Vox Aurean esittämän Sanna Salmisen tekemän "Mummolan tuvan taulun" myötä hyvää joulua!
maanantai 23. joulukuuta 2013
perjantai 20. joulukuuta 2013
Juuri nyt, elämä on tässä!
Joulu tulee, ihan joka hetki lähemmäksi. Meillä joulun odotus on ollut erilainen. Vanhimman kova sairaus sai perheen arjen sekaisin ja vanhempien jaksamisen koville. Mentiin päivä kerrallaan, joskun lyhyempikin aika. Pelko ja huoli kalvoi ja vei voimia. Paraneminen edistyi ja pienet askeleet tuntuivat tosi ISOILTA. Olimme huojentuneita ja onnellisia. Nyt ollaa jo kai terveitä. Koulussa ollaan ja normaali arki astui meille. Niin tätä on menty tämä viikko. Ihanaa!
Huoli joulun saamisesta tähän kotiin on seuraava. Emme ole ehtineet tai jaksaneet valmistella mitään. Arki vie voimat ja ahdistus siitä onko meillä joulua on suuri. Lahjoja ei olla osteltu, ei olla ehditty tai jaksettu mennä kauppaan. Siivouksia ei olla aloitettu. Huomenna vietän laatuaikaa vanhempieni kanssa - aikaa jota harvoin saan viettää. Toki päivää varjostaa suru. Isäni sisaren, tätini hautajaiset. Silti olen onnellinen että saan olla vanhempieni kanssa. Siivota en ehdi, mutta onneksi pölyt ei katoa!
Tänään olen pohtinut, ikäviä uutisia kuultuani, elämää. Millaisia jouluja lapset viettää? Mitä perheet käy läpi jouluina? Kuinka pahalta voi tuntua kun perhettä kohtaa ikävä uutinen juuri ennen joulua? Nyt juuri itse olen väsynyt ja en sitä jaksaisi, mutta toivon voimia kaikille joille ikäviä uutisia on tullut! Joulu on aikaa olla läheisten kanssa, vaikka olisi viimeinen joulu olla yhdessä. Toistan itseäni, mutta nautitaan siitä mitä on juuri nyt.
Pienet tyttäremme esiintyivät tänään hienossa Joulun lintu konsertissa Kuokkalan kirkossa. Ihanassa tunnelmassa itkin ja itkin. Itkin:
- onnesta, minulla on ihanat lapset
- ihanasta hetkestä, kun sain vain olla ja kuunnella, antaa musiikin viedä
- huolesta lapsistani
- toivosta että tulevat päivät ei tuo huolia
- haikeasta olosta
- väsymyksestä
- siitä että sain antaa kyynelten virrata!
lapset oli ihmeissään. Pienen ihmisen on vaikeaa ymmärtää aikuisen surkeutta.
Sunnuntaina menen itkemään, siis tiedän jo valmiiksi, vanhimman joululaulukonserttiin Taulumäen kirkkoon. Sitten koitan käydä töissä vielä maanantaina ja aloittaa joulun vieton...Toivotaan että ilman itkua!
Vietämme joulun sotkussa, mutta rauhoittua aion. Nauttia siitä että olemme kaikki täällä ja terveitä. Olemme täällä ja yhdessä juuri nyt. Tässä hetkessä! Onnellisena siitä mitä meillä nyt juuri on!!!!
Huoli joulun saamisesta tähän kotiin on seuraava. Emme ole ehtineet tai jaksaneet valmistella mitään. Arki vie voimat ja ahdistus siitä onko meillä joulua on suuri. Lahjoja ei olla osteltu, ei olla ehditty tai jaksettu mennä kauppaan. Siivouksia ei olla aloitettu. Huomenna vietän laatuaikaa vanhempieni kanssa - aikaa jota harvoin saan viettää. Toki päivää varjostaa suru. Isäni sisaren, tätini hautajaiset. Silti olen onnellinen että saan olla vanhempieni kanssa. Siivota en ehdi, mutta onneksi pölyt ei katoa!
Tänään olen pohtinut, ikäviä uutisia kuultuani, elämää. Millaisia jouluja lapset viettää? Mitä perheet käy läpi jouluina? Kuinka pahalta voi tuntua kun perhettä kohtaa ikävä uutinen juuri ennen joulua? Nyt juuri itse olen väsynyt ja en sitä jaksaisi, mutta toivon voimia kaikille joille ikäviä uutisia on tullut! Joulu on aikaa olla läheisten kanssa, vaikka olisi viimeinen joulu olla yhdessä. Toistan itseäni, mutta nautitaan siitä mitä on juuri nyt.
Pienet tyttäremme esiintyivät tänään hienossa Joulun lintu konsertissa Kuokkalan kirkossa. Ihanassa tunnelmassa itkin ja itkin. Itkin:
- onnesta, minulla on ihanat lapset
- ihanasta hetkestä, kun sain vain olla ja kuunnella, antaa musiikin viedä
- huolesta lapsistani
- toivosta että tulevat päivät ei tuo huolia
- haikeasta olosta
- väsymyksestä
- siitä että sain antaa kyynelten virrata!
lapset oli ihmeissään. Pienen ihmisen on vaikeaa ymmärtää aikuisen surkeutta.
Sunnuntaina menen itkemään, siis tiedän jo valmiiksi, vanhimman joululaulukonserttiin Taulumäen kirkkoon. Sitten koitan käydä töissä vielä maanantaina ja aloittaa joulun vieton...Toivotaan että ilman itkua!
Vietämme joulun sotkussa, mutta rauhoittua aion. Nauttia siitä että olemme kaikki täällä ja terveitä. Olemme täällä ja yhdessä juuri nyt. Tässä hetkessä! Onnellisena siitä mitä meillä nyt juuri on!!!!
sunnuntai 8. joulukuuta 2013
Missä iskä?
Olimme äsken syömässä neljästään tyttöjen kanssa, kun keskimmäinen kysyi; "missä iskä on?" Jatkoin pelleilyä ja kysyin "missä iskä voisi olla?" Kello siis sunnuntaina noin 12. Tähän tyttö totesi että "varmaan nukkumassa". Vanhin tähän jatkoi et "olisi se jo tullut ylös kun olis haistanu ruuan!" Heh, iskä sen verran perso ruualle et herää uniltaan syömään.
lauantai 7. joulukuuta 2013
Kotisairaalassa
Nopeasti tyttö tervehtyi - kiitos kavereiden jotka tsemppasivat! Tänään siis päästiin kotiin. Kunto ei vielä ole ihan kauhan hyvä ja olemme kotisairaalan asiakkaita. Meillä käy hoitaja kaksi kertaa päivässä antamassa lääkkeet ja tsekkaamassa kunnon. Voimme mennä takaisin sairaalaan jos kunto romahtaa tai jokin asia pelottaa. Aika hyvä systeemi!
Nyt mennään kotona pienin askelin ja rauhassa. Kyllä tämä sairastuminen pysäytti ja sai taas arvot uuteen järjestykseen. Muutti myös tytärtä, joka oli aikaisemmin pelännyt neuloja ja kaikkia operaatioita. Nyt totesi ettei verikokeet tunnu missään. Sairaalassa on tylsää, vaikka ei oikein osannut sanoa kauanko siellä oli.
Pidetään peukkuja että homma tästä etenee parhainpäin!
 |
| perhe sairaalassa kylässä |
Pidetään peukkuja että homma tästä etenee parhainpäin!
perjantai 6. joulukuuta 2013
Mitäs Pisasta jos käytös on huonoa!!!!
Tällä viikolla on kohistu Pisa-tutkimusten tuloksista. Ollaan huonompia kuin ennen. Toisaalta ei ihmetellä kun koulu on mitä on toisaalta syytetään vanhempia kun ei lapset ole kiinnostuneita koulusta.
Meidän lapsi on kiinnostunut koulusta. Tykkää tehdä läksyjä ja on tajunnut että koulutus on tärkeää. Murrosiässä koittaa miettiä maailmaa ja suhdettaan siihen. Harrastaa ja uskaltaa sanoa oman mielipiteensä. Onnekseni myös omaa niitä, koska pohtii asioita.
Tämä syksy kaikkineen on ollut helvetillinen. Sairastettu on omiksi tarpeiksi. Jos ei koulussa mene jalka tai käsi ollaan jossakin flunssassa. Koulu koutetaan hoitaa moitteettomasti, mutta suututtaa kuulla että siitä häntä sitten kiusataan. Mainitaan vaatteista, kännykästä ja ties mistä. Viimeisin mitä kuulin ja voi kuinka suutuin oli se että kaverit ei ole hänen kanssaan, kun hän on ollut sairaalassa!
Pohdin mistä tällainen nuoriso on tullut? Toista arvostetaan ulkoisten ominaisuuksien kautta. Se millainen sinä ihmisenä ei merkitse, vaikka kyllä pitäisi, eikö? Ajatella omia isovanhempiamme. He sotivat ja mahdollistivat meille itsenäisyyden. Kysyivätkö he kaverilta " oletko ollu sairaalassa?" tai katsoivatko onko sulla kiva paita tai muut vaatteet tai harrastatko oikeita juttuja? Ei silloin autettiin kaveria. Ymmärtääkseni sodassa mottona oli "kaveria ei jätetä!" Nykyisin taitaa olla "et kelpaat kaveriksi, jos sulla on oikeen merkkiset housut tai paita tai oikein laitettu tukka ja jos omaat oikeenlaiset kännykän". Onko tämä sellainen maailma, jonka me vanhemmat tahdomme? Onko oikeasti opetettava lapsi valikoimaan kaverinsa materian avulla vai oisko opetettava, että ihmiset on tärkeitä, oli ne sitten kenen lapsia tahansa ja että kaikkia tulee arvostaa. En uskalla edes ajatella millaisia työkavereita tällaiset nykyteinit (tiedän yleistän ja provosoin) ovat tulevaisuuden työpaikalla? Johtajilla on kavereita ja henkilöillä jotka tienaa hyvin, mut entäs ne jotka oikeasti tekee töitä, pienellä palkalla ilman statusta? Ihmisiä hekin ovat! En uskalla edes ajatella millaisia ovat tulevaisuuden työpaikat, jos nytkin töissä ei viihdytä. Tosin ehkä ne sitten on samanlaisia kuin nykyiset koulut - kaikilla paha olo ja se miksi siellä käydään ei ketään kiinnosta. Ei kovinkaan kiva tulevaisuus.
Mitäs jos nyt alettaisi opettaa lapsille ihmisten arvostamista ihmisinä ei ulkoisten ominaisuuksien vuoksi. Arvostettaisi terveyttä ja hyvää oloa rahan ja tavaran sijaan! Saataisiko maailma mukavammaksi paikaksi? Sitten voidaan pohtia sitä oppimistakin, jahka kaikilla on hyvä olla.
Meidän lapsi on kiinnostunut koulusta. Tykkää tehdä läksyjä ja on tajunnut että koulutus on tärkeää. Murrosiässä koittaa miettiä maailmaa ja suhdettaan siihen. Harrastaa ja uskaltaa sanoa oman mielipiteensä. Onnekseni myös omaa niitä, koska pohtii asioita.
Tämä syksy kaikkineen on ollut helvetillinen. Sairastettu on omiksi tarpeiksi. Jos ei koulussa mene jalka tai käsi ollaan jossakin flunssassa. Koulu koutetaan hoitaa moitteettomasti, mutta suututtaa kuulla että siitä häntä sitten kiusataan. Mainitaan vaatteista, kännykästä ja ties mistä. Viimeisin mitä kuulin ja voi kuinka suutuin oli se että kaverit ei ole hänen kanssaan, kun hän on ollut sairaalassa!
Pohdin mistä tällainen nuoriso on tullut? Toista arvostetaan ulkoisten ominaisuuksien kautta. Se millainen sinä ihmisenä ei merkitse, vaikka kyllä pitäisi, eikö? Ajatella omia isovanhempiamme. He sotivat ja mahdollistivat meille itsenäisyyden. Kysyivätkö he kaverilta " oletko ollu sairaalassa?" tai katsoivatko onko sulla kiva paita tai muut vaatteet tai harrastatko oikeita juttuja? Ei silloin autettiin kaveria. Ymmärtääkseni sodassa mottona oli "kaveria ei jätetä!" Nykyisin taitaa olla "et kelpaat kaveriksi, jos sulla on oikeen merkkiset housut tai paita tai oikein laitettu tukka ja jos omaat oikeenlaiset kännykän". Onko tämä sellainen maailma, jonka me vanhemmat tahdomme? Onko oikeasti opetettava lapsi valikoimaan kaverinsa materian avulla vai oisko opetettava, että ihmiset on tärkeitä, oli ne sitten kenen lapsia tahansa ja että kaikkia tulee arvostaa. En uskalla edes ajatella millaisia työkavereita tällaiset nykyteinit (tiedän yleistän ja provosoin) ovat tulevaisuuden työpaikalla? Johtajilla on kavereita ja henkilöillä jotka tienaa hyvin, mut entäs ne jotka oikeasti tekee töitä, pienellä palkalla ilman statusta? Ihmisiä hekin ovat! En uskalla edes ajatella millaisia ovat tulevaisuuden työpaikat, jos nytkin töissä ei viihdytä. Tosin ehkä ne sitten on samanlaisia kuin nykyiset koulut - kaikilla paha olo ja se miksi siellä käydään ei ketään kiinnosta. Ei kovinkaan kiva tulevaisuus.
Mitäs jos nyt alettaisi opettaa lapsille ihmisten arvostamista ihmisinä ei ulkoisten ominaisuuksien vuoksi. Arvostettaisi terveyttä ja hyvää oloa rahan ja tavaran sijaan! Saataisiko maailma mukavammaksi paikaksi? Sitten voidaan pohtia sitä oppimistakin, jahka kaikilla on hyvä olla.
Pysähdys ja suuri huoli
Tämä viikko on ollut rankka. Työmatkan lisäksi kotona alkoi vanhimmainen sairastaa. Tiistai aamuna oli vanhimmainen herättänyt isän ja kuumetta oli 40. Koska hän on yli 10 vuotias onnistuu sairastaminen yksin hienosti. Soittelimme päivällä ja ohjeistimme lääkkeiden ottamisessa. Vaikeuksia oli, koska ei tajunnut mistä lääkkeet löytyy, eikä osannut tarkkaan sano koska oli niitä ottanut. Illalla oli parempi ja söi. Keskiviikko aamuna heräsi oksentamaan ja heikkona vieläkin. Tämän lisäksi päätä särki ja niska oli kovin jäykkä. Varasimme lääkärin iltapäivään, jotta ehdin matkalta kotiin häntä viemään.
Menimme yksityiselle lääkäriasemalle josta meidät passitettiin viivyttelemättä sairaalaan. Saavuimme sairaalaan noin 17.15 ja sitten alkoi tapahtua. Päivystyksen lasten osastolla tutkittiin ja hoito alkoi. Huolen aiheena oli verenpaineet, joita ei löytynyt. Vaihdettiin mittariakin pariin otteeseen ennen kuin paineet saatiin ja ne olivat hurjan alhaalla eli esim 79/38. Siirto teho-osastolle tapahtui nopeasti joskus klo 19. Elintoimintoja seurattiin ja tyttö jäi teholle. Illalla kun poistuin sairaalasta varmaa oli vain keuhkokuume. Selkäydinpunktiosta silmämääräinen tieto että oli kirkasta, varmuutta ei kuitenkaan.
Perjantai aamuna sain kuulla että hengittäminen heikentynyt yöllä ja virtasn erittyminen heikkoa. Huoli siis edelleen suuri tyttärestä. Kun sairaalaan menein klo 10 maissa oli pissaa alkanut tulemaan ja lääkkeet tuntuneet alkavan tehota. Helpotus oli suuri kun kuulin että siirto lasten osastolla tapahtuu puolen päivän aikaan.
Lastenosastolla omassa huoneessa eristyksessä hoito jatkuu. Tyttä saa nukuttua ja se auttanee paljon. Kuume kuitenkin nousi melkein heti osastolle saapumisen jälkeen. Lääkärit miettivät vaihtoehtoja ja minä odotan huolesta mykkänä. Ilme kuitenkin sellainen ettei lapsi pysty näkemään huoltani. Lapselle oli suuri järkytys kuulla ettei pääse kouluun todennäköisesti koko seuraavalla viikolla. Huoli koulusta ja läksyistä herää.
Ihanin yllätys oli iltasella kun koulukaveri Iina tuli katsomaan tyttöä. Oli niin iloinen ja tervehtyminen otti sion askeleen. Söikin hyvin. Seuraavaksi odotettiin pikkusiskoja käymään ja olo olikin jo parempi. Illalla sain viestin kotiin että tippa otettu pois! :)
Sormet ja varpaat pystyssä ja ristissä ja ajatukset toivossa, odotamme tietoja. Ihmetystä herättää se miten tauti saattoi mennä parissa päivässä noin vakavaksi? Kiitos kaikilla tsemppiviesteistä! Lämmittää mieltä paljon kun tietää kuinka kaikki elätte meidän kanssa. Saamme voimia viesteistänne!
Menimme yksityiselle lääkäriasemalle josta meidät passitettiin viivyttelemättä sairaalaan. Saavuimme sairaalaan noin 17.15 ja sitten alkoi tapahtua. Päivystyksen lasten osastolla tutkittiin ja hoito alkoi. Huolen aiheena oli verenpaineet, joita ei löytynyt. Vaihdettiin mittariakin pariin otteeseen ennen kuin paineet saatiin ja ne olivat hurjan alhaalla eli esim 79/38. Siirto teho-osastolle tapahtui nopeasti joskus klo 19. Elintoimintoja seurattiin ja tyttö jäi teholle. Illalla kun poistuin sairaalasta varmaa oli vain keuhkokuume. Selkäydinpunktiosta silmämääräinen tieto että oli kirkasta, varmuutta ei kuitenkaan.
 |
| selkäydinpunktion jälki, selkä tosi kipeä... |
Perjantai aamuna sain kuulla että hengittäminen heikentynyt yöllä ja virtasn erittyminen heikkoa. Huoli siis edelleen suuri tyttärestä. Kun sairaalaan menein klo 10 maissa oli pissaa alkanut tulemaan ja lääkkeet tuntuneet alkavan tehota. Helpotus oli suuri kun kuulin että siirto lasten osastolla tapahtuu puolen päivän aikaan.
 |
| Väsyneenä lastenosastolla |
Ihanin yllätys oli iltasella kun koulukaveri Iina tuli katsomaan tyttöä. Oli niin iloinen ja tervehtyminen otti sion askeleen. Söikin hyvin. Seuraavaksi odotettiin pikkusiskoja käymään ja olo olikin jo parempi. Illalla sain viestin kotiin että tippa otettu pois! :)
Sormet ja varpaat pystyssä ja ristissä ja ajatukset toivossa, odotamme tietoja. Ihmetystä herättää se miten tauti saattoi mennä parissa päivässä noin vakavaksi? Kiitos kaikilla tsemppiviesteistä! Lämmittää mieltä paljon kun tietää kuinka kaikki elätte meidän kanssa. Saamme voimia viesteistänne!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)