Olen kovasti iltauninen. Nuorempana tehdyt yötyöt aiheuttavat sen, että en enää juurikaan tykkää valvoa, myös tietysti lasten kanssa valvotut yöt ovat osa syynä tähän. Oikeastaan tykkään nukkumisesta aika kovasti!
Valitettavasti olen perinyt sukuni geenit. Herään mielelläni todella aikaisin - liian aikaisin. Ei se aina haittaa, esimerkiksi joulun tienoilla voin rauhassa väkrätä joululahjoja ja tehdä kaikkee aamuisin. Toisinaan se ei ole niin kivaa.
Esimerkiksi tänä aamuna. Olisin todella mieluusti voinut nukkua ja se olisi kaikin puolin ollut järkevää, mutta kun keskimmäinen tytär herätti en enää saanut unta. Nyt olen pyörinyt kaksi tuntia sängyssä ja hermo meni. EN kehtaa vielä lähteä koirien kanssa edes ulos!
Jos jotakin kivaa tästä heräämisestä koittaa etsiä niin se että on aikaa pohtia. Aina ei tietysti ole hyvä että antaa mielikuvitukselle siivet yön pimeinä tunteina, toisinaan parhaat ideat tulee silloin. Nyt esimerkiksi kehittelin malleja joita voisin ommella. Salailin myös virkkukoukkusen netti sivuja ideoita jalostaakseni. Kunhan aikaa on. Ideat siis kehittyvät yöllä ja huomaan että olen palautunut väsymyksestä kun ideoita pursun... Voisi vaan pääpursuta ihan unessa :)
Lähden kattoo josko saisi unenpäästä vielä kiinni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti