Joinakin päivinä asiat jää harmittamaan, vaikka kuinka ajattelee ettei asia ole mitenkään ihmeellinen tai outo, niin harmitus vetää hiljaiseksi. Näinä päivinä asioita pohtii jotenkin siitä näkökulmasta että itse on huono ja kaikki on epäreilua. Pahinta on ettei ajatuksesta pääse irti. Harmitus kiertää ja kiertää, leviää kaikkiin asioihin jotka tapahtuu ja leviää joka puolelle. Sitten ottaa tämäkin päähän koko ajan enemmän.
Naisena on jotenkin astetta ärsyttävämpää kokea harmitusta. Tiedän, että kaikki miettii että onkohan "se aika kuukaudesta" ja sitten itsekin alkaa miettiä että tämä on joku hormoni häiriön aikaan saamam mielen myllerrys. No ärsytys se lisääntyy kun ei saa rauhassa ärsyyntyä vaan pitää ajatella ettei oikeasti ärsytä vaan on vaan joku hormoni hirviö.
Mulla on juuri tänään päivä, jolla ei niin väliksi olisi olla. Aamusta jo tunsin itseni väsyneeksi ja hiukan kipeäksi. Kurkku oli karhea ja olo kuumeinen. Koirien kanssa tehty aamulenkki helpotti kummasti ja päädyin lähtemään töihin. Työt sujuivat ihan kivasti paitsi, että pään jomotus kasvoi puolille päiville aika kovaksi ja päädyin ottamaan särkylääkkeen.
Olo koheni, kunnes tuttavan kävi luonani ja kertoi kuulumisiaan. Se tunne, kun tekee mieli itkeä, mutta tietää ettei se ole korrektia eikä asiaan kuuluvaa, mutta olo jää sisältä itkuiseksi. Minulla monesti tulee tällainen olo, jos näen jonkun itkevän. Oikeastaan tämä olo on pysyvämpi kuin oikeasta itkusta tuleva olo ja kurjempi, kun pahat asiat ei ole kyyneleiden mukana valuneet pois. On tavallaan padonnut itse sisälle toisen itkun kautta valuttaman pahan olon.
No tästä käynnistä alkoi jotenkin sellainen olo että maailma on epäreilu ja inhottava. Todennäköisesti särkylääkkeen aiheuttama turrutus tehosi särkyyn päässä, muuttaen sen epäreiluksi vääryydeksi. Töiden jatkaminen ja päivän päätteeksi keskustelu esimiehen kanssa, oli sitten kruunu koko ärsytykselle. Oikeastaan oli outoa huomata, että keskustelu jonka koitin kovasti uskotella olevan hyvä ja kannustava, kääntyi mielessäni kaiken myllerryksen mukana harmitukseksi. Huomasin taas pohtivani työpaikan arvoja ja sitä ovatko ne sellaiset, jotka voisin allekirjoittaa. Onko toiminta sellaista, jonka vuoksi kannattaa uhrata niin paljon, kun minäkin elämästä uhraan. Jos nyt kuolisin, olisinko onnellinen aikaansaannoksiini? Oltaisiko työpaikalla tyytyväisiä minuun? Teenkö oikeita asioita joilla on merkitystä? Nyt juuri tuntuu etten tee tai ei olla. Sekaisuus päässä saa kaiken näyttämään ihan oudolta ja vääristää kaiken. Voitte vaan arvata kuinka harmittaminen lisääntyy - tämäkö on elämän reiluus? Niin ja pahaolo lisääntyy.
Onneksi kotona on lapset ja arki! Ruokaa laittaessa vihdoin sain kyyneleet valumaan ja itkin punajuuria ja perunoita pilkkoessa pois sen pahan, joka palana kurkussa raastoi. Olo helpottui hiukan. elämä tuntuu edelleen väärältäja epäreilulta. Hoen itselle että se nyt vaan on NYT sellainen olo. Asiat helpottaa huomenna tai joskus, toivottavasti! Odotan että olo helpottuu ajan myöstä. Kerään voimia sanoa esimiehelle mitä oikeasti ajattelen, ehkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti