Virvon varvon ja aprillia!

Aamulla keskustelimme millaisiksi tytöt tahtovat pukeutua. Oletin että vaihtoehdot ovat noita tai esim kissa. Niin meillä pukeuduttiin Poppiksi prinsessaksi ja poppiksi vamppyyriksi joka muuttui kissa-pantteri-tytöksi. Huh! Noidat sis ovat ihan vanhanaikaisia jo! Mieheni koitti selittää että virpojien tulee olla noitia tai kissoja, mutta tytöt oli päättäneet jo. Tässä siis kuva meidän keijuista, meikkauksen jälkeen....

Saalis oli aika hyvä ja tytöt tyytyväisiä. Evekin oppi lorun kun karkasivat virpomaan meidän kadulle ihan päähän asti. Kysyin että "kysyittekö saako virpoa?" EI me vaan virvottiin! Melkoiset Poppiksit tai noidat!
Päivällä noita tytöt koittivat taikoa isin turvavyön kiinni. "Itsi Vitsi kiinni mene, isin turvavyö!". Isä siihen toteamaan ettei teilä ole taikavoimia. Tytöt siihen yhdestä suusta kertomaan että on heillä koska heidän äiti on noita! Isällä ei ole taikavoimia koska se on ihan tavallinen! Hehe, tiedämä nyt mikä olen!
Aprillipäivä on mennyt koko ajan siihen että huudetaan" äiti sun takana on..." ja sitten aprillia! Illal mun takana on ollut erilaisia kirjaimia, kuten A tai G. Saunan lauteiden alla on myös ollut hiiriä ja kauheasti nauretaan kun me muut mennään "lankaan". Täytyy myöntää että on ihanaa kun aprillipäivä on vain yhtenä päivänä!

Terveisiä apinatarhasta!!!

Viikonloppumme alkoi ihanasti. Heräsimme lasten puheeseen ja jonkin ajan päästä molemmat tytöt oli hilanneet itsensä meidän sänkyyn. Siinä ne kiehnäsivät ja vakuuttelivat että "äidin on noustava". Mieheni siihen kysymään etteikö isi voisi? Nuorimmainen tähän totesi että "ei kun äidin on noustava, koska hän tykkää äidistä enemmän! =)
Jonkin ajan kuluttua, kun en noussut liukeni tytöt meidän sängystä yläkertaan palatakseen sinne hetken päästä banaanien kanssa. Aamupalaksi oli aluksi päätetty ottaa banskut. Niitä ei kuitenkaan saatu itse auki, joten äitiä tarvittiin alun tekemiseen. Tuli aika viidakko olo, kun kaksi apinan pentua söi banaania sängyssämme! Sanoin tämän lapsille ja he totesivat, että jos ovat apinoita olen minä apina äiti. Siihen jatkoivat, että silloin isin täytyy olla GORILLA. Sana gorilla lausuttiin puoliksi huutaen ja nyrkeillä rintaa rummuttaen - arvatkaa revettiinkä mieheni kanssa! No asumme siis apinalasten kanssa ja minä olen naimisissa gorillan kanssa - näin se elämä yllättää! Niin ja olen siis itsekin apina...
Tässä vielä lavastettu kuva tuosta "gorillasta".

Kasvatus dilemma

Pohdin usein miten lapset kasvattaa, miten opettaa toimimaan elämän tilanteissa. Tavoite on varmasti jokaisella vanhemmalla, että lapset pärjäisivät elämässään. En tahtoisi, että lapseni aikuisena toteavat että, eivät pärjänneet, koska äiti kasvatti toimimaan tietyllä tavalla.
Meidän kaksosista toinen on todella kova kantelemaan toisen tekemisistä. Toisaalta tuo on ihan kiva, ehdimpähän puuttumaan moniin asioihin ennen kun suurempaa vahinkoa ehtii tapahtua. Toisaalta, on todella ärsyttävää, kun pienimmätkin tekemiset kannellaan. Mietin usein kiusataanko tytärtä sitten aikuisena, kun on kova kantelemaan? Siis kehuako kantelusta vai ei?
Miten sitten opettaa, että joskus tulee oikeasti kuunnella ja tehdä niin kuin äiti sanoo ja joskus voi käyttää omaa järkeään ja tehdä niin kuin parhaaksi katsoo. Milloin tuo maalaisjärki kasvaa lapsilla? Toisaalta yhteiskunta odottaa luovia, älykkäitä ja kekseliäitä sekä yrittelijäitä kansalaisia, mutta miten siihen kasvattaa. Etenkin jos se kekseliäisyys ilmenee piirtämisenä lattiaan tai seiniin?
Miten opettaa lapsielle tasapuolisuutta. Aina ei voi saada kaikkea samaa ja on opeteltava odottamaan asioita, jopa säästämään. Joskus tuntuu tyhmältä sanoa että ette saa, ihan vaan opettaakseen ettei aina voi saada, kun helpommalla pääsee jos ostaa sen 5€ lelun ja jää valitukset kuulematta. Teenkö silloin yhteiskunnalle karhunpalveluksen? Kuinka säästäväisiksi lapset tulee opettaa? Miten pääsisi pois tästä ylempalttisesta törsäämisestä ja tavara määrästä ja saisi lapset ymmärtämään mikä on välttämätöntä? Onko tuo tarpeen nykyyhteiskunnassa? Omat isovanhempani ovat eläneet pulaajan, minä en, miksi pitää säästää? Kuinaka pieni lapsi voi ymmärtää luonnonvarojen ehtymisen? Onko se liian pelottavaa? Voiko luottaa siihen että ihminen on tulevaisuudessakin kekseliäs ja oppii valmistavaan vähästä uudenlaista ja ei tule pulaa? Olenko huono vanhempi jos en opeta säästämään?
Usein mietin miten minut on opetettu. Monet asiat joiden orjana toimin tekevät elämästäni vaikeaa ja niistä luopuminen helpottaisi elämää kovasti! Miksi näistä lapsuuden opetuksista luopuminen on niin vaikeaa? Teenkö opettamalla lapsilleni asioita heidän tulevatsa elämästään vaikeaa? Miten opettaisin heitä armahtamaan itseään toisinaan?
Kasvattaminen ei ole helppoa ja tietoisuus vaikeudesta vaan lisää tuskaa! En todella osannut ajatella lasta odottaessani millaisten asioiden eteen joudun. Kokoajan on mietittävä miten sanomisensa ja tekemisensa perustelee. Minä perustelen kokoajan niin kahdelle uhmaikäiselle kuin yhdelle murrosikäiselle - asiat on erilaisia mutta silti todell avaikeita, koska tytöt ovat pitkämuistisia ja palaavat usein asiaan jos perustelen itseni pussiin :) Oppia ikä kaikki ja voi siis todeta että vanhakin voi oppia uusia asioita!

Omatunto - mikä se on?

Olen koittanut lapsille painottaa että aina pitää puhua totta. Kaikessa täytyy äidille kertoa totuus! Pienet ovat niin mustavalkoisia vielä että totuus on heille aina se mikä itsestä tuntuu sopivimmalta tai heille sopii ettei ole tehnyt väärää. Toki on ihanaa huomata että kertovat myös sen jos tekivät väärin, vaikka perusteluna tulee se oman edus tavoittelu!
Murrosiässä tämä asia muuttuu. Ihmisen kasvun myötä aletaan totuutta muuntelemaan ja valtaa sellainen esitys muoto että sopii hyvin itselle. Kuten vastataan kysymykseen niin kuin tiedetään tahdottavan vastata. "Oletko tehnyt läksyt" - "Luulisin".... Eli luulen että olen, mutta jos en tiedä mitä on läksyksi en ole niitä tehnyt.
Mietinkin mistä tulee rehellinen toiminta, jos jo niin aikaisessa vaiheessa osataan kiertää totuutta. Pohdituttaa myös se millaista on sellaisten ihmisten elämä, jotka tavallaan työkseen kiertävät totuutta. Kuinka rankkaa on muistaa totuus.
Olen niin vanhanaikainen että oletan kotona ja parisuhteessa pesivän totuuden. Parisuhde ei voi perustua muuhun kuin totuuteen ja luottamukseen. Ennen en ymmärtänyt eronneita henkilöitä, mutta nyt elämä on opettanut. Pohdituttaakin mikä on sellainen totuus jonka muuntelu on liikaa? Mitä ihminen tuntee kun hän muuntele totuutta? Saako siitä mielihyvää kuin esimerkiksi viinasta ja tupakasta? Voiko tuo mielihyvä olla niin valtava ettei tajua enää tekevänsä väärin. Voiko siihen jäädä tavallaan koukkuun ja tulla riippuvaiseksi? Millaisella kasvatuksella tuohon päästään?
Olen murroikäisen kanssa keskustelleet paljon voiko sanoa "en tiennyt", "en ollut kuullut" jne jos tietää ja on kuullut, mutta pääsee vähemmällä niin sanoessaan. Koska voi sanoa että valehtelee ja koska puhuu tavallaan "muunneltua totuutta". Mitä on valehteleminen? Koska se muuttuu valehteluksi?
Kuinka usein minä, joka olen liian suora ja mustavalkoinen vieläkin loukkaannun kun huomaan että minulle valehdellaan!!! Mietin usein tajuaako puhuja että tiedän hänen valehtelevan? Saako enemmän tyydytystä jos valehtelee niin että toinen tietää vai että niin ettei toinen tiedä? Kuinka paljon voi sietää? Onko tyhmä se joka valehtelee, niin kuin lapsille opetetaan vai meneekö aikuisten maailmassa niin että se on tyhmä joka sanoo huomanneensa valheen? Aikuiset kyllä tekee mielestäni elämästä vaikeaa!!! Miten me umpikierot ihmiset jotka elämmä korviamme myöten valheessa saamme kasvatettua lapset tähän maailmaan siten että osaavat elää? Pitäisikö siis opettaa kokoajan enemmän "muuntelemaan totuutta" vai rehelliseksi? Minun etiikka sanoo että rehelliseksi, mutta pärjääkö jälkikasvu jos ei ole taitava totuuden muuntelija? Kasvatuksen dilemmoja?

Hahmot asuu meillä!

On meidän nuorimmaisen tyttären sängyssä ahdasta, koska nallen (noin 1m korkea), tiikerin, dinosauruksen, molla-maijan, parsakaalin, saukon, apinan lisäksi siellä nukkuu Putouksen sketsihahmoja ei siis yksi hahmo vaan useampi. On se vaan hyvä ohjelma, kun iskee lapsiin niin täysillä!
Jatkuvasti hahmot ja heidän hokemansa tulevat lasten leikkeihin. Pohtivat tässä yksi päivä, että missä Leena Hefner omaasukua Herppeenluona asuu. Toinen siihen totesi että Herppeenluomassa tai Kotkassa. Koska olemme ensi viikolla menossa Kotkaan tahtoivat käydä katsomassa häntä. Totesin siihen, että se taisi olla Hieno, joka asui Kotkassa ja siihen tytöt hehkutti, että päästään katsomaan Hienoa!
Suosikkeja on tänä vuonna ollut monta ja vaihdeltukin niitä on, kun suosikki tipahti, mutta ihmeellistä on että he muistavat hahmot myös edelliseltä kaudelta ja kyselevät myös niistä. Hyvä muisti!
Nyt katsotaan mahtuuko tyttö sänkyynsä ollenkaan vai ovatko hahmot vallanneet sängyn! :)Niin ja miten huominen ilta menee, kun kisa ratkeaa telkussa. Tuleeko itku vai ilo!?

Katsoisi eteensä!

Sisareni kertoi, että oli mennyt lasteni kanssa jäätelöautolle. Jätskiauto ei kuitenkaan tullut ajoissa, koska oli ajanut ojaan. Lapseni olivat jo alkaneet palella ja nuorempi oli sitten sisarelleni alkanut vihjailla asiasta siihen sävyy,n että heidät oli turhaan tuotu odottamaan jääteläautoa. Olisihan heidän mielestään voinut tulla vasta sitten, kun se auto oikeasti tulee!

Sisareni kertoi sitten, ettei hän voinut tietää auton olevan noin myöhässä, mutta koska se oli ajanut ojaan on aikataulu sekaisin. Kun nuorimmainen oli kuullut, että jäätelöauto oli ajanut ojaan, oli hän hetken asiaa ihmeteltyään todennut:" Kattois eteensä!"