Kun olin nuorempi haaveilin aviomiehestä, kodista ja lapsista. Unelmissani teimme kaikenlaisia asioita. Odotin, että pääsen toteuttamaan haaveet ja elämään unelmat todeksi. Näin on jokseenkin käynyt, minulla on aviomies, koti ja kolme ihanaa lasta! Miksi en vaan muista mistä tekemisistä haaveilin? Tai elämämme arki ei vastaa niitä unelmia joita minulla oli.
Nyt kun olen saavuttanut paljon unelmistani, olen koulutukseltani luokanopettaja, niin kuin kauan haaveilin ja unelmoin. Olen vakityössä ja harrastuksia on myös. Elämän pitäisi olla aivan loistavaa ja silti tuntuu, että kaikki ei ole hyvin. En tiedä unelmoinko enää, uskallanko? Unelmoiminen tuo arkeen jotenkin hohdokkuutta ja antaa voimaa. On mitä odottaa! Unelmien täyttyminen ei kuitenkaan aina olekkaan niin hohdokasta ja hienoa kuin unelmissa on ajatellut. Arki raiskaa ihanat pilvilinnat ja tekee niistä harmaita hirsimörskiä. Miksi näin? Eikö arki voisi olla hohdokasta ja yhtä hienoa kuin unelmissa? Vai totunko tähänkin ja mikä sitten on hienoa? Olenko ihminen jolle mikään ei riitä?
Kuvitelin nuorena että aikuisena on sitten seesteinen ja tietää mitä tahtoo. Milloin kasvan aikuiseksi sitten? En koe olevani seesteinen. Tahdon välillä tuota ja välillä tätä. Tämän vuoksi en koe ehkä saavani asioita joita tahdon. Onko väärin tahtoa vaikka mitä? Mihin pitäisi vetää raja? Olenko yhteiskuntaan epäsopiva, jos en saa nautintoa työstäni ja ole tyytyväinen saamaani palkkaan? Entäs jos en edes arvosta palkkaa? Pitäisikö nuoren olla kiinnostunut rahasta ja ympärilleen keräämästä mammonasta? Onko väärin tahtoa mukavaa oloa? Hyviä kavereita? Ilon kyyneleitä? Stressin, hermopaineen ja äksyilyn sijaan? Onko väärin tahtoa käyttää resurssejaan kaikin tavoin ja nauttia elämästä?
Nyt kun koitan miettiä miksi en kauheasti enää haaveile, ymmärrän! En tee asioita joissa kokisin nauttivani, en uskalla revittää ja nauttia. Koitan elää yhteiskunnan normien mukaan ja tehdä kaikki bliisusti. Haaveet ei tule uniin ja unelmiin, koska tukahdutan ne tällä tasapaksulla elämällä. Koska uskallan irrottaa otteen ja pudota uuteen mahdollisuuteen? Uskallan tarttua elämään ahnaasti ja rajoja koetellen?
Nyt päätän että huomenna on uusi päivä! Nautis ihanista lapsistani, perheestäni ja kodista! Teen työni niin kuin parhaaksi näen. Nautin asioista joista tykkään ja satsaan niihin. Päätän nauttia elämästä tämä on vain minun ainokaiseni! Teen asioita jotka saa minut hymyilemään ja jos joku koittaa minua loukata en huomioi häntä vaan sitä kuinka upea olen! Katsotaan palaako unelmointi ja haaveilu osaksi elämääni!
Sitten voisin kyllä vielä toivoa että olisin paremman näköinen, fiksu ja hiukan hoikempi.... Eli minulle ei mikään riitä ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti