En tiedä mikä olisi pahempaa kuin se että herää väsyneenä. Pienten lasten kanssa näin käy aika usein. Aamulla jo tietää että päivän aikana tulee hetkiä, jotka tuntuvat ylitsepääsemättämiltä. Tietää jo valmiiksi että menettää hermonsa ja inhottava muija, koska on vaan niin väsynyt.
Väsymyksen lisäksi saa siis päivänmittaan vieraakseen pahan mielen ja harmistuksen siitä että on pahalla tuulella ja ei jaksa mitään. Ei ainakaan helpota väsymystä! Näin keväällä kun aurinko paistaa ja tekisi mieli mennä ulos, mutta väsyttää tulee siitäkin saamaton ja huono olo. Alkaa pölypallot ahdistaa ja ikkunat näyttää likaisislta. Päiväunet voisi auttaa, mutta sitten jäisi päivästä osa pois ja illalla on vaikea nukahtaa. Noidanpyörä siis valmiina! Kahvilla ja kofeiini pitoisilla juomilla voi taistella väsymystä vastaan, mutta pudemmän päälle se ei kai ole järkevää. Väsymyksen jatkuessa päiviä, viikkoja ja kuukausia alkaa se olemaan osa elämää eikä enää tiedä millainen ihminen sitä onkaan. Ei enää aksa muistaa millaista oli kun ei väsyttänyt. Itse nukuin aivan kauheasti kun jäin vuorotteluvapaalle. Tuntui ettei unella ole määrää ja loppua. Pystyin nukkumaan kuinka kauan vain, mutta vihdoin tulin virkeäksi ja iloiseksi. jaksoin päivät energisenä. Nyt olo on toinen. Olen herännyt lasten ja koirien kanssa putkeen monen monta aamua ja siinä välissä on huonosti nukuttuja ja liian vähällä unella olleita öitä.... Päätäsärkee ja väsyttää - toivottavasti turkoosista lehmämukista nautittu kahvi auttaa!!!! Minulla on siis kaksi lehmämukia toinen oranssi josta kijoitin tässä postauksessa
Tässä mummon keittämää mustikkakeittoa ja Vanilla vanilijavanukasta aamupalaksi, ole hyvä! (Tämän postauksen oli tarkoitus olla kiitos miehelleni että oli minun vuoro nukkua ja siksi siinä on tuo sydän, josakin syystä näin ei sit käynytkään.... :( )
Ihanan pitkiä yöunia odotellessa!!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti