Lomaa ja arkea!

Loma alkoi hektisen viikon jälkeenja nyt olen nukkunu univelkoja pois. Seuraavan viikon olemme koko perhe yhdessä - outoa! Sitten kaksi viikkoa lomailen tyttärien kanssa neöjästään ja kolmestaan ja sitten taas koko perhe yhdessä. Ihkuu suunnitelmia vain viimeiselle viikolle.

Ilolla luin tämän postauksen http://simoda.refashion.fi/2014/07/13/mina-ja-monta-rooliani/ ja pohdin että koitan loman aikana virkistää eri roolejani elämässä paitsi työroolia.... Vahvistan elämää talven sotkuja varten.

Iloa!! Kesää ja yhdessä oloa!

Vaikeuksista voittoon tai ainakin parempaan oloon

Aika kuluu, ja kun on paha mieli, jotenkin enemmän vielä sumussa. No meillä on ollut kurjuutta kaikin tavoin. Itse sain pahan migreenin ja se ei nyt meinaa taittua millään. Taas tuntuu päässä että sattuu. Lapset ovat sairastelleet ja sairastelleet. Nytkin istun sohvalla keskimmäinen sairastelija kainalossa. Saldo nyt silmätulehdus, poskiontelotulehdus ja kaikin puolin kurja olo.
Pakkanen ja ihanaa ja aurikoinen keli ja tetysti lumi! Tulisi nyt sen verran lunta että pääsisi kunnolla hiihtämään ja nauttimaan ulkoilusta. Lunta, latuja ja päänsäryn ja tautien helpottamista odotellessa!

Juuri nyt, elämä on tässä!

Joulu tulee, ihan joka hetki lähemmäksi. Meillä joulun odotus on ollut erilainen. Vanhimman  kova sairaus sai perheen arjen sekaisin ja vanhempien jaksamisen koville. Mentiin päivä kerrallaan, joskun lyhyempikin aika. Pelko ja huoli kalvoi ja vei voimia. Paraneminen edistyi ja pienet askeleet tuntuivat tosi ISOILTA. Olimme huojentuneita ja onnellisia. Nyt ollaa jo kai terveitä. Koulussa ollaan ja normaali arki astui meille. Niin tätä on menty tämä viikko. Ihanaa!
Huoli joulun saamisesta tähän kotiin on seuraava. Emme ole ehtineet tai jaksaneet valmistella mitään. Arki vie voimat ja ahdistus siitä onko meillä joulua on suuri. Lahjoja ei olla osteltu, ei olla ehditty tai jaksettu mennä kauppaan. Siivouksia ei olla aloitettu. Huomenna vietän laatuaikaa vanhempieni kanssa - aikaa jota harvoin saan viettää. Toki päivää varjostaa suru. Isäni sisaren, tätini hautajaiset. Silti olen onnellinen että saan olla vanhempieni kanssa. Siivota en ehdi, mutta onneksi pölyt ei katoa!
Tänään olen pohtinut, ikäviä uutisia kuultuani, elämää. Millaisia jouluja lapset viettää? Mitä perheet käy läpi jouluina? Kuinka pahalta voi tuntua kun perhettä kohtaa ikävä uutinen juuri ennen joulua? Nyt juuri itse olen väsynyt ja en sitä jaksaisi, mutta toivon voimia kaikille joille ikäviä uutisia on tullut! Joulu on aikaa olla läheisten kanssa, vaikka olisi viimeinen joulu olla yhdessä. Toistan itseäni, mutta nautitaan siitä mitä on juuri nyt.
Pienet tyttäremme esiintyivät tänään hienossa Joulun lintu konsertissa Kuokkalan kirkossa. Ihanassa tunnelmassa itkin ja itkin. Itkin:
- onnesta, minulla on ihanat lapset
- ihanasta hetkestä, kun sain vain olla ja kuunnella, antaa musiikin viedä
- huolesta lapsistani
- toivosta että tulevat päivät ei tuo huolia
- haikeasta olosta
- väsymyksestä
- siitä että sain antaa kyynelten virrata!
lapset oli ihmeissään. Pienen ihmisen on vaikeaa ymmärtää aikuisen surkeutta.
Sunnuntaina menen itkemään, siis tiedän jo valmiiksi, vanhimman joululaulukonserttiin Taulumäen kirkkoon. Sitten koitan käydä töissä vielä maanantaina ja aloittaa joulun vieton...Toivotaan että ilman itkua!
Vietämme joulun sotkussa, mutta rauhoittua aion. Nauttia siitä että olemme kaikki täällä ja terveitä. Olemme täällä ja yhdessä juuri nyt. Tässä hetkessä! Onnellisena siitä mitä meillä nyt juuri on!!!!

Missä iskä?

Olimme äsken syömässä neljästään tyttöjen kanssa, kun keskimmäinen kysyi; "missä iskä on?" Jatkoin pelleilyä ja kysyin "missä iskä voisi olla?" Kello siis sunnuntaina noin 12. Tähän tyttö totesi että "varmaan nukkumassa". Vanhin tähän jatkoi et "olisi se jo tullut ylös kun olis haistanu ruuan!" Heh, iskä sen verran perso ruualle et herää uniltaan syömään.

Mitäs Pisasta jos käytös on huonoa!!!!

Tällä viikolla on kohistu Pisa-tutkimusten tuloksista. Ollaan huonompia kuin ennen. Toisaalta ei ihmetellä kun koulu on mitä on toisaalta syytetään vanhempia kun ei lapset ole kiinnostuneita koulusta.
Meidän lapsi on kiinnostunut koulusta. Tykkää tehdä läksyjä ja on tajunnut että koulutus on tärkeää. Murrosiässä koittaa miettiä maailmaa ja suhdettaan siihen. Harrastaa ja uskaltaa sanoa oman mielipiteensä. Onnekseni myös omaa niitä, koska pohtii asioita.
Tämä syksy kaikkineen on ollut helvetillinen. Sairastettu on omiksi tarpeiksi. Jos ei koulussa mene jalka tai käsi ollaan jossakin flunssassa. Koulu koutetaan hoitaa moitteettomasti, mutta suututtaa kuulla että siitä häntä sitten kiusataan. Mainitaan vaatteista, kännykästä ja ties mistä. Viimeisin mitä kuulin ja voi kuinka suutuin oli se että kaverit ei ole hänen kanssaan, kun hän on ollut sairaalassa!
Pohdin mistä tällainen nuoriso on tullut? Toista arvostetaan ulkoisten ominaisuuksien kautta. Se millainen sinä ihmisenä ei merkitse, vaikka kyllä pitäisi, eikö? Ajatella omia isovanhempiamme. He sotivat ja mahdollistivat meille itsenäisyyden. Kysyivätkö he kaverilta " oletko ollu sairaalassa?" tai katsoivatko onko sulla kiva paita tai muut vaatteet tai harrastatko oikeita juttuja? Ei silloin autettiin kaveria. Ymmärtääkseni sodassa mottona oli "kaveria ei jätetä!" Nykyisin taitaa olla "et kelpaat kaveriksi, jos sulla on oikeen merkkiset housut tai paita tai oikein laitettu tukka ja jos omaat oikeenlaiset kännykän". Onko tämä sellainen maailma, jonka me vanhemmat tahdomme? Onko oikeasti opetettava lapsi valikoimaan kaverinsa materian avulla vai oisko opetettava, että ihmiset on tärkeitä, oli ne sitten kenen lapsia tahansa ja että kaikkia tulee arvostaa. En uskalla edes ajatella millaisia työkavereita tällaiset nykyteinit (tiedän yleistän ja provosoin) ovat tulevaisuuden työpaikalla? Johtajilla on kavereita ja henkilöillä jotka tienaa hyvin, mut entäs ne jotka oikeasti tekee töitä, pienellä palkalla ilman statusta? Ihmisiä hekin ovat! En uskalla edes ajatella millaisia ovat tulevaisuuden työpaikat, jos nytkin töissä ei viihdytä. Tosin ehkä ne sitten on samanlaisia kuin nykyiset koulut - kaikilla paha olo ja se miksi siellä käydään ei ketään kiinnosta. Ei kovinkaan kiva tulevaisuus.
Mitäs jos nyt alettaisi opettaa lapsille ihmisten arvostamista ihmisinä ei ulkoisten ominaisuuksien vuoksi. Arvostettaisi terveyttä ja hyvää oloa rahan ja tavaran sijaan! Saataisiko maailma mukavammaksi paikaksi? Sitten voidaan pohtia sitä oppimistakin, jahka kaikilla on hyvä olla.

Onnellinen juuri NYT

Olen lukenut Anu Harkin syöpäleikkauksesta ja paranemisesta, kyyneleet silmissä. Viimeisin päivitys täällä. Monta vuotta sitten, ehkä noin 10 vuotta sitten, minulla oli useampi rintatulehdus ja lääkäri jotenkin säikähti tilannetta, olin silloin alle 30v. Lääkäri kyseli sukuni syövistä ja laittoi minut mammografiaan sekä näytteisin. Jouduin odottamaan tutkimusta viikonlopun ja se oli elämäni pisin viikonloppu. Mietin miten minun käy? Miten lapseni selviää, jos kuolen? Viikonloppu meni sumussa vain pohtien ja pohtien. Sain onneksi perheeltä vapautta olla itseni kanssa ja miettiä. Jotenkin Anun kirjoitus toi muistot mieleen. Minulla ei mitään ollut ja lääkäri oli puhunut ehkä jotenkin ohi suunsa ja säikäytti minut tai olin ymmärtänyt väärin, mutta kyllä tuo laittoi elämää järjestykseen.
Nyt kun luin Anu Harkin selviämisestä tajusin kuinka hyvin asiani ovat. Minulla on kolme ihanaa tytärtä ja hyvä elämä. Harvoin uskallan sanoa niin, koska heti pelkään että kaikki romahtaa. Toisaalta en siten koskaan oikeasti nauti elämästä ja siitä mitä minulla on. Lapset kasvaa ja kohta minulla ei ole enää pieniä ihania tyttöjä vaan isoja tyttöjä. Miksi en olisi Onnellinen, isolla O:lla siitä mitä minulla nyt juuri on? Ihanat lapset ja rakkautta ympärillä!! Elämä on siis aika ihanaa!

Lomalla sairaalass E ja M - rannalla olisi kivempaa!!!

A:n hurmuru hymy :)

Karhuperheeni isoin ja pienimmät

Terve!

Vauhtia

Hampaita...

Uutta lumoa elämään

Blogi on uinunut, koska on ollut muuta ajateltavaa, mutta nyt päätin että tänne tallennan noiden sanaseppojeni sutkauksia ja naurua herätteleviä tempauksia, sehän kai alumperin oli blogini tarkoitus.

Olimme keskiviikkona pienen serkkumme kanssa katsomassa Mama-Africa esitystä. Esitys ei ollut mikään erikoinen kokemus, mutta tuntui sitten vaikuttaneen tyttöihin. Tostaina kun saavuin kotiin kaupasta, toi E nenäsuihkeen keittiöön. Kysyin mihin sitä oli tarvittu. Eveliina toteis että "lensimme afrikkaan niin lentokoneessa laitoimme suihketta, ettei korvat mene lukkoon." Heh, hauska idea.

Purin kauppakasseista tavaroita kaappiin, kun kuulin että A toteaa "Fantastista!" Isänsä kysyi mikä on fantastista. A katsoi olohuoneeseemme eteisestä ja totesi "tämä Afrikka!" Mielikuvitusta kun on tarpeiksi aukeaa olohuoneessa savanni tai viidakko tai kenties molemmat tarvittaessa.

Leikkihän ei siis tähän loppunut vaan koska meillä eteisessä on kaulaliinat jne levällää ja odottamassa kaappeihin pääsyä, jatkui leikki käärmeenlumoojana. A otti kitaran, jolla lakaa kaulaliinakäärmettä lumoamaan. Isänsä kysyi et voiko kitaralla lumota käärmeen, johon A vastasi hiukan hälmästi isäänsä katsoen, että "totta kai voi!". E aloitti lomoamisen djemberummulla ja onnistui silläkin.

Hetken päästä kyselivät toisiltaan onko kaulaliinakäärme jo LUMOUTUNUT?

E käärmeenlumoajana

Meillä oli niin hauskaa että nauroimme kyyneleet silmissä!!!

Lomailua

Haikeutta ilmassa...

Niin tänään on pienien viimeinen virallinen päiväkotipäivä. Ensi syksynä alkaa sitten eskari ja elämä muuttuu pienen askeleen, seuraavana syksynä ison askeleen - lapset ovat koululaisia. Sopeutumista siihen ettei mulla ole enää pieniä lapsia vaan kokoajan isompia ja fiksumpia neitejä.
Keskiviikkona oli päiväkodin kevätjuhla. Kyyneleet silmissä katselin reippaiden tyttöjen esityksiä. Etenekin nuorimmainen herätti minussa erikoista ylpeyttä kun hän ihanasti reippaalla äänellä veti Robinin "sysämmestä puuttuu palanen" -laulua.
No ensi viikolla alkaa lasten loma ja oleilu mummin kanssa. Saavat pitkän kesän nauttia olosta ja elosta ja ladata akkuja pitkään talveen...

Kun on pois tajuaa mikä on tärkeää

Olin vanhimman tyttären kanssa matkoilla melkein viikon ja voi mikä ikävä oli lapsia ja miestä. Tajusin silloin kuinka ihanat lapset mulla on ja kuinka ihana elämä. Oikeastaan saan olla tosi onnellinen!
Nyt istun taas yksin hotellissa ja mietin että mulla on ihana perhe ja koti! Kun vähän on poissa huomaa kuinka ihanaa onkaan olla kotona tärkeiden ihmisten lähellä. Tietää, että on tärkeä ja kelpaa heille. Huomenna ilolla kotiin!!!! :)

Lauantain onnea

Olimme tänään kuapungilla kaksosten kanssa. Monen kaupan jälkeen päädyttiin vihdoin Keljon Prismaan. Sekavan kauppareissun jälkeen päädyimme karkkimaisteluun ja osallistuimme karkkiralliarvontaan. Olimme sitä ennen seikkailleet leluosastolla, pyöräosastolla, kasvomaalauksissa jne.
Karkkiralliarvonnassa onnetar suosi Adaa ja saimme mättää irtokarkkeja minuutin ajan pussiin. Ada avasi laatikoita ja minä mätin. Tulos 1,7 kg irtokarkkeja! Tässä kuvassa aika onnellinen tyttö ja rallin järkännyt täti!

Meidän perhe kiittää ja maiskuttaa suutaan jokunen ilta!

Harmittaa

Joinakin päivinä asiat jää harmittamaan, vaikka kuinka ajattelee ettei asia ole mitenkään ihmeellinen tai outo, niin harmitus vetää hiljaiseksi. Näinä päivinä asioita pohtii jotenkin siitä näkökulmasta että itse on huono ja kaikki on epäreilua. Pahinta on ettei ajatuksesta pääse irti. Harmitus kiertää ja kiertää, leviää kaikkiin asioihin jotka tapahtuu ja leviää joka puolelle. Sitten ottaa tämäkin päähän koko ajan enemmän.
Naisena on jotenkin astetta ärsyttävämpää kokea harmitusta. Tiedän, että kaikki miettii että onkohan "se aika kuukaudesta" ja sitten itsekin alkaa miettiä että tämä on joku hormoni häiriön aikaan saamam mielen myllerrys. No ärsytys se lisääntyy kun ei saa rauhassa ärsyyntyä vaan pitää ajatella ettei oikeasti ärsytä vaan on vaan joku hormoni hirviö.
Mulla on juuri tänään päivä, jolla ei niin väliksi olisi olla. Aamusta jo tunsin itseni väsyneeksi ja hiukan kipeäksi. Kurkku oli karhea ja olo kuumeinen. Koirien kanssa tehty aamulenkki helpotti kummasti ja päädyin lähtemään töihin. Työt sujuivat ihan kivasti paitsi, että pään jomotus kasvoi puolille päiville aika kovaksi ja päädyin ottamaan särkylääkkeen.
Olo koheni, kunnes tuttavan kävi luonani ja kertoi kuulumisiaan. Se tunne, kun tekee mieli itkeä, mutta tietää ettei se ole korrektia eikä asiaan kuuluvaa, mutta olo jää sisältä itkuiseksi. Minulla monesti tulee tällainen olo, jos näen jonkun itkevän. Oikeastaan tämä olo on pysyvämpi kuin oikeasta itkusta tuleva olo ja kurjempi, kun pahat asiat ei ole kyyneleiden mukana valuneet pois. On tavallaan padonnut itse sisälle toisen itkun kautta valuttaman pahan olon.
No tästä käynnistä alkoi jotenkin sellainen olo että maailma on epäreilu ja inhottava. Todennäköisesti särkylääkkeen aiheuttama turrutus tehosi särkyyn päässä, muuttaen sen epäreiluksi vääryydeksi. Töiden jatkaminen ja päivän päätteeksi keskustelu esimiehen kanssa, oli sitten kruunu koko ärsytykselle. Oikeastaan oli outoa huomata, että keskustelu jonka koitin kovasti uskotella olevan hyvä ja kannustava, kääntyi mielessäni kaiken myllerryksen mukana harmitukseksi. Huomasin taas pohtivani työpaikan arvoja ja sitä ovatko ne sellaiset, jotka voisin allekirjoittaa. Onko toiminta sellaista, jonka vuoksi kannattaa uhrata niin paljon, kun minäkin elämästä uhraan. Jos nyt kuolisin, olisinko onnellinen aikaansaannoksiini? Oltaisiko työpaikalla tyytyväisiä minuun? Teenkö oikeita asioita joilla on merkitystä? Nyt juuri tuntuu etten tee tai ei olla. Sekaisuus päässä saa kaiken näyttämään ihan oudolta ja vääristää kaiken. Voitte vaan arvata kuinka harmittaminen lisääntyy - tämäkö on elämän reiluus? Niin ja pahaolo lisääntyy.
Onneksi kotona on lapset ja arki! Ruokaa laittaessa vihdoin sain kyyneleet valumaan ja itkin punajuuria ja perunoita pilkkoessa pois sen pahan, joka palana kurkussa raastoi. Olo helpottui hiukan. elämä tuntuu edelleen väärältäja epäreilulta. Hoen itselle että se nyt vaan on NYT sellainen olo. Asiat helpottaa huomenna tai joskus, toivottavasti! Odotan että olo helpottuu ajan myöstä. Kerään voimia sanoa esimiehelle mitä oikeasti ajattelen, ehkä.

Iltapalaa

Tänään laiska ja tyhmä aiti teki "ihan sama" -iltapalaa. Koska kuulen monta kertaa päivässä olevnai, tyhmä, idiootti jne olen alkanut miettiä että miksi sitä panostamaan, jos palkkio on tämä. Meillä kun kaksoset elää jotakin 5v-uhmaa ja vanhimmainen elää murrosikää - hitsi että tunnen itseni niin hienoksi ihmiseksi eikä palautetta todella tarvitse odottaa, siis tuota huonoa palautetta!

Tänään päivällä näin jossakin ihanan kuvan letuista ja mieleni alkoi tehdä lettuja ja mansikkahilloa. Niitä siis sitten päätin tehdä lapsille ilatapalaksi. Niiden sauraksi sain kaverilta tuoretta ruisleipää ja iltapalamme näytti tosi herkulta ja oli myös hyvää. Onneksi kuulin myös hyvää palautetta letuista sekä tekemästäni mehusta - tälla taas jaksaa noi inhottavuuksia ja "ihan samoja". Ihanaa päivää teille kaikilla - letun tuoksuista päivää!!!

Onnellinen lapsuus

Asuin lapsuuteni maalla. Muistoihini liittyy hyvin tiiviisti niin maatilan työt kuin eläimetkin. Kasvatukseen liittyi vastuun kantaminen toisesta oli se sitten eläin tai ihminen. Yhdessä mentiin eteenpäin ja kasvettiin. Osana elämäämme oli vastuu ja huolehtiminen. Elämän syntymisen ihme tuli esiin ja kuten isäni aina sanoi "jos eläimiä on tallissa on sen takanakin" eli myös elämän loppuminen oli läsnä. Näin lapsena kuinka eläimiä jouduttiin lopettamaan siksi etteivät enää kyenneet elämään tämän surun vastapainona olivat vastasyntyneet eläimet.
Omille lapsille en pysty tällaista tarjoamaan. Perheeseemme kuulu  kyllä kaksi koiraa, mutta vastuun niistä kannan minä. Lapset kyllä koittavat, mutta kaupunkilaiselämä on erilaista ja siten ei herää tervetta vaatia vastuuta. Haaveilenkin maalle muuttamisesta ja eläimien saamisesta perheeseemme. Tiedostan vastuun ja vaivan ja mietin jaksaisinko sitä. Olisiko vaivan väärti ja saisiko lapset mukaan urakkaan vai ovatko jo tähän kaupunkilaiselämään niin oppineita ettei paluuta muuhun ole. Nuorimmainen jo minulle kerran sanoi, kun kysyin ostetaanko maatila jolle otamme hevosia ja lampaita " joo, mut mihin se maatila mahtuu?" Hyvä kysymys, onko meillä aikaa ja tilaa sille?
Syy miksi tähän postaukseen aloin on aika surullinen. Odotan tietoa joudutaanko edesmenneen hevoseni meillä syntynyt ensimmäinen varsa, joka siis syntyi 1985 lopettamaan. Kivut ovat kovat ja tuskat. Eläinlääkäri tutkii ja itse annoin jo siunaksen lopettamiselle. Parasta mielestäni on lopettaa kärsimykset ja antaa eläimelle rauha. Minulla on olo että minun heppatyttöaika loppuu tähän. Lilli on viimeinen jäänne hevostyttöjaltani. Ihanat muistot ja kokemukset jäävät ja kaipuu niihin lapsuuden aikoihin, jolloin kesät ratsastettiin, uitiin ja oltiin huolettomia. Kumpa voisin lapsilleni tarjota jotakin samanlaista!!!

Kulttuuri vai ikä kysymys?

