Kevät väsymys

En tiedä mikä olisi pahempaa kuin se että herää väsyneenä. Pienten lasten kanssa näin käy aika usein. Aamulla jo tietää että päivän aikana tulee hetkiä, jotka tuntuvat ylitsepääsemättämiltä. Tietää jo valmiiksi että menettää hermonsa ja inhottava muija, koska on vaan niin väsynyt.
Väsymyksen lisäksi saa siis päivänmittaan vieraakseen pahan mielen ja harmistuksen siitä että on pahalla tuulella ja ei jaksa mitään. Ei ainakaan helpota väsymystä! Näin keväällä kun aurinko paistaa ja tekisi mieli mennä ulos, mutta väsyttää tulee siitäkin saamaton ja huono olo. Alkaa pölypallot ahdistaa ja ikkunat näyttää likaisislta. Päiväunet voisi auttaa, mutta sitten jäisi päivästä osa pois ja illalla on vaikea nukahtaa. Noidanpyörä siis valmiina! Kahvilla ja kofeiini pitoisilla juomilla voi taistella väsymystä vastaan, mutta pudemmän päälle se ei kai ole järkevää. Väsymyksen jatkuessa päiviä, viikkoja ja kuukausia alkaa se olemaan osa elämää eikä enää tiedä millainen ihminen sitä onkaan. Ei enää aksa muistaa millaista oli kun ei väsyttänyt. Itse nukuin aivan kauheasti kun jäin vuorotteluvapaalle. Tuntui ettei unella ole määrää ja loppua. Pystyin nukkumaan kuinka kauan vain, mutta vihdoin tulin virkeäksi ja iloiseksi. jaksoin päivät energisenä. Nyt olo on toinen. Olen herännyt lasten ja koirien kanssa putkeen monen monta aamua ja siinä välissä on huonosti nukuttuja ja liian vähällä unella olleita öitä.... Päätäsärkee ja väsyttää - toivottavasti turkoosista lehmämukista nautittu kahvi auttaa!!!! Minulla on siis kaksi lehmämukia toinen oranssi josta kijoitin tässä postauksessa
Tässä mummon keittämää mustikkakeittoa ja Vanilla vanilijavanukasta aamupalaksi, ole hyvä! (Tämän postauksen oli tarkoitus olla kiitos miehelleni että oli minun vuoro nukkua ja siksi siinä on tuo sydän, josakin syystä näin ei sit käynytkään.... :(   )

Ihanan pitkiä yöunia odotellessa!!!!

Tekniikka ja lapset

Meillä on kaikenlaisia teknisiä vempaimia ja voitte arvata, että usein mietin miten lapset osaa suhtautua noihin laitteisiin. Mieheni käyttää laitteita päivittäin ja usein juuri olohuoneessa. Uusien pelien tullessa menee yöt palatessa. Pohdin usein miten mallioppiminen vaikuttaa lapsiin? Telkkari meillä on melkein aina auki ja nyt kun lasten maksulliset kanavat näkyy, katsovat tytöt aika paljon telkkua. Tosin leikkivät myös tosi paljon. Mielikuvitusta riittää!
Ehkä huolenaiheeni ei niinkään ole siis pienet, vaan vanhempi tyttäreni. Jotenkin kun hänet laskee "nettiin" katoaa hän tästä maailmasta ja sujahtaa johonkin bittiavaruuteen. Sieltä hänen tähän maailmaan kaivaminen on todella vaikeaa. Ahdistaa itseäkin kuinka se netin käytön lopettaminen on niin vaikeaa. Minä unohdan lapsen, kun hän löhöää koneen kanssa sohvalla ja on ihan hiljaa. Jossain vaiheessa tajuan että nörttäily on saattanut kestää tuntitolkulla ja sitten onkin murkkuikäinen jo aivan äkäinen ja kiukkuinen niin netin käytön lopettamisesta kuin palaamisesta tähän reaalimaailmaan.
Nyt opintoja tehdessäni olen haaveillut, että olisi sellianen hiukan pienempi tietokone, kuin tämä nykyinen kannettava kotona on. Töissä minulla on pieni näppärä ja kevyt Dellin kone. Se on vielä ihanan punainen! Tykkään koneestani tosi paljon! Mieheni ehdotti nyt, että ostaisimme pienemmän koneen meille käyttöön ja tämä iso kone annettaisi vanhimmalle tyttärelle omaan huoneeseen... Ihanaa olisi saada kone, jota voisin vaikka ottaa mukaan, mutta toinen puoli pelottaa. Tyttäreni saisi koneen omaan huoneeseensa. Siellä olisi sitten alakerrassa omassa huoneessaan koneen kanssa ja saisi nörttäillä rauhassa. Hui! Kuinka saan kaikki asiat hänet tekemään, kun netti on niin mielenkiintoinen? Kuinka tiedän missä hän menee netissä tai ketä tapaa? Lapset ovat niin tietämättömiä suuresta pahasta maailmasta ja pahoista aikuisista! Kuinka noista asioista puhuisi lapselle niin ettei pelota vaan saisi järjen valaistumaan?
Voinko siis iloita uudesta laitteesta vai annanko huolelle vallan? Kuinka paljon tulee opettaa tietokoneen käyttöä lapselle, että hän pärjää elämässään ja minkä ikäisenä? Itse en ollut vielä alakoulussa kovinkaan kiinnostunut tietokeneesta, mutta nyt esitelmiä tulee tehdä tietokoneella jne... Mikä on maailman vauhti? Pelottaa!

Hyvä mieli muskarista!

Olen jonkin aikaa pohtinut miten lapsemme monitaideryhmässä menee. Pariin kertaan en ole haastavampaa tytärtämme saanut lähtemään ja opettajan "ei se haittaa" kommentit ei oikein minu auta. Nyt sitten opettaja tuli kysymään mikä lasta vaivaa, ilmeisesti oli ollut oma itsensä eli todella haastava.
Kun sitten sain lapsen huutavana käytävään pukemaan, hän huutaa että tahtoo antaa opettajalle halit ja pusut. Annoin yhden tilaisuuden ja koska ei lapsi voinut sitten mennä niitä antamaan aloitin pukemisen kertomalla että tilaisuutesi haleihin ja pusuihin meni jo. Koska huutaminen ja rimpuilu ei loppunut totesin haalarin pukemisen liian vaikeaksi ja laitoin vain kengät jalkoihin ja nappasin kädestä kiinni. Raahattuani väkisin lapsen raput ylös ja ulos olin ihanasti kaikkien ohikulkevien katseiden keskellä. Lapseni makasi perseellään lumisella kävelytiellä ja huusi tahtovansa antaa hali pusut jollekin. Raahasin häntä kädestä vetäen mukanani ja sain osakseni hyvin arvioivia katseita. Tunsimpa itseni todella loistavaksi äidiksi!
Saatuani lapsen väkisin hinattua autolle hän ilmoitti ettei tahdo autoon. Pakotettuani hänet autoon totesin ettei autossa kukaan kestä kuunnella huutoa. Nostin lapsen ulos ja kysyin tahtooko hän kotiin vai jääkö huutamaan parkkikselle hameessaan. Lapsi toteis ettei tule autoon. Käynnistin auton ja aloin peruuttaa pois ruudusta. Lapsi kertoo silloin tahtovansa sittenkin autoon.
Kotimatkalla keskutelimme miltä sisaruksista tuntuu yhden kiukuttelu, varsinkin kun se ei ole ainut kerta kun näin on tapahtunut. Kotiin päästyämme keskustelimma kiukuttelevan lapsen kanssa miten kaikkien muiden mieli on musta kiukuttelusta. Tähän hän totesi että on tilanteeseen tyytyväinen.
Koen itseni niin onnettomaksi tämän haastavan lapsen kasvatuksessa. Luulen ettei minusta taida olla hänen kasvattajakseen. Uskon vakaasti että hänen olisi parempi jonkun muun kanssa. Emme ole onnellisia yhdessä! Kaikkien ei kai tarvitse olla onnellisia kaikkien kanssa vai tarvitseeko? Uskon vakaasti että lapsen on jossaoin tilanteissa parempi olla muualla kuin kodissaan jos siellä on kerran näin paha olla kuin lapsellani nyt on. Itselläni alkaa migreeni jyskyttää hänen aloittaessaan kiukuttelunsa, jokainen aamu ja ilta. Voinko sanoa että olen aivan loppu ja en jaksa? Olenko huono äiti jos totean että lapselleni olisi parasta jos joku muu hoitaisi häntä? Saako niin sanoa?

Rauha talossa

Sairastamme koko tyttö kööri meidän perheessä. Yhdellä kuumetta, kaksi yskii ja yksi valittaa heikkoa oloa ja hiukan kuumeinen. Voitte arvata kuinka mukavaa tää on! Itse olen totaalisen kylästynyt tautiin, olen tosi huono sairastaja. Ahdistaa sisällä olo. Oma ulkomuoto näyttää tosi tylsältä peilistä. Koitan järjestellä menoja sähköpostilla että olisin edes hiukan ulkomaailman kanssa tekemisissä. Olo on niin huono ettei kahvikaan maistu... Koira vaeltelee huoneesta toiseen ja ihmettelee mikä on homman nimi....
Mulla olisi intoa tehdä opintotehtäviä, mutta tarvisin pari juttua kirjastosta ja paperille printattuna. Voisin joogata tai jumpata, mutta lievä kuume ei taida olla hyvä yhdistelmä jumpan kanssa... Kyllä ottaa päähän tää sisällä kärvistely!
Onneksi lapset nukahtivat kaikki - loppui se äiti! Äiti! -kuoro. Kohta toki heräävät ja kiva olisi keksiä jotakin hyvää heille piristykseksi, ehkä pannari?
Toinen pohdinnan aihe on tämä perheiden sairaidenlasten hoidon jakaminen? Kuinka monessa perheessä se on automaattisesti äiti, joka jää kotiin? Onko joillakin toisinpäin? Voiko asiatsa keskutella vai miten päätetään?
Meillä aina punnitaan menojen tärkeydet. Mieheni joustaa hyvin ja usein puolitamme päivän ja jaamme sen mukaan miten on menoja kummallakin. Usein mietin mikä on tärkeä meno ja mikä ei? Voiko jokin olla tärkeämpää kuin lasten hoitaminen? Olenko itsekäs kun ajattelen että työssä tulee olla, eikä kotona...Toki olen ja siitä syyllisyyttä kärsin!!! Kärsiikö kukaan muu?