Kotona oleminen on niin erilaista kuin olin muistanutkaan. Kun olet suunnitellut jotain huomaat, että se ei menekkään yhtään niin kuin halusit. Eilen esimerkiksi piti tyttöjen mennä kerhoon ja minun kaupan kautta leipomaan kotiin. No nuorin lapsonen ei saanut hanskoja käteen kerhossa, eikä apu kelvannut ja pakkasta oli siis noin -15 astetta. Sanoin että joutuu lähtemään minun mukaani, jos ei hanskat mene käteen. Joo varmaan ihan idioottimaisin ehdotukseni ja tosiaan voin kertoa että ärsytti se kaikkien katseltavana oleminen kerhon pihalla ja hanskat ei mene käteen! MURRRRRR!!!!
No eihän ne hanskat menneet käteen ollenkaan. Tyttö autoon ja huusin kuin rajansiirtäjä! Otti päähän niin HELV****!!! No kävimme kaupassa ja eläinkaupassa hakee koirille ruokaa. En ole pitkään aikaan nähnyt tytärtäni niin kiltisti! Kaikki meni hienosti toki paljon hitaammin kuin olin ajatellut.... Eli siis olin kauheasti myöhässä kun kotona olimme. Onneksi sain kaiken tehtyä ennen vieraiden tuloa.... Kaikki siis hyvin lopuksi!
Tänään olin ajatellut saattaa koirien kanssa vanhimman tytön kouluun ja sitten tehdä ruokaa ja viedä pienet kerhoon. Juu eipäs vanhin kyennyt mahakivun takia lähtemään kouluun ja taas suunnitellaan asiat uusiksi.... Erilainen päivä tulossa taas :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti