Olen aloittanut kuntosalilla käymisen ja samalla miettinyt miksi siellä "rautaa" nostelen kun voisi tehdä oikeitakin töitä. Olin viikonlopun vanhempieni luona maalla auttamassa. Eilisen illan päätin lenkkiin koirien kanssa. Ei hyvä idea. Lämpöä kahdeksan jälkeen illalla oli ihan kivasti ja koirilla se tuntui. Oman koiran lisäksi minulal oli mukana sisareni kaksi koiraa. Sen lisäksi että juoksi kuin hullu, ettei hyttyset syö minua elävältä, odottelin koiria aina hiukan tuulisemmissa paikoissa. Koiria ei juokseminen kiinnostanut!
Illan kruunasi sitten sauna uudella vihdalla. Olipas ihana lopetus kuumalle ja ihan kohtalaisen rankalle päivälle! Saunan jälkeen äiti vielä loihti minulle sitruunaisen paukun ja nautiskelin kirsikoista.
Aamulla minua odotti juuri keitetty puuro ja kahvi. Sitten lähdimmekin helteeseen tekemään hevosille uutta laidunta. Pieniä mäkäröitä oli aikalailla! Laitumen tekemisen jälkeen kuljetimme vettä laitumille. Hevoset isoina eläiminä juovat aikalailla! Sitten oli tallihommien ja laitumelle laiton lisäksi maatilan töitä vuorossa.
Tarktorin paripyörät piti siirtää ja kaivuriin laittaa parit alle. No sinä huomasin että kuntosali on ihan turha jos asuu maalla. Tallien putsauksesta tuli jo ihan hiki ja paripyörien kanssa sain koetella jaksamiseni rajoja!
Jso siis oikeasti asuisin maalle en ymmärtäisi kuntosalin merkitystä. Lihaskunnon ylläpitäminen olisi helpompaa kun olisi koko ajan jotain fyysistä rasitusta. No kaupunkilaisena koitan salilla käydä että selkäni ei ota minusta eroa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti