sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Syntymäpäivä vol 1

Ensimmäinen päivä kaksosten syntymäpäiviä takana. Huh on aika loppuun palanut olo! Kiire tuli saada kaikki valmiiksi.Aloitin niin myöhään eli vast ajotain yhdeksän aikaan siis ihan kakkupohjan leipomisella. Siinä sivussa leivottiin ja siivottiin ja puunattiin ja otettiin yhteen murkkuikäisen kanssa.
Lapset kuitenkin olivat aivan innoissaan. Ihanin kommentti tuli nuorimmalta kun hän kuuli että siskon kummisetä oli isän serkku. Tähän hän totesi että "sitten minäkin saan pitää kummia hyvänä!" Kyllä suku on lapsille tärkeä! Ihanaa että läheisiä on antamassa esimerkkiä lapsille!

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

LUNTA lunta ja voi H**** lunta

Syksyllä, kun ensimmäiset lumet tuli, oli niin ihanaa ja valoisaa! Lumi jotenkin on niin odotettu kuin vaan voi olla, etenkin meidän perheessä. Lumen tulosta haaveillaan ja suunnitellaan kaikkia ihanuuksia, joita siitä voidaan tehdä. Muistellaan edellisen vuoden liukumäkiä ja kaikkia ihania juttuja.
Nyt, kun lunta on, muistuu mieleen liukkaus ja kaatumiset, kylma lumi ja sen märkyys. Ihanaa ei ole lumityötkään tai no oli ne aluksi. Ensimmäisinä kertoina, ihan innolla kolasi lunta ja teki lumutöitä. Jaksoin jopa herätä aamulla aikaisin lumitöihin. No kun tätä jatkui koko joulukuun aloin olemaan tympääntynyt. Vaikka joka aamu meillä olikin satanut ilmeisesti Laajavuoren tykkilunta, kevyttä ja höttöistä, oli se joka päivä koko joulukuun liikaa. Olen jo kauan ennen joulua ollut sitä mieltä, että emme tarvitse enempää. Kiitos, pihamme on ihanan luminen ja tällä pärjäämme tämän talven! Joku ei kuitenkaan ole samaa mieltä.....
Viimeiset aamut olen lumentyöntimellä kasannut lumet keolle ja heittänyt keon vallin päälle. Tämä siksi etten oikeasti kykene enää kolaamaan niin korkealle lumia. Joudun heittämäänkin lumen korkeamme kuin itse olen pitkä. No eipä tarvitse haaveilla punttisalista - ihan on lihakset ja nivelet kipeinä lumen heittelystä!
Voisin nyt siis toivoa, että meille voisi tulla suoja ja vallit alentua paljon ja toisekseen emme enää oikeastaan tarvitse lunta, voisin ottaa loput rahana, kertokaa vain minne annan tilinumeron!

perjantai 7. tammikuuta 2011

lihakset kipeänä vapaapäivään

Kuten aikaisemmin kerroin sain joululahjaksi pleikalle kuntoilupelin ja innostuin nyrkkeilemään. Nyt tosiaan tuntuu käsissä nurkkeily! No lihakset varmasti vetristyy lun lähden tyttöjen kanssa lumiatyöntämään. Pienet viettävät tänään kanssani vapaapäivää kotona ja ajattelin tehdä pihalle liukumäen lapsille.
Vanhimmainen on ollut serkkujen kanssa koko viikon mummolassa viettämässä ihanaa lomaviikkoa. Ihan kateelisena kuuntelen mitä tekevät. Varmasti sellianen viikko jota muistelevat vanhempana, saavat valvoa myöhään, syödä herkkuja, pelata, saunoa jakatsoa elokuvia sekä ulkoilla yhdessä. Tehdä kaikkea mitä murkkuiässä on tehtävä - nauraa, hullutella ja nauttia ystävistä! Ihania muistoja joita ei rahalla saa! Saavat olla vaan ja kaikki ruokahuolto jne pelaa, eikä tarvitse välittää pikkusiskoista! No noiden muistojen avulla jaksaa kevään koulussa pakertaa!
Tänään siis aiomme pienempien kanssa suunnata lumitöiden jälkeen kauppaan. Ostokset viikoksi ja katsastamme alennukset ja sitten valmistaudutaan vanhan kaverini perheen kyläilyyn. Vieraita käy niin harvoin että ihanaa valmistautua! Aiomme leipoa ja laittaa ruokaa ja hiukan siivota. Jahaka saan nuo natiaiset telkun äärestä ulos! Ihana ulkoilu sää kun pakkanenkin on laskenut!!!!

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

joululahja loppiaisena

Ehdin jo vihjata miehelleni, että miten kovasti tarvii vihjata lahjatoiveestaan että sen saa? Vastaus oli ettei pukki ehtinyt vielä tuoda kaikkia lahjoja....
Vihjasin meinaan joulukuun alkupuolella että pleikalle on tullut kuntoilupeli, josta olisin kiinnostunut. Ajattelin että pelin mieheni minulle ostaisi jos jotain! Petyin kun mistään paketista ei peliä sitten tullutkaan.... Tänään mieheni haki paketin postista ja pyysi minua avaamaan joululahjani. Sieltähän peli sitten tuli ja heti oli kokeiltava.
nyt olen tunnin treenannut ohjaajan johdolla. Nyrkkeillyt ja juossut jne. Kädet on kipeenä, mutta olo virkeä. Avasin siis viinipullon ja alan nauttimaan......:)

perjantai 31. joulukuuta 2010

lomapäivä lasten kanssa

Nuha meinaa puskea päälle ja kurkku on kipeä. Menoa tän ei pitäisi antaa haitata varsinkaan kun on vapaa päivä. Nyt kun lumityöt on mihen kanssa tehty ja aamukahvi juotu voi alkaa suunnittelemaan päivää. Tänään uuden vuoden aattona meille tulee kaverini perhe juhlimaan. Ruuat pitää tietysti valmistella, mutta muutakin ohjelmaa olisi luvassa.
Suuntaamme tyttöjen kanssa alennusmyynteihin ja jäätelölle. Hampurilaisista tytöt myös haaveilee... Myös luontomuseosta on puhuttu, mutta katsotaan ehditäänkö ollenkaan..... Kiva vapaa päivä siis tulossa! Eilen ja toissapäivänä hiukan perehdyttiin vanhimman tyttären kanssa aleen. Löysimme hyvät toppahousut ja takin, joka ei ollut alessa - no pohdimme vielä pitäisikö se käydä ostamassa..... Hyvää päivää kaikille! Niin ja uutta vuotta!

torstai 30. joulukuuta 2010

sokeritoukka

Olen lasten kanssa kotona, kun olemme puolikuntoisia. Kävin hakemassa puita takkaan ja tytöt odottivat eteisen lattialla silmät suurina: "Äiti, meidän huoneessa on sokeritoukka!" Kehotin tyttöjä siistimään tavarat pois lattialta että voidaan imuroida toukat pois. Tytöt kirkuivat ja kiljuivat että ei uskalla kun se toukka on siellä! Sitte ryntäsivät huoneeseen villisti tömistäen, että toukat palkäisi. Vanhin tytär valisti heitä että toukka pelkää noin isoa ihmistä kuitenkin, ilman tömistämistäkin.

Siivoaminen alkoi hyvin, mutta päättyi aivan liian lyhyeen. Itse olen ihan töttöröö sohvalla ja pyörryttää. Leikki on vaihtunut mimi ja kuku leikiksi johon koira mahtuu muukaan. Harmittaa ja naurattaa samalla kun äsken otimme suklaata, niin tytöillä oli suurin huoli että isille jätetään suklaata! Voi kun voisimme käydä päiväunille jo.....

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Uneton puuhaaja?

Olen syntynyt aamuvirkuksi ja sen kyllä huomaa! Oikeastaan isäni on samanlainen ja siksi tiedän että tää tulee geeneissä. Tänään kun olisi saanut nukkua heräsin kuudelta, kyllästyin pyörimään ja lähdin koiran kanssa lenkille kaksikymmentä yli kuusi. Palattuani oli kaksosista se ainut kotona oleva herännyt ja kömpinyt paikalleni mieheni viereen. Siellä sitten hiukan köllittiin ja todettiin et molemmilla on karmea nälkä! Keittiöön siis aamupalalle, eikä kello ollut kuin kymmenen yli sitsemän! No sain siinä rauhassa lukea lehdet, siis meille on pari päivää tullut Hesari ja oikeastaan nautin siitä paljon, kun aikaa on lukea! Harmittaa vaan etten tiedä kelle se oikein kuuluisi - emme meinaan ole Hesaria tilanneet! Nykyään kun ei lehdissä lue kelle kuuluvat niin en todella tiedä kenen lehden lehdenjakaja meille jakaa, joten pakko tyytyä sitä lukemaan :).

Viime viikollaolin lähdössä aamujunalla Helsinkiin. Herätystä olin ajatellut noin klo 5, että ehtisin laittautua ja hiukan ulkoiluttaa koiraa, Heräsin kuitenkin klo 3.26 ja sitten en enää saanut unta. Onnekseni oli satanut lunta ja lumutöissä ja koiran lenkityksessä meni aika nopeasti, hyvä että junaan ehdin!

Oikeastaan ihan mukava herätä aikaisin, ehtii tehdä vaikka mitä rauhassa yksinään. Perheeseemme näyttää kuuluvan muitakin jotka mielellään heräävät aikaisin, joten en joudu aina yksin olemaan. Toisaalta tämä ominaisuus minussa tekee elämäni erilaiseksi kuin esimerkiksi mieheni. Hän aloittaa elämänsä kun minä simahdan kympinuutisten aikaan. Aika vähän siis jää yhteistä aikaa...

Oikeastaan huonointa tässä aikaisin heräämisessä on se että nukahtaa myös aikaisin!