Ystävyys kestää!

Minulla on monia kavereita eri aikoihin elämäni polulla matkaani tarttuneita. Harvempia heistä kutsun ystäviksi. Heitäkin on eri elämäntilanteissa mukaan tullut. Kaikista vanhin ystävä on paran ystäväni alakoulun ajalta. Olemme olleet aina läheisiä, mutta tuntuu, että nyt kun elämme melkein samanlaisissa elämäntilanteissa olemme läheisempiä kuin koskaan. Tämä ystäväni on nuorimman lapseni kummitäti ja hänen miehensä tyttäremme kummisetä. Asumme monen sadan kilometrin päässä toisistamme emmekä nykyisin näe kovinkaan usein, mutta silti on aivan mahtavaa omata ystävä, joka "tietää niin paljon".
Koitamme nähdä aina kun mahdollista ja soittelemme aina kun mahdollista. Aikaa ruuhkavuosia elävien perheissä ei kauheasti ole - aika tulee hyödyntää aina mahdollisimman hyvin! Puhelut tulee ajoittaa hyvin, että lapset antaa puhua ja aikaa puhumiseen on. Mutta usein etukäteis miettiminen palkitaan ihanalla pitkällä puhelulla!
Vihdoin pitkästä aikaa sain tämän ystäväni kylään eilen. Haimme tyttären kanssa hänet asemalta ja olin laittanut ruokaa ja leiponut. Istuimme ja juttelimme monta tuntia. Oli niin ihanaa! Odotan jo seuraavaa kertaa kun nähdään! Energiaa näistä tapaamisista saa niin paljon!
Näin sitä oppii arvostamaan elämän pysyvyyttä ja ihania ystäviä, jotka elävät niin ilot kuin surut. Heidän kanssaan voi vain olla ja istua ja silti nauttia läsnäolosta! Parasta tässä on, että lapsemme kasvavat yhdessä ja heille tulee elämänkestäviä kaveruussuhteita - voisi kai ajatella, että meidän ystävyys kasvaa ja jatkuu lapsissamme!