Olen syntynyt aamuvirkuksi ja sen kyllä huomaa! Oikeastaan isäni on samanlainen ja siksi tiedän että tää tulee geeneissä. Tänään kun olisi saanut nukkua heräsin kuudelta, kyllästyin pyörimään ja lähdin koiran kanssa lenkille kaksikymmentä yli kuusi. Palattuani oli kaksosista se ainut kotona oleva herännyt ja kömpinyt paikalleni mieheni viereen. Siellä sitten hiukan köllittiin ja todettiin et molemmilla on karmea nälkä! Keittiöön siis aamupalalle, eikä kello ollut kuin kymmenen yli sitsemän! No sain siinä rauhassa lukea lehdet, siis meille on pari päivää tullut Hesari ja oikeastaan nautin siitä paljon, kun aikaa on lukea! Harmittaa vaan etten tiedä kelle se oikein kuuluisi - emme meinaan ole Hesaria tilanneet! Nykyään kun ei lehdissä lue kelle kuuluvat niin en todella tiedä kenen lehden lehdenjakaja meille jakaa, joten pakko tyytyä sitä lukemaan :).
Viime viikollaolin lähdössä aamujunalla Helsinkiin. Herätystä olin ajatellut noin klo 5, että ehtisin laittautua ja hiukan ulkoiluttaa koiraa, Heräsin kuitenkin klo 3.26 ja sitten en enää saanut unta. Onnekseni oli satanut lunta ja lumutöissä ja koiran lenkityksessä meni aika nopeasti, hyvä että junaan ehdin!
Oikeastaan ihan mukava herätä aikaisin, ehtii tehdä vaikka mitä rauhassa yksinään. Perheeseemme näyttää kuuluvan muitakin jotka mielellään heräävät aikaisin, joten en joudu aina yksin olemaan. Toisaalta tämä ominaisuus minussa tekee elämäni erilaiseksi kuin esimerkiksi mieheni. Hän aloittaa elämänsä kun minä simahdan kympinuutisten aikaan. Aika vähän siis jää yhteistä aikaa...
Oikeastaan huonointa tässä aikaisin heräämisessä on se että nukahtaa myös aikaisin!
Mä kanssa heräilen ihan mielellään aikaisin. Ja on tosiaan totta, että geeneissä menee nukkuminen. Meidän isä tarvitsee vähän unta ja olen saanut sieltä valvomisen lahjat. Molemmat tytöt näyttävät tulleen myös äitiinsä/pappaansa. Isompi nukkuu 10 tuntisia yöunia ja ilman päikkäreitä pärjää koko pitkän päivän.
VastaaPoistaJoskus kun osaisin mennä myös ajoissa nukkumaan, niin olisi hyvä... toisaalta, jos näin 6-7 tunnin unilla pärjään niin, miksi kävisin kympiltä nukkumaan?
Terkuin, Johanna
Kolmesta lapsesta yksi on meillä saanut mun geenit - käymme ajoissa nukkuu ja heräämme ajoissa... Kaksi muuta valvoisi ja nukkuisi pitkään. No onneksi mulla on edes yksi seuralainen valvomassa ja touhuamassa!
VastaaPoista