Viime yönä heräsin puoli kolme outoon ääneen ja koiran levottomuuteen. Noustuani löysin ripulit eteisen matolta - eli koiramme massu oli sekaisin. Kun sain homman siivottua ja koira käväisi ulkona loput ripuloimassa, kävimme nukkumaan. Pienen hetken päästä keskimmäinen tyttäreni tassutti meidän sänkyyn, koska oli nähnyt pahaa unta. Siinä koitin nukkua pyörivän lapsen ja reunan välissä ja kuuntelin piereskelevää koiraa.
No noin tunnin päästä ehdotin tyttärelle omaa sänkyä ja kelpasihan se, kun meidän vieressä ei ole tottunut nukkumaan. Sain siis vielä hetkeksi unirikkaan levon - nyt kyllä väsyttää penteleesti. Väsyttää myös koiraa, jonka kyllä jo käytin lenkillä ja tytärkin vielä koisaa. Minä koitan saada tämän väsyneen naaman hiukan pirteämmän näköiseksi, että kehtaan edustaa.
Parasta on että on viikonloppu tulossa, ohjelmaa on koiranäyttelyt ja lasten esiintyminen ja tietysti se isänpäivä. Nukkumiseen ei siis ole kauheasti aikaa.....HARMI.
perjantai 12. marraskuuta 2010
tiistai 9. marraskuuta 2010
kalan nahka!
Olen sairaana kotona ja pienimmät jäivät seurakseni, kun eivät ole kunnossa. Tosin ovat paremmassa kunnossa kuin minä!
Söimme juuri ja tytöt pyysivät suklaata jälkiruuaksi. Koitin sanoa ettei ole suklaata kun nuorin sanoi: "muistatko kun sanoit iskälle, kun hän lähti kauppaan, et tuo suklaata jotta piristyisit?!" Kyllä on tarkasti taas kuunnellut puheitamme! Todella sanoin sunnuntaina noin miehelleni, kun olin niin väsynyt!
Etsin heille suklaata ja totesin ettei suklaata ollut, mutta löysin Mariannepussin. Annoin Mariannet ja nuorin jouksi perääni olohuoneeseen ja kertoi innolla että ei ole koskaan syönyt sellaista karkkia! Samallaa hän kuvaili karkkia "Ihan kuin kalan nahka! Mieletöntä!!!! Mikä kuvauilu kyky!

sunnuntai 7. marraskuuta 2010
joulun valmisteluja
Ihanaa kun on lunta! Ihan jouluista heti!
Itse olen aloittanut jouluhjojen valmistelun, toivottavasti ajoissa! Ideoita pursuva pää ei anna rauhaa yölläkään... Oikeastaan ihanaa visioida ja ideoida asioita joita antaa toisille. Tahtoisin mahdollisimman paljon tehdä asioita itse ja nauttia tekemisestä!
Tänään heräsin myöhään, kiitos mieheni joka antoi minun kerrankin nukkua. No pitkään nukkuminen ei kyllä tuonut energiaa - olen ollut ihan löysä ja väsynyt koko päivän! Nyt haaveilen et saisin intoa ja tehtyä pari tesdtiä lahjoiksi... no taidan jäädä sohvalle kutomaan, kun ei muu tunnu nappaavan! Menee se viikonloppu näinkin!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)