Näytetään tekstit, joissa on tunniste sairaala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sairaala. Näytä kaikki tekstit

lauantai 7. joulukuuta 2013

Kotisairaalassa

Nopeasti tyttö tervehtyi - kiitos kavereiden jotka tsemppasivat! Tänään siis päästiin kotiin. Kunto ei vielä ole ihan kauhan hyvä ja olemme kotisairaalan asiakkaita. Meillä käy hoitaja kaksi kertaa päivässä antamassa lääkkeet ja tsekkaamassa kunnon. Voimme mennä takaisin sairaalaan jos kunto romahtaa tai jokin asia pelottaa. Aika hyvä systeemi!
perhe sairaalassa kylässä
Nyt mennään kotona pienin askelin ja rauhassa. Kyllä tämä sairastuminen pysäytti ja sai taas arvot uuteen järjestykseen. Muutti myös tytärtä, joka oli aikaisemmin pelännyt neuloja ja kaikkia operaatioita. Nyt totesi ettei verikokeet tunnu missään. Sairaalassa on tylsää, vaikka ei oikein osannut sanoa kauanko siellä oli.
Pidetään peukkuja että homma tästä etenee parhainpäin!

perjantai 6. joulukuuta 2013

Pysähdys ja suuri huoli

Tämä viikko on ollut rankka. Työmatkan lisäksi kotona alkoi vanhimmainen sairastaa. Tiistai aamuna oli vanhimmainen herättänyt isän ja kuumetta oli 40. Koska hän on yli 10 vuotias onnistuu sairastaminen yksin hienosti. Soittelimme päivällä ja ohjeistimme lääkkeiden ottamisessa. Vaikeuksia oli, koska ei tajunnut mistä lääkkeet löytyy, eikä osannut tarkkaan sano koska oli niitä ottanut. Illalla oli parempi ja söi. Keskiviikko aamuna heräsi oksentamaan ja heikkona vieläkin. Tämän lisäksi päätä särki ja niska oli kovin jäykkä. Varasimme lääkärin iltapäivään, jotta ehdin matkalta kotiin häntä viemään.
Menimme yksityiselle lääkäriasemalle josta meidät passitettiin viivyttelemättä sairaalaan. Saavuimme sairaalaan noin 17.15 ja sitten alkoi tapahtua. Päivystyksen lasten osastolla tutkittiin ja hoito alkoi. Huolen aiheena oli verenpaineet, joita ei löytynyt. Vaihdettiin mittariakin pariin otteeseen ennen kuin paineet saatiin ja ne olivat hurjan alhaalla eli esim 79/38. Siirto teho-osastolle tapahtui nopeasti joskus klo 19. Elintoimintoja seurattiin ja tyttö jäi teholle. Illalla kun poistuin sairaalasta varmaa oli vain keuhkokuume. Selkäydinpunktiosta silmämääräinen tieto että oli kirkasta, varmuutta ei kuitenkaan.
selkäydinpunktion jälki, selkä tosi kipeä...

Perjantai aamuna sain kuulla että hengittäminen heikentynyt yöllä ja virtasn erittyminen heikkoa. Huoli siis edelleen suuri tyttärestä. Kun sairaalaan menein klo 10 maissa oli pissaa alkanut tulemaan ja lääkkeet tuntuneet alkavan tehota. Helpotus oli suuri kun kuulin että siirto lasten osastolla tapahtuu puolen päivän aikaan.
Väsyneenä lastenosastolla
Lastenosastolla omassa huoneessa eristyksessä hoito jatkuu. Tyttä saa nukuttua ja se auttanee paljon. Kuume kuitenkin nousi melkein heti osastolle saapumisen jälkeen. Lääkärit miettivät vaihtoehtoja ja minä odotan huolesta mykkänä. Ilme kuitenkin sellainen ettei lapsi pysty näkemään huoltani. Lapselle oli suuri järkytys kuulla ettei pääse kouluun todennäköisesti koko seuraavalla viikolla. Huoli koulusta ja läksyistä herää.
Ihanin yllätys oli iltasella kun koulukaveri Iina tuli katsomaan tyttöä. Oli niin iloinen ja tervehtyminen otti sion askeleen. Söikin hyvin. Seuraavaksi odotettiin pikkusiskoja käymään ja olo olikin jo parempi. Illalla sain viestin kotiin että tippa otettu pois! :)
Sormet ja varpaat pystyssä ja ristissä ja ajatukset toivossa, odotamme tietoja. Ihmetystä herättää se miten tauti saattoi mennä parissa päivässä noin vakavaksi? Kiitos kaikilla tsemppiviesteistä! Lämmittää mieltä paljon kun tietää kuinka kaikki elätte meidän kanssa. Saamme voimia viesteistänne!

perjantai 16. joulukuuta 2011

sairaalassa opittua

Palasimme tänään kotiin sairaalasta ja taas huomasin, että en ollut valmistautunut kunnolla! Olin aivan jäässä, koska en ollut varannut tarpeiksi vaatetta mukaan. Ikkunoista vetää niin paljon, että palelin. Onneksi olin sentään ottanut villasukat mukaan!
Tekemistä olin varannut itselleni kiitettävästi. Sukankudin ja kirja sekä joulukirjeiden lähettäminen. Aika ei siis tullut pitkäksi. Lapseni tosin oli niin kipeä etten kauheasti ehtinyt tehdä mitään. Mutta aika ei tullut pitkäksi palellessa.
Lapselle en ollut ottanut mukaan piirrustusvehkeitä, joka oli moka! Osastolla ei ollut piirrustusvälineitä ja aika sen osalta kävi pitkäksi, samoin videoita ei tällä osastolla ollut. Onneksi oli kännykässä angry bird - pelastus. Niin ja sakset niin saatiin askarreltua.
Ruokaa olisi pitänyt varata säilyvinä elintarvikkeina mukaan enemmän. Osastolla ei ollut jääkaappia ja sain vain illallisen ja iltapalan sekä aamulla kahvia. Potilas ei laskenut minua minnekään syömään eli nälkä oli. Suklaalevy tosin pelasti tilannetta paljon :)
No taas ollaan kokemusta rikkaampia! Niin ja pohditaan ensi viikon järjestelyjä, viikkoon kun ei suositella hoitoon menoa... Eli jos teille on nielurisa leikkaus tulossa varautukaa siihen ettei viikkoon saa mennä hoitoon!!!!
Nyt teemme soseita ja syömme jäätelöä.... aikansa kutakin!