Tuli mieleen jokin vuosi sitten sattunut tapahtuma. Hain lapsillemme passeja. Olimme lähdössä ensimmäiselle matkallemme ja kaksoset siis alle kaksi vuotiaita. Odotimme kuvien kanssa ja lomakkeiden jotka passin hakuun isältä tarvitaan, yli tunnin paikallisella poliisilaitoksella, että pääsimme hakemaan passeja. Lapset siis jo siinä vaiheessa aika ylivilkkaita.
Kun sitten pääsimme, siihen pieneen pömpeliin kaikki neljä, oli ilo ylimmillään. Pienet sinkoili sinne tänne, koska rattaat ei sinen pömpeliin mahtuneet, eikä yli vilkkaat tytöt pysyneet sylissäkään sekunttiakaan. Tytöt konttaili pöydän alla ja nykivät tietokoneiden johtoja jne.
Aloitimme tietysti vanhimman lapsen passista ja siitä, että hän osaa allekirjoittaa kaunolla siihen ruutuun siten ettei mene yli tai että koko nimi mahtuu siihen, pari harjoitusta siis tehtiin ensin. Pinna alkoikin olemaan jo aika lyhyt minulla, kun lapset meni siellä täällä.
Pienten passi hakemuksiin, kun päästiin totesi virkailija yksikantaan, että toisen kaksosemme pää on liian pieni. Minä siihen ihmettelemään, että tarviiko pään olla jonkun tietyn kokoinen että saa passin? Onhan yli puolitoista vuotiaan pää kuitenkin isompi kuin ihan vastasyntyneen ja sellaisetkin voivat passin saada. Virkailijaa ei asia naurattanut, vaan totesi että voi koneella korjata asian. Minä siihen tyytyväisenä, että hyvä jos tietokoneella sen voi korjata! Virkailija totesi, että sen valokuvan ei päätä... Aika huvittava tilanne... Lapseni pää siis virkailijan mielestä edelleen liian pieni... no hyvin tuo sillä pärjää!!! :-D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti