Onneako?

Kun tässä pari päivää käy pohjalla ja miettii toimintaansa huomaa sitten että elämässä on ihaniakin asioita! Mulla on aivan ihanat lapset! Pienet alkaa olemaan isoja jo. Missä vaiheessa kasvoivat, kun en ole huomannut? Miten aika niin lentääkin ettei tuota koskaa tajua? Viikko sitten olimme uimahallissa ja tajusin, että osaavat ottaa vastuuta, sanottaa haluamisiaan ja mikä ihaninta sanoa kun heillä on kivaa ja nauttivat. Olen niin iloinen, että olen saanut lapseni tajuamaan että pitää elää hetkessä ja nauttia ihanista asioista! Jes olen onnistunut jossakin. Samalla tajusin, että miksi minäkin en nauttisi ihanista asioista?

Juuri nyt elämä on mukavaa ja ihania asioita tapahtuu. Aurinko paistaa ja kevät tulee rytisten! Intoa on töihin ja kaikkeen kivaan lasten kanssa. Tytöt nauttivat ja minäkin voin antaa itselle luvan nauttia. Tehdään sitä mikä juuri nyt tuntuu hyvältä ja eletään hetkessä! Loistavuutta! Tuossa kuvassa on ystäväni minulle antama kukkakimppu, ihana muisto! Näillä sanoilla ihanaa pääsiäistä! Rentouttavaa yhdessä oloa! Nauttikaa!

Harmittaa

Joinakin päivinä asiat jää harmittamaan, vaikka kuinka ajattelee ettei asia ole mitenkään ihmeellinen tai outo, niin harmitus vetää hiljaiseksi. Näinä päivinä asioita pohtii jotenkin siitä näkökulmasta että itse on huono ja kaikki on epäreilua. Pahinta on ettei ajatuksesta pääse irti. Harmitus kiertää ja kiertää, leviää kaikkiin asioihin jotka tapahtuu ja leviää joka puolelle. Sitten ottaa tämäkin päähän koko ajan enemmän.
Naisena on jotenkin astetta ärsyttävämpää kokea harmitusta. Tiedän, että kaikki miettii että onkohan "se aika kuukaudesta" ja sitten itsekin alkaa miettiä että tämä on joku hormoni häiriön aikaan saamam mielen myllerrys. No ärsytys se lisääntyy kun ei saa rauhassa ärsyyntyä vaan pitää ajatella ettei oikeasti ärsytä vaan on vaan joku hormoni hirviö.
Mulla on juuri tänään päivä, jolla ei niin väliksi olisi olla. Aamusta jo tunsin itseni väsyneeksi ja hiukan kipeäksi. Kurkku oli karhea ja olo kuumeinen. Koirien kanssa tehty aamulenkki helpotti kummasti ja päädyin lähtemään töihin. Työt sujuivat ihan kivasti paitsi, että pään jomotus kasvoi puolille päiville aika kovaksi ja päädyin ottamaan särkylääkkeen.
Olo koheni, kunnes tuttavan kävi luonani ja kertoi kuulumisiaan. Se tunne, kun tekee mieli itkeä, mutta tietää ettei se ole korrektia eikä asiaan kuuluvaa, mutta olo jää sisältä itkuiseksi. Minulla monesti tulee tällainen olo, jos näen jonkun itkevän. Oikeastaan tämä olo on pysyvämpi kuin oikeasta itkusta tuleva olo ja kurjempi, kun pahat asiat ei ole kyyneleiden mukana valuneet pois. On tavallaan padonnut itse sisälle toisen itkun kautta valuttaman pahan olon.
No tästä käynnistä alkoi jotenkin sellainen olo että maailma on epäreilu ja inhottava. Todennäköisesti särkylääkkeen aiheuttama turrutus tehosi särkyyn päässä, muuttaen sen epäreiluksi vääryydeksi. Töiden jatkaminen ja päivän päätteeksi keskustelu esimiehen kanssa, oli sitten kruunu koko ärsytykselle. Oikeastaan oli outoa huomata, että keskustelu jonka koitin kovasti uskotella olevan hyvä ja kannustava, kääntyi mielessäni kaiken myllerryksen mukana harmitukseksi. Huomasin taas pohtivani työpaikan arvoja ja sitä ovatko ne sellaiset, jotka voisin allekirjoittaa. Onko toiminta sellaista, jonka vuoksi kannattaa uhrata niin paljon, kun minäkin elämästä uhraan. Jos nyt kuolisin, olisinko onnellinen aikaansaannoksiini? Oltaisiko työpaikalla tyytyväisiä minuun? Teenkö oikeita asioita joilla on merkitystä? Nyt juuri tuntuu etten tee tai ei olla. Sekaisuus päässä saa kaiken näyttämään ihan oudolta ja vääristää kaiken. Voitte vaan arvata kuinka harmittaminen lisääntyy - tämäkö on elämän reiluus? Niin ja pahaolo lisääntyy.
Onneksi kotona on lapset ja arki! Ruokaa laittaessa vihdoin sain kyyneleet valumaan ja itkin punajuuria ja perunoita pilkkoessa pois sen pahan, joka palana kurkussa raastoi. Olo helpottui hiukan. elämä tuntuu edelleen väärältäja epäreilulta. Hoen itselle että se nyt vaan on NYT sellainen olo. Asiat helpottaa huomenna tai joskus, toivottavasti! Odotan että olo helpottuu ajan myöstä. Kerään voimia sanoa esimiehelle mitä oikeasti ajattelen, ehkä.

Tippuu, tippuu...

Kevättä kohti mennään. Ihanaa, kun aamulla aurinko herättää loisteellaan ja linnut laulullaan. Pahat fiilikset häviää koirien kanssa aamulenkille ja ihanaa on mennä töihin. Pakkasen väistyttyä iltapäivällä on ihanan lämmintä ja räystäät tippuu ja portaat jo pilkottaa lumen alta. Kohta on kesä!
Eveltä lähti lauantaina ensimmäinen hammas! Pitkien tuskaisten itkujen jälkeen. Adan hammas ja toinenkin lähti jo jokin aika sitten ja tämäkös siskoa harmitti. Toinen hammas lähtee ihan kohta myös. Tytöt kasvaa ihan kauhean kovaa, niin keväällä kaikki. Kohta ovat jo ihan isoja....
Lauantaina kävimme uimassa ja tytöt laski Aalto Alvarin liukumäestä ihan itsekseen. Osaavat jo käyttäytyäkin kuin isot tytöt. Niin se aika kuluu.

Iltapalaa

Tänään laiska ja tyhmä aiti teki "ihan sama" -iltapalaa. Koska kuulen monta kertaa päivässä olevnai, tyhmä, idiootti jne olen alkanut miettiä että miksi sitä panostamaan, jos palkkio on tämä. Meillä kun kaksoset elää jotakin 5v-uhmaa ja vanhimmainen elää murrosikää - hitsi että tunnen itseni niin hienoksi ihmiseksi eikä palautetta todella tarvitse odottaa, siis tuota huonoa palautetta!

Tänään päivällä näin jossakin ihanan kuvan letuista ja mieleni alkoi tehdä lettuja ja mansikkahilloa. Niitä siis sitten päätin tehdä lapsille ilatapalaksi. Niiden sauraksi sain kaverilta tuoretta ruisleipää ja iltapalamme näytti tosi herkulta ja oli myös hyvää. Onneksi kuulin myös hyvää palautetta letuista sekä tekemästäni mehusta - tälla taas jaksaa noi inhottavuuksia ja "ihan samoja". Ihanaa päivää teille kaikilla - letun tuoksuista päivää!!!

Hiihtoloma

Meidän perheen hiihtoloma alkaa olemaan takana. Erilainen loma, koska lapset oli lomalla ja me aikuiset ei. Onneksi on ihania sukulaisia ja lasten lomaviikko oli oikein mukava. Aluksi olivat tädin hoidossa kotona, sitten mummolassa serkkujen kanssa ja lopuksi serkkujen luona.
Pienet nauttivat viikosta, ihania leikkejä ja mahtavaa seuraa kokoajan. Saivat myös uuden kokemuksen yöpyessään serkuilla. Uskaltavat nyt mennä yöksi muillekin kuin mummoille. Ihanaa kun ovat intona tästä uudesta taidostaan.
Vanhimmainen sai olla ihanan serkun seurassa, lasketella ja shoppailla. Teinien touhua. On silti kiukkuinen ja äksy kuten teinin kai kuuluukin olla? Huone ei ole edelleenkään siivottu eikä mitään asioita tehty mitä luulin että sovimme hiihtolomalla tehtävän....
Mekin saimme erilaisen viikon. Pääsimme elokuviin ja syömään ja saimme vain olla sohvalla kahden mieheni kanssa. Aamuisin lähdimme töihin eikä kotona ollut ketään muuta...Aika luksusta. Nyt odotamme että pakkanen lauhtuu ja pääsisimme hiihtämään. Aurinko paistaa ja keli olisi aivan mahtava ilman pakkasta. Sitten olisi saunaa ja kyläilyä tiedossa. Huomenna vaan nautitaan olosta. Josko ompelisi ja lataisi akkuja seuraavaan viikkoon....
Elämä on aika ihanaa, kun sen vaan tajuaa :)

 Tässä pari kuvaa onnellisista hetkistä. Ylempi keväältä 2012, Eveliina nauttii auringosta pihassamme.

Tässä kuvassa Adalmiina haaveilee Goghemissa ihanista kakuista ja leivonnaisista, ilme kertoo kuinka herkullisia olisivat :) Kuva otettu matkaltamme Saksaan keväällä 2011.

Onnellinen lapsuus

Asuin lapsuuteni maalla. Muistoihini liittyy hyvin tiiviisti niin maatilan työt kuin eläimetkin. Kasvatukseen liittyi vastuun kantaminen toisesta oli se sitten eläin tai ihminen. Yhdessä mentiin eteenpäin ja kasvettiin. Osana elämäämme oli vastuu ja huolehtiminen. Elämän syntymisen ihme tuli esiin ja kuten isäni aina sanoi "jos eläimiä on tallissa on sen takanakin" eli myös elämän loppuminen oli läsnä. Näin lapsena kuinka eläimiä jouduttiin lopettamaan siksi etteivät enää kyenneet elämään tämän surun vastapainona olivat vastasyntyneet eläimet.
Omille lapsille en pysty tällaista tarjoamaan. Perheeseemme kuulu  kyllä kaksi koiraa, mutta vastuun niistä kannan minä. Lapset kyllä koittavat, mutta kaupunkilaiselämä on erilaista ja siten ei herää tervetta vaatia vastuuta. Haaveilenkin maalle muuttamisesta ja eläimien saamisesta perheeseemme. Tiedostan vastuun ja vaivan ja mietin jaksaisinko sitä. Olisiko vaivan väärti ja saisiko lapset mukaan urakkaan vai ovatko jo tähän kaupunkilaiselämään niin oppineita ettei paluuta muuhun ole. Nuorimmainen jo minulle kerran sanoi, kun kysyin ostetaanko maatila jolle otamme hevosia ja lampaita " joo, mut mihin se maatila mahtuu?" Hyvä kysymys, onko meillä aikaa ja tilaa sille?
Syy miksi tähän postaukseen aloin on aika surullinen. Odotan tietoa joudutaanko edesmenneen hevoseni meillä syntynyt ensimmäinen varsa, joka siis syntyi 1985 lopettamaan. Kivut ovat kovat ja tuskat. Eläinlääkäri tutkii ja itse annoin jo siunaksen lopettamiselle. Parasta mielestäni on lopettaa kärsimykset ja antaa eläimelle rauha. Minulla on olo että minun heppatyttöaika loppuu tähän. Lilli on viimeinen jäänne hevostyttöjaltani. Ihanat muistot ja kokemukset jäävät ja kaipuu niihin lapsuuden aikoihin, jolloin kesät ratsastettiin, uitiin ja oltiin huolettomia. Kumpa voisin lapsilleni tarjota jotakin samanlaista!!!

Blinejä lauantai iltana

Mun on tehny jo pidempään mieli blinejä. Tänän sitten tein taikinan ihan hartaasti alusta asti. Söimme herkut sipulisilpun, smetanan, mädin, savukalan ja sienisalaatin kanssa. Koko perhe söi ja tykkää, ihanaa!!!
Tässä Adalmiinan mallia blinien syönnistä. Itse on koonnut annoksensa.