiyttäni. Palautetta saa, sponttaanisti useita kertoja päivässä: Tyhmä äiti, huono äiti ja itku ja halaus päälle! Toisaalta olen saanut palautetta että lapseni osaa käydä käytöstään sanallisesti läpi ja pohtia käytöstään.

Tiedän, että tyttäreni ovat minulle maailman tärkeimpiä asioita ja toivon heille vain hyvää. Uskon vakaasti että minun järkeni ja kyvykkyyteni avulla heistä kasvaa yhteiskuntaan sopivia kansalaisia, jotka pärjäävät elämässään. Näen heissä samoja piirteitä kuin itsessäni ja olen oppinut millä asioilla on vaikutusta nykyisessä yhteiskunnassa. Näitä tahdon vahvistaa ja tukea. 

Jokin aika sitten korviini kuului radiosta tieto siitä että Suomalaiset eivät siedä lapsia. Uutinen kertoi siitä että suomalaisten mielestä lasten tulee käyttäytyä kuin aikuiset, fiksut aikuiset, kun ovat julkisilla paikoilla. Pohdin asiaa ja mietin mistä tuo tulee. Ulkomailla lapset saavat näyttää tunteensa ja olla oma itsensä. Suomessa etenkin vanhemmat naiset, jotka ovat omat lapsensa kasvattaneet, usein vielä olemalla vain kotona, eivät siedä lapsia. He ahdistuvat lapsen itkusta tai lapsenomaisesta käytöksestä. He ovat valmiita sanomaan sen myös ääneen ja neuvomaan kuinka lapsista saa "kilttejä". Usein nämä ihmiset ovat pitäneet omat lapsensa kotona neljän seinän sisällä ettei kukaan näe miten he käyttäytyvät.

Olen tähän asti ollut sitä mieltä että vien lapsiani kauppaa, elokuviin, kaupungille jne. Koitan ohjata heitä siihen miten tällaisissa paikoissa käyttäydytään. Pidän osana kasvatusta sitä että myös ohjaan heitä julkisilla paikoilla. Jos lapseni, joka todella usein saa raivarit ko paikoissa, ei koskaan ole niissä käynyt myöskään voi oppia kuinka tuollaisissa paikoissa käyttäydytään. Nyt sain palautetta siitä että olin tyttäreni käytöstä ohjannut kaupassa. Kyllä ottaa päähän!!! Tulee sellainen ole etten vie enää koskaan heitä kauppaan!!! Jos tämä kommentoija olisi tiennyt mitä oli tapahtunut olisi hän mahdollisesti ollut valaistuneempi asiasta, mutta jos vain tylysti tahdotaan lynkata vanhemmat tyhmiksi ja huonoiksi kasvattajiksi on se mielestäni juuri tuota suomalaisten lapsi vikaa. No tiedämpä nyt miltä sanojasta pohjimmiltaan tuntuu olla lasten kanssa enkä enää anna heitä tuollaisten ihmisten seuraan!

Nykypäivänä, kun meidän naisten tasa-arvoisessa yhteiskunnassa tulee tehdä kaikki samat asiat kuin miesten, sillä erotuksella, että kaikkia miehiä ei ole kasvatettu esimerkiksi kotitöihin tai perheen vastuun jakamiseen (Luulen vielä, ikävä kyllä, että nämä vastuuttomat kotitöitä jakamattomat pojat ovat juuri niitä vanhoollisten kotiäitien rakkauden hedelmiä) ja tähän kuuluu myös töissä käyminen, meiltä vaaditaan vaikka mitä. Kaikki ei siis liity lasten kasvattamiseen ollenkaan! Tätä asiaa tiivistää mielestäni hyvin facebookissa levinnyt naisena olosta kirjoitettu kirje:

Naisena oleminen on melkoinen missio. Etenkin jos on valinnut vielä Äitiyden. Naisen on oltava Kaikki. 
Lapset on kasvatettava terveellisesti ja turvallisesti ja oppikirjojen ohjeiden mukaan, virikkeitä ja luomuruokaa ja kestovaippoja ja vauvajoogaa on oltava. 
Olet suurennuslasin alla aina ja kaikkialla. Neuvolantädin ankarien silmien edessä tunnet suunnatonta pienuutta, kun lapsi on yli tai ali maagisten kasvukäyrien. Kun potalla käynti ei onnistu vielä yksivuotiaanakaan. Jos on tutti ja pullo. Jos on päiväkodissa tai ei ole. Kasvunkansioihin tallennetaan lapsen kasvu ja kyvykkyys ja meriitit. 
Isää harvoin nähdään tai kuullaan vasu-keskustelujen pyörteissä. Äidin on hankittava jälkikasvulleen kasa kehittäviä, virikkeellisiä harrasteita, jotta lapsesta kasvaa kunnon ihminen. Vanhempainillat ja toimikunnat kuuluvat asiaan. Myyjäisiin on leivottava. Hampaat on muistettava pestä aamuin illoin, rakkaat lapset jumalauta, sillä äitiä vedetään hampilääkärissä turpaan jos mukulalla on muumikarkkireikiä jo ennen kouluikää. 
Äidin pitää valmistaa terveellistä, puhtoista, egologista luomulähiruokaa pilteilleen omin käsin ja rakkaudella, sillä Saarioisten ruokia eivät ole väsänneet äidit, vaan koneet. Äläkä KOSKAAN unohda, että jos laiminlöit rintaruokinnan ja sorruit Tutteli-syntiin, lapsestasi voi tulla sarjamurhaaja! Tai sosiopaatti ainakin. 
Muista luoda uraa, äläkä ole töistä pois jos lapsi sairastaa. Hoida kuitenkin mieluiten lapsesi kotona kouluikään saakka, mutta koita samalla käydä töissä että olisit kunnioitettu veronmaksaja. Tajuatko kuinka kallista päivähoito todellisuudessa onkaan yhteiskunnalle ja miten isot kustannukset on kotihoidontuella lorvivista nykyäideistä?! Lapsilisiin upoaa miljardeja vain siksi, että SINÄ itsekkäästi menit lisääntymään vaikka maailma on täynnä orpoja katulapsia. Oletko sortunut joskus abortin verisyntiin, nainen? Miksi teit sen? Murhaaja. Synnytitkö isättömän lapsen, kuinka kehtasit? Ja meillä kun on ollut e-pillerit jo ikuisuuden herranen aika! 
Muista huolehtia parisuhteestasi nainen. Älä mene aviovuoteeseen pyjamassa, sillä miehesi ei ansaitse sitä. Ole seireeni ja syöjätär ja pikkutyttö ja mikä-vaan. Älä unohda sheivata! Muista harrastaa, huolehdi kunnostasi, tutki rintasi, liiku, rasvaa ja kuori ja pese ja usein ja tarpeeksi. Lakkaa kynnet. Muista juurikasvu! Meikkaa äläkä ikinä unohda pestä meikkejä illalla. Käy värianalyysissa. Lue kehittävää kirjallisuutta ja tilaa Avotakka. Nainen, sinä voit olla mitä vaan!! Mieti, Angelina Joliella on lauma mukuloita, eikä hän ole läski ja kulahtanut. Miksi sinä olisit?!
Tee joulukortit itse. Ja lahjat. Ja koristeet. Säilö marjat. Muista kaikkien synttärit ja nimpparit ja valmistujaiset ja rippijuhlat ja vuosipäivät. Nainen. Muista että markkina-arvosi romahtaa samaan tahtiin kun tissisi alkavat roikkua. Heitä on tuolla pilvin pimein, nuorempia ja kauniimpia ja lahjakkaampia. Jonain päivänä sinua ei muista tai tarvitse enää kukaan. Lepää silloin nainen :-D! Vanhainkodissa on sinua varten 0,5 hoitajaa odottamassa. Äitienpäivänä saat ruukkuruusun. Ehkä.

Tässä se totuus jota maailma meiltä odottaa ja kuka maailman ja vaatimukset ovat luoneet? No ne jotka teki tämän kaiken aikaisemmin ja PALJON paremmin!!! Eikä heidän lapsensa olleet hankalia, minussa se vika on millaisia lapseni on. Lohduttaudun sillä että voin vaikuttaa omien lasteni maailmaan, sanomalla että ruuhkavuodet on vaikeat, mutta lapset kasvaa!!! Kaiken keskellä koitan muistaa sanoa lapsilleni että he ovat minulle todella tärkeitä, nyt ja aina!!! Vaikka olisivat kuinka isoja ovat aina minun lapsiani! 

Tässä tahdon lopuksi lausua Kiitokset omalle äidilleni! Vaikka olemme joskus ottaneet yhteen kovasti, saan tuntea, että olen sinun tyttäresi nyt ja aina! En ole sinulle tänä vuonna ehtinyt syntymäpäivälahjaa antaa, mutta olkoon tämä kirjoitus sellainen. Kiitos äiti, että tuet ja kuuntelet ja että saan olla lapsesi ja että uskot minuun niin kasvattajana kuin aikuisena!!! Koitan myös jossakin vaiheessa tuoda sinulle kukkia, kunhan elämältäni ja kaikilta ulkoisilta vaatimuksilta ehdin!!!

Matkajännitystä ja miettimistä...

Olinkin jo unohtanut miltä tuntuu, kun matka lähestyy ja mietityttää olemmeko terveitä. Pari vuotta sitten jouduimme perumaan matkamme keskimmäisen lapsen korvatulehduksen vuoksi. Nyt vanhin tytär on ollut sairaana kaksi päivää ja odotan sairastuuko pienemmät. Ei ole kiva kokoajna tarkkailla lapsia ja miettiä onko kipeitä vai ei.... Kauan odotettu loma on taas vaakalaudalla tai sitä pelkään. Tiedän, että maalaan piruja seinälle, juu, mutta tällaista se perheellisenä on.
Jos olemme terveitä lähdemme leuantaina myöhään illalla lentokenttääkohti... jännityksellä odotan pääsemmekö lähtemään!

Äitienpäivänä 2012

Tänään on äitien päivä ja oikeasti kirjoitan tätä realiajassa 2:36 aamuyöllä. Sinänsä hyvä, etten nuku niin en sitten herää niin aikaisin, ei ole tytöillä vaaraa etteivät ehdi tehdä kaikkea mitä tahtovat! Syy valvomiseeni jääköön toiseen postaukseen.....
Äitien päivänä lasten kuuluu muistaa äitejään. Muistan kuinka pienenä tehtiin kortit ja askarreltiin jotain. Kun kasvoin, paras lahja oli mennä navettaan, että äiti saa nukkua ja nykyään sen ymmärrän varsin hyvin. Olisi ihana nukkua muinakin aamuina kuin vain äitienpäiväaamuna!
Mitä vanhemmaksi tulin sitä rahallisemmaksi äitienpäivä tuli. Piti ostaa lahjaa jne. Tietysti on ihan hyvä, että äitiä edes yhtenä päivänä muistetaan! Olen myös elänyt vaiheen, että järjestimme paikallisen kerhon kanssa pienellä kylällämme äitienpäivälounaita. Ahkeria siis on oltu!
Kun saimme lapsia, oli äitienpäivä mummojen luona käymistä. Kaikille hommattiin kukat, koska vauva ei vielä osannut tehdä mitään ja itse olin niin väsynyt etten ehtinyt ja jaksanut. Toki huonoa omaatuntoa siitä podin ja edelleen kuten huomaatte!
Nyt äitienpäivän juhlinta on taas muuttunut. Esikoisemme on niin iso että tahtoo leipoa ja laittaa. Pienet auttaa. Saan siis luksusta ja arvostusta aamulla. Lapseni uurastaat vuokseni. Tämän vuoksi olen koittanut järjestää, että mummot käytiin juhlimassa eri päivinä, että aikaa jää lapsille tehdä ja meille nauttia tekeleistä. Kyllä voi kuulostaa etten nauti, mutta on ihanaa! Säälin vaan jo alkuunsa lapsiani, kun joutuvat heräämään aikaisin ja pelkään, että lopputulos ei onnistu ja tulee pettymys. Tahtoisin auttaa ja neuvoa - olla kanaemona häärimässä ja tukemassa. Tahtoisin antaa lapsille onnistumisen kokemuksia ja tunteen, että kelpaavat sellaisian kuin ovat, ilman kakkua, lahjaa tai mitään. Tahtoisin vain herätä siihen, että kompivät viereeni ja halaavat ja sanovat että rakastavat. Tahtoisin, että tekevät sen nyt ja vuosienkin päästä ja muinakin päivinä. Uskon, että myös lapsilleni paras lahja olisi se, että kokevat kelpaavansa sellaisina kuin ovat, juuri nyt. Kokevat, että heidän aikaansaannoksensa saa minut ylpeäksi, ei vain äitienpäivänä vaan muulloinkin. Tahtoisin, että muistavat kuinka tärkeitä ovat minulle ja kuinka paljon tuovat minulle iloa ja luovat muistoja joiden avulla voin itseäni viihdyttää vanhempana. En tahdo, että he äitienpäivänä stressaavat itsensä uuvuksiin, vain koska pitää. Ei pidä! Olen äiti heille muinakin päivinä. Nyt ja tästä eteenpäin ja tiedän että joutuvat tyytymään siihen, koska eivät parempaakaan saa.

Tässä vielä kukkia kaikille äideille ja varsinkin omalleni, jolle en niitä vielä tänä vuonna ole antanut! Kuva on matkaltamme Luxenbourgiin viime keväänä.

Hyvää Äitienpäivää!!!!

Onnistunut muskariesitys!

Meidän tytöt esiintyivät eilen oman muskariryhmänsä kanssa. Oletin itse, että laulavat ja ehkä lauluun on joku koreografia, mutta tytötpä soittivat ja lauloivat. Uutta minulle oli se, että tytöt puhuivat kovasti ramppikuumeesta ja esiintymisjännityksestä. Kotona miettivät, että jos eivät uskallakaan esiintyä. Aikaisemmin ei meillä ole asiaa ääneen pohdittu, vaikka isosisko on soittanut pianoa ja varmasti jännittänyt ennen esiintymisiä.
Kun esiintymisen aika tuli, oli jännitys tietysti katossa ja toisella meinasi jännitys saada yliotteen. Juuri kun olimme astumassa esiintymislavalle, hän ilmoitti ettei uskalla ja jäi lavan eteen. Koska toinen kaksosista uskaltautui valitsemaan soitinta ja paikkaansa esiintymisessä, uskaltautui toinenkin pienen hetken päästä ja kukaan ei juurikaan huomannut, mitä oli tapahtunut. Esiintyminen meni hienosti! Molemmat soittivat ja lauloivat kovasti ja esiintymisestä jäi hyvä mieli meille kaikille. Minä tietysti äitinä saan olla todella ylpeä ihanista tytöistäni.
Pohdin kuitenkin kuinka tällaiset pelot olisi hyvä kohdata? Kuinka lasta rohkaista niin, ettei hänestä tule ylimieleistä ja koppavaa? Tahdon, että lapseni olisisvat sydämmellisiä ja toiset huomioon ottavia ja tärkeintä kunnioittaisivat toisia ihmisiä ja eläimiä. En todella halua lasteni arvostelevan toisten tekemisiä tai tekemättä jättämisiä etenkään sille henkilölle suoraan. Toivon, että he ymmärtävät ihmisten olevan erilaisia ja kuitenkin jokainen on tärkeä sellaisena kuin on. Vaikka jännittää on silti hieno ihminen ja kun tuon jännityksen voittaa, on vielä hienompi ihminen! En tahtoisi, että koskaan tahallaan loukkaavat ketään tai että saavat siitä vielä hyvän mielen! Mutta samalla tunnen huonoa omaa tuntoa siitä miten pärjäävät, koska maailma on pullollaan ihmisiä jotka tahallaan loukkaavat. sellaisiakin ihmisiä jotka tahallaan saavat toiselle pahan mielen ja vielä nauttivat siitä! Ihmisiä, jotka etenevät elämässään siten että mollaavat ja latistavat muita. Toivon, että osaan kasvattaa lapsista sellaisia, että pärjäävät eämässään oli loukkaaja läheinen tai tuntematon. Toivoisin, että osaan heistä ohjata niin vahvoja, että pärjäävät henkisesti ja osaavat vielä sanoa, kun heitä on loukattu! Suuri toiveita?

