lauantai 2. maaliskuuta 2013

Hiihtoloma

Meidän perheen hiihtoloma alkaa olemaan takana. Erilainen loma, koska lapset oli lomalla ja me aikuiset ei. Onneksi on ihania sukulaisia ja lasten lomaviikko oli oikein mukava. Aluksi olivat tädin hoidossa kotona, sitten mummolassa serkkujen kanssa ja lopuksi serkkujen luona.
Pienet nauttivat viikosta, ihania leikkejä ja mahtavaa seuraa kokoajan. Saivat myös uuden kokemuksen yöpyessään serkuilla. Uskaltavat nyt mennä yöksi muillekin kuin mummoille. Ihanaa kun ovat intona tästä uudesta taidostaan.
Vanhimmainen sai olla ihanan serkun seurassa, lasketella ja shoppailla. Teinien touhua. On silti kiukkuinen ja äksy kuten teinin kai kuuluukin olla? Huone ei ole edelleenkään siivottu eikä mitään asioita tehty mitä luulin että sovimme hiihtolomalla tehtävän....
Mekin saimme erilaisen viikon. Pääsimme elokuviin ja syömään ja saimme vain olla sohvalla kahden mieheni kanssa. Aamuisin lähdimme töihin eikä kotona ollut ketään muuta...Aika luksusta. Nyt odotamme että pakkanen lauhtuu ja pääsisimme hiihtämään. Aurinko paistaa ja keli olisi aivan mahtava ilman pakkasta. Sitten olisi saunaa ja kyläilyä tiedossa. Huomenna vaan nautitaan olosta. Josko ompelisi ja lataisi akkuja seuraavaan viikkoon....
Elämä on aika ihanaa, kun sen vaan tajuaa :)

 Tässä pari kuvaa onnellisista hetkistä. Ylempi keväältä 2012, Eveliina nauttii auringosta pihassamme.
Tässä kuvassa Adalmiina haaveilee Goghemissa ihanista kakuista ja leivonnaisista, ilme kertoo kuinka herkullisia olisivat :) Kuva otettu matkaltamme Saksaan keväällä 2011.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti