Olimme äsken syömässä neljästään tyttöjen kanssa, kun keskimmäinen kysyi; "missä iskä on?" Jatkoin pelleilyä ja kysyin "missä iskä voisi olla?" Kello siis sunnuntaina noin 12. Tähän tyttö totesi että "varmaan nukkumassa". Vanhin tähän jatkoi et "olisi se jo tullut ylös kun olis haistanu ruuan!" Heh, iskä sen verran perso ruualle et herää uniltaan syömään.
sunnuntai 8. joulukuuta 2013
lauantai 7. joulukuuta 2013
Kotisairaalassa
Nopeasti tyttö tervehtyi - kiitos kavereiden jotka tsemppasivat! Tänään siis päästiin kotiin. Kunto ei vielä ole ihan kauhan hyvä ja olemme kotisairaalan asiakkaita. Meillä käy hoitaja kaksi kertaa päivässä antamassa lääkkeet ja tsekkaamassa kunnon. Voimme mennä takaisin sairaalaan jos kunto romahtaa tai jokin asia pelottaa. Aika hyvä systeemi!
Nyt mennään kotona pienin askelin ja rauhassa. Kyllä tämä sairastuminen pysäytti ja sai taas arvot uuteen järjestykseen. Muutti myös tytärtä, joka oli aikaisemmin pelännyt neuloja ja kaikkia operaatioita. Nyt totesi ettei verikokeet tunnu missään. Sairaalassa on tylsää, vaikka ei oikein osannut sanoa kauanko siellä oli.
Pidetään peukkuja että homma tästä etenee parhainpäin!
 |
| perhe sairaalassa kylässä |
Pidetään peukkuja että homma tästä etenee parhainpäin!
perjantai 6. joulukuuta 2013
Mitäs Pisasta jos käytös on huonoa!!!!
Tällä viikolla on kohistu Pisa-tutkimusten tuloksista. Ollaan huonompia kuin ennen. Toisaalta ei ihmetellä kun koulu on mitä on toisaalta syytetään vanhempia kun ei lapset ole kiinnostuneita koulusta.
Meidän lapsi on kiinnostunut koulusta. Tykkää tehdä läksyjä ja on tajunnut että koulutus on tärkeää. Murrosiässä koittaa miettiä maailmaa ja suhdettaan siihen. Harrastaa ja uskaltaa sanoa oman mielipiteensä. Onnekseni myös omaa niitä, koska pohtii asioita.
Tämä syksy kaikkineen on ollut helvetillinen. Sairastettu on omiksi tarpeiksi. Jos ei koulussa mene jalka tai käsi ollaan jossakin flunssassa. Koulu koutetaan hoitaa moitteettomasti, mutta suututtaa kuulla että siitä häntä sitten kiusataan. Mainitaan vaatteista, kännykästä ja ties mistä. Viimeisin mitä kuulin ja voi kuinka suutuin oli se että kaverit ei ole hänen kanssaan, kun hän on ollut sairaalassa!
Pohdin mistä tällainen nuoriso on tullut? Toista arvostetaan ulkoisten ominaisuuksien kautta. Se millainen sinä ihmisenä ei merkitse, vaikka kyllä pitäisi, eikö? Ajatella omia isovanhempiamme. He sotivat ja mahdollistivat meille itsenäisyyden. Kysyivätkö he kaverilta " oletko ollu sairaalassa?" tai katsoivatko onko sulla kiva paita tai muut vaatteet tai harrastatko oikeita juttuja? Ei silloin autettiin kaveria. Ymmärtääkseni sodassa mottona oli "kaveria ei jätetä!" Nykyisin taitaa olla "et kelpaat kaveriksi, jos sulla on oikeen merkkiset housut tai paita tai oikein laitettu tukka ja jos omaat oikeenlaiset kännykän". Onko tämä sellainen maailma, jonka me vanhemmat tahdomme? Onko oikeasti opetettava lapsi valikoimaan kaverinsa materian avulla vai oisko opetettava, että ihmiset on tärkeitä, oli ne sitten kenen lapsia tahansa ja että kaikkia tulee arvostaa. En uskalla edes ajatella millaisia työkavereita tällaiset nykyteinit (tiedän yleistän ja provosoin) ovat tulevaisuuden työpaikalla? Johtajilla on kavereita ja henkilöillä jotka tienaa hyvin, mut entäs ne jotka oikeasti tekee töitä, pienellä palkalla ilman statusta? Ihmisiä hekin ovat! En uskalla edes ajatella millaisia ovat tulevaisuuden työpaikat, jos nytkin töissä ei viihdytä. Tosin ehkä ne sitten on samanlaisia kuin nykyiset koulut - kaikilla paha olo ja se miksi siellä käydään ei ketään kiinnosta. Ei kovinkaan kiva tulevaisuus.
Mitäs jos nyt alettaisi opettaa lapsille ihmisten arvostamista ihmisinä ei ulkoisten ominaisuuksien vuoksi. Arvostettaisi terveyttä ja hyvää oloa rahan ja tavaran sijaan! Saataisiko maailma mukavammaksi paikaksi? Sitten voidaan pohtia sitä oppimistakin, jahka kaikilla on hyvä olla.
Meidän lapsi on kiinnostunut koulusta. Tykkää tehdä läksyjä ja on tajunnut että koulutus on tärkeää. Murrosiässä koittaa miettiä maailmaa ja suhdettaan siihen. Harrastaa ja uskaltaa sanoa oman mielipiteensä. Onnekseni myös omaa niitä, koska pohtii asioita.
Tämä syksy kaikkineen on ollut helvetillinen. Sairastettu on omiksi tarpeiksi. Jos ei koulussa mene jalka tai käsi ollaan jossakin flunssassa. Koulu koutetaan hoitaa moitteettomasti, mutta suututtaa kuulla että siitä häntä sitten kiusataan. Mainitaan vaatteista, kännykästä ja ties mistä. Viimeisin mitä kuulin ja voi kuinka suutuin oli se että kaverit ei ole hänen kanssaan, kun hän on ollut sairaalassa!
Pohdin mistä tällainen nuoriso on tullut? Toista arvostetaan ulkoisten ominaisuuksien kautta. Se millainen sinä ihmisenä ei merkitse, vaikka kyllä pitäisi, eikö? Ajatella omia isovanhempiamme. He sotivat ja mahdollistivat meille itsenäisyyden. Kysyivätkö he kaverilta " oletko ollu sairaalassa?" tai katsoivatko onko sulla kiva paita tai muut vaatteet tai harrastatko oikeita juttuja? Ei silloin autettiin kaveria. Ymmärtääkseni sodassa mottona oli "kaveria ei jätetä!" Nykyisin taitaa olla "et kelpaat kaveriksi, jos sulla on oikeen merkkiset housut tai paita tai oikein laitettu tukka ja jos omaat oikeenlaiset kännykän". Onko tämä sellainen maailma, jonka me vanhemmat tahdomme? Onko oikeasti opetettava lapsi valikoimaan kaverinsa materian avulla vai oisko opetettava, että ihmiset on tärkeitä, oli ne sitten kenen lapsia tahansa ja että kaikkia tulee arvostaa. En uskalla edes ajatella millaisia työkavereita tällaiset nykyteinit (tiedän yleistän ja provosoin) ovat tulevaisuuden työpaikalla? Johtajilla on kavereita ja henkilöillä jotka tienaa hyvin, mut entäs ne jotka oikeasti tekee töitä, pienellä palkalla ilman statusta? Ihmisiä hekin ovat! En uskalla edes ajatella millaisia ovat tulevaisuuden työpaikat, jos nytkin töissä ei viihdytä. Tosin ehkä ne sitten on samanlaisia kuin nykyiset koulut - kaikilla paha olo ja se miksi siellä käydään ei ketään kiinnosta. Ei kovinkaan kiva tulevaisuus.
Mitäs jos nyt alettaisi opettaa lapsille ihmisten arvostamista ihmisinä ei ulkoisten ominaisuuksien vuoksi. Arvostettaisi terveyttä ja hyvää oloa rahan ja tavaran sijaan! Saataisiko maailma mukavammaksi paikaksi? Sitten voidaan pohtia sitä oppimistakin, jahka kaikilla on hyvä olla.
Pysähdys ja suuri huoli
Tämä viikko on ollut rankka. Työmatkan lisäksi kotona alkoi vanhimmainen sairastaa. Tiistai aamuna oli vanhimmainen herättänyt isän ja kuumetta oli 40. Koska hän on yli 10 vuotias onnistuu sairastaminen yksin hienosti. Soittelimme päivällä ja ohjeistimme lääkkeiden ottamisessa. Vaikeuksia oli, koska ei tajunnut mistä lääkkeet löytyy, eikä osannut tarkkaan sano koska oli niitä ottanut. Illalla oli parempi ja söi. Keskiviikko aamuna heräsi oksentamaan ja heikkona vieläkin. Tämän lisäksi päätä särki ja niska oli kovin jäykkä. Varasimme lääkärin iltapäivään, jotta ehdin matkalta kotiin häntä viemään.
Menimme yksityiselle lääkäriasemalle josta meidät passitettiin viivyttelemättä sairaalaan. Saavuimme sairaalaan noin 17.15 ja sitten alkoi tapahtua. Päivystyksen lasten osastolla tutkittiin ja hoito alkoi. Huolen aiheena oli verenpaineet, joita ei löytynyt. Vaihdettiin mittariakin pariin otteeseen ennen kuin paineet saatiin ja ne olivat hurjan alhaalla eli esim 79/38. Siirto teho-osastolle tapahtui nopeasti joskus klo 19. Elintoimintoja seurattiin ja tyttö jäi teholle. Illalla kun poistuin sairaalasta varmaa oli vain keuhkokuume. Selkäydinpunktiosta silmämääräinen tieto että oli kirkasta, varmuutta ei kuitenkaan.
Perjantai aamuna sain kuulla että hengittäminen heikentynyt yöllä ja virtasn erittyminen heikkoa. Huoli siis edelleen suuri tyttärestä. Kun sairaalaan menein klo 10 maissa oli pissaa alkanut tulemaan ja lääkkeet tuntuneet alkavan tehota. Helpotus oli suuri kun kuulin että siirto lasten osastolla tapahtuu puolen päivän aikaan.
Lastenosastolla omassa huoneessa eristyksessä hoito jatkuu. Tyttä saa nukuttua ja se auttanee paljon. Kuume kuitenkin nousi melkein heti osastolle saapumisen jälkeen. Lääkärit miettivät vaihtoehtoja ja minä odotan huolesta mykkänä. Ilme kuitenkin sellainen ettei lapsi pysty näkemään huoltani. Lapselle oli suuri järkytys kuulla ettei pääse kouluun todennäköisesti koko seuraavalla viikolla. Huoli koulusta ja läksyistä herää.
Ihanin yllätys oli iltasella kun koulukaveri Iina tuli katsomaan tyttöä. Oli niin iloinen ja tervehtyminen otti sion askeleen. Söikin hyvin. Seuraavaksi odotettiin pikkusiskoja käymään ja olo olikin jo parempi. Illalla sain viestin kotiin että tippa otettu pois! :)
Sormet ja varpaat pystyssä ja ristissä ja ajatukset toivossa, odotamme tietoja. Ihmetystä herättää se miten tauti saattoi mennä parissa päivässä noin vakavaksi? Kiitos kaikilla tsemppiviesteistä! Lämmittää mieltä paljon kun tietää kuinka kaikki elätte meidän kanssa. Saamme voimia viesteistänne!
Menimme yksityiselle lääkäriasemalle josta meidät passitettiin viivyttelemättä sairaalaan. Saavuimme sairaalaan noin 17.15 ja sitten alkoi tapahtua. Päivystyksen lasten osastolla tutkittiin ja hoito alkoi. Huolen aiheena oli verenpaineet, joita ei löytynyt. Vaihdettiin mittariakin pariin otteeseen ennen kuin paineet saatiin ja ne olivat hurjan alhaalla eli esim 79/38. Siirto teho-osastolle tapahtui nopeasti joskus klo 19. Elintoimintoja seurattiin ja tyttö jäi teholle. Illalla kun poistuin sairaalasta varmaa oli vain keuhkokuume. Selkäydinpunktiosta silmämääräinen tieto että oli kirkasta, varmuutta ei kuitenkaan.
 |
| selkäydinpunktion jälki, selkä tosi kipeä... |
Perjantai aamuna sain kuulla että hengittäminen heikentynyt yöllä ja virtasn erittyminen heikkoa. Huoli siis edelleen suuri tyttärestä. Kun sairaalaan menein klo 10 maissa oli pissaa alkanut tulemaan ja lääkkeet tuntuneet alkavan tehota. Helpotus oli suuri kun kuulin että siirto lasten osastolla tapahtuu puolen päivän aikaan.
 |
| Väsyneenä lastenosastolla |
Ihanin yllätys oli iltasella kun koulukaveri Iina tuli katsomaan tyttöä. Oli niin iloinen ja tervehtyminen otti sion askeleen. Söikin hyvin. Seuraavaksi odotettiin pikkusiskoja käymään ja olo olikin jo parempi. Illalla sain viestin kotiin että tippa otettu pois! :)
Sormet ja varpaat pystyssä ja ristissä ja ajatukset toivossa, odotamme tietoja. Ihmetystä herättää se miten tauti saattoi mennä parissa päivässä noin vakavaksi? Kiitos kaikilla tsemppiviesteistä! Lämmittää mieltä paljon kun tietää kuinka kaikki elätte meidän kanssa. Saamme voimia viesteistänne!
keskiviikko 6. marraskuuta 2013
Onnellinen juuri NYT
Olen lukenut Anu Harkin syöpäleikkauksesta ja paranemisesta, kyyneleet silmissä. Viimeisin päivitys täällä. Monta vuotta sitten, ehkä noin 10 vuotta sitten, minulla oli useampi rintatulehdus ja lääkäri jotenkin säikähti tilannetta, olin silloin alle 30v. Lääkäri kyseli sukuni syövistä ja laittoi minut mammografiaan sekä näytteisin. Jouduin odottamaan tutkimusta viikonlopun ja se oli elämäni pisin viikonloppu. Mietin miten minun käy? Miten lapseni selviää, jos kuolen? Viikonloppu meni sumussa vain pohtien ja pohtien. Sain onneksi perheeltä vapautta olla itseni kanssa ja miettiä. Jotenkin Anun kirjoitus toi muistot mieleen. Minulla ei mitään ollut ja lääkäri oli puhunut ehkä jotenkin ohi suunsa ja säikäytti minut tai olin ymmärtänyt väärin, mutta kyllä tuo laittoi elämää järjestykseen.
Nyt kun luin Anu Harkin selviämisestä tajusin kuinka hyvin asiani ovat. Minulla on kolme ihanaa tytärtä ja hyvä elämä. Harvoin uskallan sanoa niin, koska heti pelkään että kaikki romahtaa. Toisaalta en siten koskaan oikeasti nauti elämästä ja siitä mitä minulla on. Lapset kasvaa ja kohta minulla ei ole enää pieniä ihania tyttöjä vaan isoja tyttöjä. Miksi en olisi Onnellinen, isolla O:lla siitä mitä minulla nyt juuri on? Ihanat lapset ja rakkautta ympärillä!! Elämä on siis aika ihanaa!
Nyt kun luin Anu Harkin selviämisestä tajusin kuinka hyvin asiani ovat. Minulla on kolme ihanaa tytärtä ja hyvä elämä. Harvoin uskallan sanoa niin, koska heti pelkään että kaikki romahtaa. Toisaalta en siten koskaan oikeasti nauti elämästä ja siitä mitä minulla on. Lapset kasvaa ja kohta minulla ei ole enää pieniä ihania tyttöjä vaan isoja tyttöjä. Miksi en olisi Onnellinen, isolla O:lla siitä mitä minulla nyt juuri on? Ihanat lapset ja rakkautta ympärillä!! Elämä on siis aika ihanaa!
 |
| Lomalla sairaalass E ja M - rannalla olisi kivempaa!!! |
 |
| A:n hurmuru hymy :) |
 |
| Karhuperheeni isoin ja pienimmät |
 |
| Terve! |
 |
| Vauhtia |
 |
| Hampaita... |
lauantai 2. marraskuuta 2013
Ricotta-pinaatti tortellinit
Tehtiin tänään ekan kerran tortellinineja. Itse ture pastan teimme tällä reseptillä: http://www.myllynparas.fi/suomi/reseptit/paaruoat/pasta-_ja_makaroniruoat/muut_pasta-_ja_makaroniruoat/kotitekoinen_pasta/ samaa ollaan kokeiltu useita kertoja ja on aika helppoa ja kivaa ja hyvää. Aikaisemmasta tagliatelle kokeilusta voi luea täältä. Muuten siis teimme samoin, vain "kaulimisessa" jätimme tuon hiukan paksummaksi kuin normaalisti.
Täytteeksi teimme Ricotta- pinaatti seosta. Lisäsin Ricotta purkilliseen valmiiksi keitettyä ja silputtua pinaattia noin 0,5 dl ja sekoittelin sen massaksi. Maustoin suolalla ja pippurilla oman maun mukaan. Mun Ricotassa ei juuri ollut suolaa ja siksi kaipasi sitä, mutta kannattaa maistaa että ei tule liian suolaista.
Kaulituille levyille maalasimme raaalla kananmunalla rajat joiden sisään laitomme täytettä ja toinen levy päälle. Painelimme välit kiinni ja ne tarttuivatkin hyvin kun oli kananmunaa välissä. Sitten leikkasimme tortellinit valmiiksi. Tässä olisi varmaan voinut käyttää muottiakin, mutta meillä ei nyt semmosta ollut.
Koska pasta ei kauaa kiehu kannattaa kaikki tehdä valmiiksi ja laittaa vesi kiehumaan keittämistä varten. Kun kaikki oli valmista nakkasimme tortellinit kiehuvaan veteen ja parissa minuutissa oli valmista. Tarjosin tortellinit parmesan murun ja tomaatti-purjo kermakastikkeen kanssa. Välttämättä ei olisi tarvinut juuri mitään kastiketta. Herkkua oli!
Vaikka aikaa meni näprätessä oli ruoka tosi hyvää ja vaiva palkittiin! Kannattaa kokeilla! Me mietittiin että seuraavan kerran voisi tehdä ihan isoja tortellineja, nyt teimme aika pieniä. Suuria ei tarvitse tehdä niin montaa ja tulee siksi nopeammin. Harmi etten tajunnut ottaa yhtään kuvaa....
Täytteeksi teimme Ricotta- pinaatti seosta. Lisäsin Ricotta purkilliseen valmiiksi keitettyä ja silputtua pinaattia noin 0,5 dl ja sekoittelin sen massaksi. Maustoin suolalla ja pippurilla oman maun mukaan. Mun Ricotassa ei juuri ollut suolaa ja siksi kaipasi sitä, mutta kannattaa maistaa että ei tule liian suolaista.
Kaulituille levyille maalasimme raaalla kananmunalla rajat joiden sisään laitomme täytettä ja toinen levy päälle. Painelimme välit kiinni ja ne tarttuivatkin hyvin kun oli kananmunaa välissä. Sitten leikkasimme tortellinit valmiiksi. Tässä olisi varmaan voinut käyttää muottiakin, mutta meillä ei nyt semmosta ollut.
Koska pasta ei kauaa kiehu kannattaa kaikki tehdä valmiiksi ja laittaa vesi kiehumaan keittämistä varten. Kun kaikki oli valmista nakkasimme tortellinit kiehuvaan veteen ja parissa minuutissa oli valmista. Tarjosin tortellinit parmesan murun ja tomaatti-purjo kermakastikkeen kanssa. Välttämättä ei olisi tarvinut juuri mitään kastiketta. Herkkua oli!
Vaikka aikaa meni näprätessä oli ruoka tosi hyvää ja vaiva palkittiin! Kannattaa kokeilla! Me mietittiin että seuraavan kerran voisi tehdä ihan isoja tortellineja, nyt teimme aika pieniä. Suuria ei tarvitse tehdä niin montaa ja tulee siksi nopeammin. Harmi etten tajunnut ottaa yhtään kuvaa....
perjantai 1. marraskuuta 2013
Uutta lumoa elämään
Blogi on uinunut, koska on ollut muuta ajateltavaa, mutta nyt päätin että tänne tallennan noiden sanaseppojeni sutkauksia ja naurua herätteleviä tempauksia, sehän kai alumperin oli blogini tarkoitus.
Olimme keskiviikkona pienen serkkumme kanssa katsomassa Mama-Africa esitystä. Esitys ei ollut mikään erikoinen kokemus, mutta tuntui sitten vaikuttaneen tyttöihin. Tostaina kun saavuin kotiin kaupasta, toi E nenäsuihkeen keittiöön. Kysyin mihin sitä oli tarvittu. Eveliina toteis että "lensimme afrikkaan niin lentokoneessa laitoimme suihketta, ettei korvat mene lukkoon." Heh, hauska idea.
Purin kauppakasseista tavaroita kaappiin, kun kuulin että A toteaa "Fantastista!" Isänsä kysyi mikä on fantastista. A katsoi olohuoneeseemme eteisestä ja totesi "tämä Afrikka!" Mielikuvitusta kun on tarpeiksi aukeaa olohuoneessa savanni tai viidakko tai kenties molemmat tarvittaessa.
Leikkihän ei siis tähän loppunut vaan koska meillä eteisessä on kaulaliinat jne levällää ja odottamassa kaappeihin pääsyä, jatkui leikki käärmeenlumoojana. A otti kitaran, jolla lakaa kaulaliinakäärmettä lumoamaan. Isänsä kysyi et voiko kitaralla lumota käärmeen, johon A vastasi hiukan hälmästi isäänsä katsoen, että "totta kai voi!". E aloitti lomoamisen djemberummulla ja onnistui silläkin.
Hetken päästä kyselivät toisiltaan onko kaulaliinakäärme jo LUMOUTUNUT?
Meillä oli niin hauskaa että nauroimme kyyneleet silmissä!!!
Olimme keskiviikkona pienen serkkumme kanssa katsomassa Mama-Africa esitystä. Esitys ei ollut mikään erikoinen kokemus, mutta tuntui sitten vaikuttaneen tyttöihin. Tostaina kun saavuin kotiin kaupasta, toi E nenäsuihkeen keittiöön. Kysyin mihin sitä oli tarvittu. Eveliina toteis että "lensimme afrikkaan niin lentokoneessa laitoimme suihketta, ettei korvat mene lukkoon." Heh, hauska idea.
Purin kauppakasseista tavaroita kaappiin, kun kuulin että A toteaa "Fantastista!" Isänsä kysyi mikä on fantastista. A katsoi olohuoneeseemme eteisestä ja totesi "tämä Afrikka!" Mielikuvitusta kun on tarpeiksi aukeaa olohuoneessa savanni tai viidakko tai kenties molemmat tarvittaessa.
Leikkihän ei siis tähän loppunut vaan koska meillä eteisessä on kaulaliinat jne levällää ja odottamassa kaappeihin pääsyä, jatkui leikki käärmeenlumoojana. A otti kitaran, jolla lakaa kaulaliinakäärmettä lumoamaan. Isänsä kysyi et voiko kitaralla lumota käärmeen, johon A vastasi hiukan hälmästi isäänsä katsoen, että "totta kai voi!". E aloitti lomoamisen djemberummulla ja onnistui silläkin.
Hetken päästä kyselivät toisiltaan onko kaulaliinakäärme jo LUMOUTUNUT?
 |
| E käärmeenlumoajana |
Meillä oli niin hauskaa että nauroimme kyyneleet silmissä!!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)