Minut on kasvatettu niin että kunnioitan vanhempiani. Koitan lapsenikin kasvattaa niin. Monasti kuitenkin kohtaan tilanteita joissa nämä "vanhemmat" henkilöt käyttäytyvät niin huonosti, etten osaa enää heitä kunnioittaa. Luottamuksen ja kunnioituksen menettäminen on mielestäni samanlaista, kun sen kerran menettää ei sitä oikein saa palautettua. Mietin myös nykyiisn mitä nämä kunnioitukseni saavat henkilöt ovat? Kuinka vanhoja ovat minua vanhemmat. Olen monasti huomannut pitäväni 10-20 vuotta minua vanhempia vielä niin nuorina ettei heitä tarvitse erikseen kunnioittaa.
Tänään luin kaverini facebook vuodatuksen ja totesin että tuo tuntuu niin tutulta! Kaverini oli ollut lapsensa kanssa läheisessä Prismassa ja uhmaikäinen lapsi oli saanut raivarit. Vieras noin 50-v täti oli käynyt lapseen kiinni ja huutanut sille että ole hiljaa. Oli myös vihjannut kaverilleni ettei sellaisia lapsia saa tuoda kauppaan häiritsemään kunnon kansalaisia! Itselleni on käynyt samoin. Lasten kiukuttelua ei julkisilla paikoilla tietyn ikäiset naishenkilöt ja miehet siedä. Oma teoriani on että nämä naiset eivät aikoinaan ole omien lastensa kanssa liikkuneet ihmisten ilmoilla vaan menneet aina yksin. Kuitenkin tuollainen käytös on mielestäni todella loukkaavaa. Me nyky naiset kun käymme lastenhoidon lisäksi töissä. Koitamme näyttää töissä fiksuilta ja tehokkailta, päiväkodissa pullantuoksuisilta kodinhengettäriltä ja olla vielä miestä varten seksikkäitä. Silti suurin osa pystyy kasvattamaan tulevaisuuden yhteikuntaan ihmisiä. jotka kehittävät asioita niin että selviämme näiden suurten ikäluokkien eläkkeiden maksuista.
Olen päättänyt, että koska olen aikuinen vastaan tekemisistäni ja lasteni tekemisistä. Aion taistella kuin naarasleijona lasteni puolesta. Opetan heidät myös vastaamaan tekemisistään ja jos minun lapseeni vielä joskus käydään kiinni hänen käyttäytymisensä vuoksi, yllytän lasta puolustautumaan. Saa purra tai potkaista ahdistelijaa! Jos aikuinen ei ymmärrä lapsen vasta harjoittelevan tunteidensa hallintaa saa seurata vauhkoilijan esimerkkiä. Jos aikuinen ei osaa hallita tunteitaan, kuullessaan lapsen itkevän ei lapsenkaan tarvitse hallita tunteitaan. Ottakoon mallia aikuisesta! Odotankin innolla seuraavaa kauppareissua! :)

Voikukan siemeniä

Katselen tyttöjen kanssa lasten ohjelmia. Otetaan vielä rennosti ennen kun alamme valmistella syntymäpäiväkutsuja sukulaisille. Ohjelmassa kasvatetaan untuvapuita eli voikukkia. Tästä tuli mieleeni  hauska tapahtuma syksyltä.
Olimme tyttöjen kanssa Punnitse ja Säästä -kaupassa. Tyttöjen lemppareita siellä ovat jukurttipäällystetyt auringonkukansiemenet. Ostimme myös pähkinöitä jne. Kassalla kerroin nuorelle miesmyyjälle mitä pusseissa on. Toinen kaksosista seurasi tarkkaan ja viimeisen pussin kohdalla sanoi kuuluvalla äänellä " siinä on meidän lemppareita Voikukansiemeniä!" Minua hiukan hymyilytti ja korjasin, että ei kun Auringonkukansiemeniä. Myyjää hiukan naurahti ja katsoi minuun hymyillen. Sitten hän sanoi tyttärelleni että "mietin tässä millaista täällä olisi, jos oikeasti olisi voikukansiemeniä. Nehän leijuisi joka paikassa ja täällä ilmassa kokoajan!"
Kävimme ennen joulua samassa kaupassa ja sama myyjä oli vuorossa. Häntä alkoi naurattaa, kun kauppaa menimme ja kassalla kysyi minulta ostimmeko taas niitä voikukansiemeniä? Myyjälle ainakin tuli hyvä mieli ja monen kuukauden päästä se toimi vieläkin! :D

Kuusi vuotta sitten....

Näihin aikoihin, kuusi vuotta sitten, ihmettelin ja katselin kahta ihmettä. Kaksoset syntyivät hiukan ennen klo 21. Näihin aikoihin oli A-vauva jo koittamassa rinnan imemistä ja aika napakasti neiti hommaa harjoitteli. B-vauvakin palaili viereeni, kun kävi hiukan hiulaamassa synnytyksen jälkeen lämpökaapissa. Otti kovilla kokea ensin siskon syntymä ja sitten syntyä itse.
Kyllä riitti ihmettelemistä silloin ja niis se jatkuu edelleen, joka päivä ihmettelen tätä elämää. Kovasti vie energiaa ja vaatii pinnaa ja toki tuo tuplasti iloanhetkiä. Odotankin kovasti mitä minun varalle on varattu elämässä, kun näin minua kasvatetaan...
Tänään olemme viettäneet kaverisynttäreitä kuuden kaverin voimin. Iloa ja ääntä on riittänyt! Huomenna jatkamme sukulaisten ja serkkujen voimin ja viikolla sitten vielä kavereita lisää.... Juhlimme isoja tyttöjä! Taitavia ja innokkaita oppimaan, melkein kouluikäisiä, eskarikäisiä ainakin. <3 p="p">

Vuoteen 2013

Viime vuosi oli rodella erilainen vuorotteluvapaineen ja muine ei niin kivoine yllätyksineen. Tästä Uudesta vuodesta en edes osaa kuvitella mitä tuo tullessaan. Toivoisin että oppisin nauttimaan hetkestä suunnittelematta. Oppisin arvostamaan sitä mitä minulla on juuri nyt ja nauttimaan niistä pienistä onnen hetkistä joita elämä tuo.
Kaksoset täyttää kuusi tammikuussa, siis ihan kohta ja aika on mennyt siivillä. Syksyllä menevät eskariin ja ensi vuonna jo kouluun. Ovat isoja kuin mitkä ja huomaan kokoajan kuinka enemmän ja enemmän on kaverit tärkeitä.
Esikoisemme täyttää syksyllä 14 ja menee kahdeksannelle luokalle. Katselen hänen kasvamistaan ja aikuistumistaan kokoajan. Eilen harjoittelimme valokynän käyttöä ja toissapäivänä käytiin ostamassa vähän meikkejä ja vaatteita. Aikaa itsensä laittamiseen menee aamuisin aina vaan enemmän. Eilen tahtoi myös että hiuksista leikataan n. 20 cm pois. Tosin pitkät nuo leikkaamisen jälkeenkin ovat, mutta paljon helpommat käsitellä!Tässä  kuva kun leikkaus on tehty...

Juuri nyt olen kotona pienten kanssa, yskivät ja on hiukan kuumetta. Yö meni yskimistä kuunnellessa...
Toivon siis tältä vuodelta, jolloin edellä mainittujen asioiden lisäksi vietämme 15-vuotis hääpäivää, tytär lähtee kuoromatkalle Venetsiaan ym, sitä että osaisin löytää onnen tunteen sisälleni. Tämän jo eilen aamulla löysin, kun ajoin töihin ja huomasin autossa olevani aika onnellinen - se tuntui hyvältä! :D

Mikä elämässä on tärkeää?

Kaksoset askartelivat aamusta keittiössä ja keskustelivat siitä, mikä elämässä on kaikkein tärkeintä. Nuorempi aloitti asian pohtimisen kertomalla, että hän tietää mikä on tärkeää elämässä. Tähän vanhempi vain totesi, että kyllä hänkin asian tietää. Odotin jännittyneenä mihin johtopäätökseen tulevat. Tosin myös pelkäsin, että saavat asiasta kauhean riidan, niin kuin kaikista asioita nykyään.
Vanhempi sitten kertoi: "elämässä kaikkein tärkeintä on ruoka, koti ja rakkaus:" Tävän nuorempi totesi ettei oikeastaan ole, "tärkeintä on se että on terve eikä ole sairauksia!"
Onneksi keskustelu jäi riidatta ja jatko pohdinnassa tulivat siihen tulokseen, että kyllä kaikkia noita tarvitaan ja äitiä sekä isää. :)

Ensimmäinen hiihtoretki

Tänään lähdimme pienten kanssa kokeilemaan hiihtämistä läheiselle ladulle. Aivan loistavasti meni hiihtely, hiihdimme 2*1200m ja aikaa meni reilu puolituntia! Tytöt nauttivat ja hiihtivät ihan "hikipäässä".

Huomenna suunnataan luistelemaan! :)