Kasvatus dilemma

Pohdin usein miten lapset kasvattaa, miten opettaa toimimaan elämän tilanteissa. Tavoite on varmasti jokaisella vanhemmalla, että lapset pärjäisivät elämässään. En tahtoisi, että lapseni aikuisena toteavat että, eivät pärjänneet, koska äiti kasvatti toimimaan tietyllä tavalla.
Meidän kaksosista toinen on todella kova kantelemaan toisen tekemisistä. Toisaalta tuo on ihan kiva, ehdimpähän puuttumaan moniin asioihin ennen kun suurempaa vahinkoa ehtii tapahtua. Toisaalta, on todella ärsyttävää, kun pienimmätkin tekemiset kannellaan. Mietin usein kiusataanko tytärtä sitten aikuisena, kun on kova kantelemaan? Siis kehuako kantelusta vai ei?
Miten sitten opettaa, että joskus tulee oikeasti kuunnella ja tehdä niin kuin äiti sanoo ja joskus voi käyttää omaa järkeään ja tehdä niin kuin parhaaksi katsoo. Milloin tuo maalaisjärki kasvaa lapsilla? Toisaalta yhteiskunta odottaa luovia, älykkäitä ja kekseliäitä sekä yrittelijäitä kansalaisia, mutta miten siihen kasvattaa. Etenkin jos se kekseliäisyys ilmenee piirtämisenä lattiaan tai seiniin?
Miten opettaa lapsielle tasapuolisuutta. Aina ei voi saada kaikkea samaa ja on opeteltava odottamaan asioita, jopa säästämään. Joskus tuntuu tyhmältä sanoa että ette saa, ihan vaan opettaakseen ettei aina voi saada, kun helpommalla pääsee jos ostaa sen 5€ lelun ja jää valitukset kuulematta. Teenkö silloin yhteiskunnalle karhunpalveluksen? Kuinka säästäväisiksi lapset tulee opettaa? Miten pääsisi pois tästä ylempalttisesta törsäämisestä ja tavara määrästä ja saisi lapset ymmärtämään mikä on välttämätöntä? Onko tuo tarpeen nykyyhteiskunnassa? Omat isovanhempani ovat eläneet pulaajan, minä en, miksi pitää säästää? Kuinaka pieni lapsi voi ymmärtää luonnonvarojen ehtymisen? Onko se liian pelottavaa? Voiko luottaa siihen että ihminen on tulevaisuudessakin kekseliäs ja oppii valmistavaan vähästä uudenlaista ja ei tule pulaa? Olenko huono vanhempi jos en opeta säästämään?
Usein mietin miten minut on opetettu. Monet asiat joiden orjana toimin tekevät elämästäni vaikeaa ja niistä luopuminen helpottaisi elämää kovasti! Miksi näistä lapsuuden opetuksista luopuminen on niin vaikeaa? Teenkö opettamalla lapsilleni asioita heidän tulevatsa elämästään vaikeaa? Miten opettaisin heitä armahtamaan itseään toisinaan?
Kasvattaminen ei ole helppoa ja tietoisuus vaikeudesta vaan lisää tuskaa! En todella osannut ajatella lasta odottaessani millaisten asioiden eteen joudun. Kokoajan on mietittävä miten sanomisensa ja tekemisensa perustelee. Minä perustelen kokoajan niin kahdelle uhmaikäiselle kuin yhdelle murrosikäiselle - asiat on erilaisia mutta silti todell avaikeita, koska tytöt ovat pitkämuistisia ja palaavat usein asiaan jos perustelen itseni pussiin :) Oppia ikä kaikki ja voi siis todeta että vanhakin voi oppia uusia asioita!

Kevät väsymys

En tiedä mikä olisi pahempaa kuin se että herää väsyneenä. Pienten lasten kanssa näin käy aika usein. Aamulla jo tietää että päivän aikana tulee hetkiä, jotka tuntuvat ylitsepääsemättämiltä. Tietää jo valmiiksi että menettää hermonsa ja inhottava muija, koska on vaan niin väsynyt.
Väsymyksen lisäksi saa siis päivänmittaan vieraakseen pahan mielen ja harmistuksen siitä että on pahalla tuulella ja ei jaksa mitään. Ei ainakaan helpota väsymystä! Näin keväällä kun aurinko paistaa ja tekisi mieli mennä ulos, mutta väsyttää tulee siitäkin saamaton ja huono olo. Alkaa pölypallot ahdistaa ja ikkunat näyttää likaisislta. Päiväunet voisi auttaa, mutta sitten jäisi päivästä osa pois ja illalla on vaikea nukahtaa. Noidanpyörä siis valmiina! Kahvilla ja kofeiini pitoisilla juomilla voi taistella väsymystä vastaan, mutta pudemmän päälle se ei kai ole järkevää. Väsymyksen jatkuessa päiviä, viikkoja ja kuukausia alkaa se olemaan osa elämää eikä enää tiedä millainen ihminen sitä onkaan. Ei enää aksa muistaa millaista oli kun ei väsyttänyt. Itse nukuin aivan kauheasti kun jäin vuorotteluvapaalle. Tuntui ettei unella ole määrää ja loppua. Pystyin nukkumaan kuinka kauan vain, mutta vihdoin tulin virkeäksi ja iloiseksi. jaksoin päivät energisenä. Nyt olo on toinen. Olen herännyt lasten ja koirien kanssa putkeen monen monta aamua ja siinä välissä on huonosti nukuttuja ja liian vähällä unella olleita öitä.... Päätäsärkee ja väsyttää - toivottavasti turkoosista lehmämukista nautittu kahvi auttaa!!!! Minulla on siis kaksi lehmämukia toinen oranssi josta kijoitin tässä postauksessa
Tässä mummon keittämää mustikkakeittoa ja Vanilla vanilijavanukasta aamupalaksi, ole hyvä! (Tämän postauksen oli tarkoitus olla kiitos miehelleni että oli minun vuoro nukkua ja siksi siinä on tuo sydän, josakin syystä näin ei sit käynytkään.... :(   )

Ihanan pitkiä yöunia odotellessa!!!!

Omatunto - mikä se on?

Olen koittanut lapsille painottaa että aina pitää puhua totta. Kaikessa täytyy äidille kertoa totuus! Pienet ovat niin mustavalkoisia vielä että totuus on heille aina se mikä itsestä tuntuu sopivimmalta tai heille sopii ettei ole tehnyt väärää. Toki on ihanaa huomata että kertovat myös sen jos tekivät väärin, vaikka perusteluna tulee se oman edus tavoittelu!
Murrosiässä tämä asia muuttuu. Ihmisen kasvun myötä aletaan totuutta muuntelemaan ja valtaa sellainen esitys muoto että sopii hyvin itselle. Kuten vastataan kysymykseen niin kuin tiedetään tahdottavan vastata. "Oletko tehnyt läksyt" - "Luulisin".... Eli luulen että olen, mutta jos en tiedä mitä on läksyksi en ole niitä tehnyt.
Mietinkin mistä tulee rehellinen toiminta, jos jo niin aikaisessa vaiheessa osataan kiertää totuutta. Pohdituttaa myös se millaista on sellaisten ihmisten elämä, jotka tavallaan työkseen kiertävät totuutta. Kuinka rankkaa on muistaa totuus.
Olen niin vanhanaikainen että oletan kotona ja parisuhteessa pesivän totuuden. Parisuhde ei voi perustua muuhun kuin totuuteen ja luottamukseen. Ennen en ymmärtänyt eronneita henkilöitä, mutta nyt elämä on opettanut. Pohdituttaakin mikä on sellainen totuus jonka muuntelu on liikaa? Mitä ihminen tuntee kun hän muuntele totuutta? Saako siitä mielihyvää kuin esimerkiksi viinasta ja tupakasta? Voiko tuo mielihyvä olla niin valtava ettei tajua enää tekevänsä väärin. Voiko siihen jäädä tavallaan koukkuun ja tulla riippuvaiseksi? Millaisella kasvatuksella tuohon päästään?
Olen murroikäisen kanssa keskustelleet paljon voiko sanoa "en tiennyt", "en ollut kuullut" jne jos tietää ja on kuullut, mutta pääsee vähemmällä niin sanoessaan. Koska voi sanoa että valehtelee ja koska puhuu tavallaan "muunneltua totuutta". Mitä on valehteleminen? Koska se muuttuu valehteluksi?
Kuinka usein minä, joka olen liian suora ja mustavalkoinen vieläkin loukkaannun kun huomaan että minulle valehdellaan!!! Mietin usein tajuaako puhuja että tiedän hänen valehtelevan? Saako enemmän tyydytystä jos valehtelee niin että toinen tietää vai että niin ettei toinen tiedä? Kuinka paljon voi sietää? Onko tyhmä se joka valehtelee, niin kuin lapsille opetetaan vai meneekö aikuisten maailmassa niin että se on tyhmä joka sanoo huomanneensa valheen? Aikuiset kyllä tekee mielestäni elämästä vaikeaa!!! Miten me umpikierot ihmiset jotka elämmä korviamme myöten valheessa saamme kasvatettua lapset tähän maailmaan siten että osaavat elää? Pitäisikö siis opettaa kokoajan enemmän "muuntelemaan totuutta" vai rehelliseksi? Minun etiikka sanoo että rehelliseksi, mutta pärjääkö jälkikasvu jos ei ole taitava totuuden muuntelija? Kasvatuksen dilemmoja?

Kiireetön aamu - ihanaa!!

Aurinko hellii, kevät tulee kohisten, linnut laulaa ja minä nautin kiireettömästä maanantai aamusta. Pienet mummolassa nauttimassa mummon hoidosto ja oloilusta siellä, minä join kahvin rauhassa ja luin lehden. Saatoin isomman kouluun ja kävelin hiukan tavallista pidemmän lenkin koirien kanssa. Aurinko on aivan mahtava ja näitä kiireettömiä aamuja voin sitten muistella kun töihin palaan, kaikessa tohinassa.

Mieleen tuli väkisinkin, ettenkö voisi joskun antaa itselle laatuaikaa? Vaikkä olen töissä, voisinko joskus viedä lapset hoitoon ja sitten mennä kävelylle koirien kanssa ja nauttia??? Täytyy laittaa ihan listaa, miten hiljentää tahtia ja ottaa ilo irti elämästä!!!! Loppupäähän tämä rentous varmasti tuo lisää aikaa - vaikka en sitten ehkä saa niin paljon juuri nyt aikaan, mutta ehdinkö nauttia kiireessä mistään? Jos nauttisin ja olisin onnellinen, enkä touhottava kone?

Nautitaan tästä päivästä, minä jatkan tenttiin lukua ja yksin olosta nauttimista!!!

Tekniikka ja lapset

Meillä on kaikenlaisia teknisiä vempaimia ja voitte arvata, että usein mietin miten lapset osaa suhtautua noihin laitteisiin. Mieheni käyttää laitteita päivittäin ja usein juuri olohuoneessa. Uusien pelien tullessa menee yöt palatessa. Pohdin usein miten mallioppiminen vaikuttaa lapsiin? Telkkari meillä on melkein aina auki ja nyt kun lasten maksulliset kanavat näkyy, katsovat tytöt aika paljon telkkua. Tosin leikkivät myös tosi paljon. Mielikuvitusta riittää!
Ehkä huolenaiheeni ei niinkään ole siis pienet, vaan vanhempi tyttäreni. Jotenkin kun hänet laskee "nettiin" katoaa hän tästä maailmasta ja sujahtaa johonkin bittiavaruuteen. Sieltä hänen tähän maailmaan kaivaminen on todella vaikeaa. Ahdistaa itseäkin kuinka se netin käytön lopettaminen on niin vaikeaa. Minä unohdan lapsen, kun hän löhöää koneen kanssa sohvalla ja on ihan hiljaa. Jossain vaiheessa tajuan että nörttäily on saattanut kestää tuntitolkulla ja sitten onkin murkkuikäinen jo aivan äkäinen ja kiukkuinen niin netin käytön lopettamisesta kuin palaamisesta tähän reaalimaailmaan.
Nyt opintoja tehdessäni olen haaveillut, että olisi sellianen hiukan pienempi tietokone, kuin tämä nykyinen kannettava kotona on. Töissä minulla on pieni näppärä ja kevyt Dellin kone. Se on vielä ihanan punainen! Tykkään koneestani tosi paljon! Mieheni ehdotti nyt, että ostaisimme pienemmän koneen meille käyttöön ja tämä iso kone annettaisi vanhimmalle tyttärelle omaan huoneeseen... Ihanaa olisi saada kone, jota voisin vaikka ottaa mukaan, mutta toinen puoli pelottaa. Tyttäreni saisi koneen omaan huoneeseensa. Siellä olisi sitten alakerrassa omassa huoneessaan koneen kanssa ja saisi nörttäillä rauhassa. Hui! Kuinka saan kaikki asiat hänet tekemään, kun netti on niin mielenkiintoinen? Kuinka tiedän missä hän menee netissä tai ketä tapaa? Lapset ovat niin tietämättömiä suuresta pahasta maailmasta ja pahoista aikuisista! Kuinka noista asioista puhuisi lapselle niin ettei pelota vaan saisi järjen valaistumaan?
Voinko siis iloita uudesta laitteesta vai annanko huolelle vallan? Kuinka paljon tulee opettaa tietokoneen käyttöä lapselle, että hän pärjää elämässään ja minkä ikäisenä? Itse en ollut vielä alakoulussa kovinkaan kiinnostunut tietokeneesta, mutta nyt esitelmiä tulee tehdä tietokoneella jne... Mikä on maailman vauhti? Pelottaa!

Unelmista haaveilua vai kun mikään ei riitä?

Kun olin nuorempi haaveilin aviomiehestä, kodista ja lapsista. Unelmissani teimme kaikenlaisia asioita. Odotin, että pääsen toteuttamaan haaveet ja elämään unelmat todeksi. Näin on jokseenkin käynyt, minulla on aviomies, koti ja kolme ihanaa lasta! Miksi en vaan muista mistä tekemisistä haaveilin? Tai elämämme arki ei vastaa niitä unelmia joita minulla oli.
Nyt kun olen saavuttanut paljon unelmistani, olen koulutukseltani luokanopettaja, niin kuin kauan haaveilin ja unelmoin. Olen vakityössä ja harrastuksia on myös. Elämän pitäisi olla aivan loistavaa ja silti tuntuu, että kaikki ei ole hyvin. En tiedä unelmoinko enää, uskallanko? Unelmoiminen tuo arkeen jotenkin hohdokkuutta ja antaa voimaa. On mitä odottaa! Unelmien täyttyminen ei kuitenkaan aina olekkaan niin hohdokasta ja hienoa kuin unelmissa on ajatellut. Arki raiskaa ihanat pilvilinnat ja tekee niistä harmaita hirsimörskiä. Miksi näin? Eikö arki voisi olla hohdokasta ja yhtä hienoa kuin unelmissa? Vai totunko tähänkin ja mikä sitten on hienoa? Olenko ihminen jolle mikään ei riitä?
Kuvitelin nuorena että aikuisena on sitten seesteinen ja tietää mitä tahtoo. Milloin kasvan aikuiseksi sitten? En koe olevani seesteinen. Tahdon välillä tuota ja välillä tätä. Tämän vuoksi en koe ehkä saavani asioita joita tahdon. Onko väärin tahtoa vaikka mitä? Mihin pitäisi vetää raja? Olenko yhteiskuntaan epäsopiva, jos en saa nautintoa työstäni ja ole tyytyväinen saamaani palkkaan? Entäs jos en edes arvosta palkkaa? Pitäisikö nuoren olla kiinnostunut rahasta ja ympärilleen keräämästä mammonasta? Onko väärin tahtoa mukavaa oloa? Hyviä kavereita? Ilon kyyneleitä? Stressin, hermopaineen ja äksyilyn sijaan? Onko väärin tahtoa käyttää resurssejaan kaikin tavoin ja nauttia elämästä?
Nyt kun koitan miettiä miksi en kauheasti enää haaveile, ymmärrän! En tee asioita joissa kokisin nauttivani, en uskalla revittää ja nauttia. Koitan elää yhteiskunnan normien mukaan ja tehdä kaikki bliisusti. Haaveet ei tule uniin ja unelmiin, koska tukahdutan ne tällä tasapaksulla elämällä. Koska uskallan irrottaa otteen ja pudota uuteen mahdollisuuteen? Uskallan tarttua elämään ahnaasti ja rajoja koetellen?

Nyt päätän että huomenna on uusi päivä! Nautis ihanista lapsistani, perheestäni ja kodista! Teen työni niin kuin parhaaksi näen. Nautin asioista joista tykkään ja satsaan niihin. Päätän nauttia elämästä tämä on vain minun ainokaiseni! Teen asioita jotka saa minut hymyilemään ja jos joku koittaa minua loukata en huomioi häntä vaan sitä kuinka upea olen! Katsotaan palaako unelmointi ja haaveilu osaksi elämääni!

Sitten voisin kyllä vielä toivoa että olisin paremman näköinen, fiksu ja hiukan hoikempi.... Eli minulle ei mikään riitä ;)