Pohdin usein miten lapset kasvattaa, miten opettaa toimimaan elämän tilanteissa. Tavoite on varmasti jokaisella vanhemmalla, että lapset pärjäisivät elämässään. En tahtoisi, että lapseni aikuisena toteavat että, eivät pärjänneet, koska äiti kasvatti toimimaan tietyllä tavalla.
Meidän kaksosista toinen on todella kova kantelemaan toisen tekemisistä. Toisaalta tuo on ihan kiva, ehdimpähän puuttumaan moniin asioihin ennen kun suurempaa vahinkoa ehtii tapahtua. Toisaalta, on todella ärsyttävää, kun pienimmätkin tekemiset kannellaan. Mietin usein kiusataanko tytärtä sitten aikuisena, kun on kova kantelemaan? Siis kehuako kantelusta vai ei?
Miten sitten opettaa, että joskus tulee oikeasti kuunnella ja tehdä niin kuin äiti sanoo ja joskus voi käyttää omaa järkeään ja tehdä niin kuin parhaaksi katsoo. Milloin tuo maalaisjärki kasvaa lapsilla? Toisaalta yhteiskunta odottaa luovia, älykkäitä ja kekseliäitä sekä yrittelijäitä kansalaisia, mutta miten siihen kasvattaa. Etenkin jos se kekseliäisyys ilmenee piirtämisenä lattiaan tai seiniin?
Miten opettaa lapsielle tasapuolisuutta. Aina ei voi saada kaikkea samaa ja on opeteltava odottamaan asioita, jopa säästämään. Joskus tuntuu tyhmältä sanoa että ette saa, ihan vaan opettaakseen ettei aina voi saada, kun helpommalla pääsee jos ostaa sen 5€ lelun ja jää valitukset kuulematta. Teenkö silloin yhteiskunnalle karhunpalveluksen? Kuinka säästäväisiksi lapset tulee opettaa? Miten pääsisi pois tästä ylempalttisesta törsäämisestä ja tavara määrästä ja saisi lapset ymmärtämään mikä on välttämätöntä? Onko tuo tarpeen nykyyhteiskunnassa? Omat isovanhempani ovat eläneet pulaajan, minä en, miksi pitää säästää? Kuinaka pieni lapsi voi ymmärtää luonnonvarojen ehtymisen? Onko se liian pelottavaa? Voiko luottaa siihen että ihminen on tulevaisuudessakin kekseliäs ja oppii valmistavaan vähästä uudenlaista ja ei tule pulaa? Olenko huono vanhempi jos en opeta säästämään?
Usein mietin miten minut on opetettu. Monet asiat joiden orjana toimin tekevät elämästäni vaikeaa ja niistä luopuminen helpottaisi elämää kovasti! Miksi näistä lapsuuden opetuksista luopuminen on niin vaikeaa? Teenkö opettamalla lapsilleni asioita heidän tulevatsa elämästään vaikeaa? Miten opettaisin heitä armahtamaan itseään toisinaan?
Kasvattaminen ei ole helppoa ja tietoisuus vaikeudesta vaan lisää tuskaa! En todella osannut ajatella lasta odottaessani millaisten asioiden eteen joudun. Kokoajan on mietittävä miten sanomisensa ja tekemisensa perustelee. Minä perustelen kokoajan niin kahdelle uhmaikäiselle kuin yhdelle murrosikäiselle - asiat on erilaisia mutta silti todell avaikeita, koska tytöt ovat pitkämuistisia ja palaavat usein asiaan jos perustelen itseni pussiin :) Oppia ikä kaikki ja voi siis todeta että vanhakin voi oppia uusia asioita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti