torstai 8. maaliskuuta 2012
Kiitos Harald!
Sain kutsun viikinki ravintola Haraldin kanta-asiakasiltaan eli Viikinkien pitoihin. Olin todella iloinen ja yllättynyt ja varasimme lastenhoitajaksi mummon, että pääsen mieheni kanssa menemään. Aivan mahtava olo oli odottaa tuota iltaa ja se osottautui vielä aivan mahtavaksi! Kuvia en kyllä saanut, koska valaistus oli tunnelmallisen hämärä.....
Ilta alkoi marjamoukulla, alkujuomalla joka maistui kyllä ihanalle. Olin koko päivän odottanut mieheni kanssa ulos pääsyä ja etenkin lasten ongelmalliseksi osoittautunene lähdön jälkeen oli moukku paikallaan! Moukussa on karpalomehua ja muutakin alkoholipitoista.
Ilta aloitettiin tervetulo-puheella ja kerrottiin illan aikataulusta. Olin todella yllättynyt, että iltaan kuului ruokien ja (siis pitkän kaavan mukaan) juomat oman valinnan mukaan. No me olimme tulleet autolla eli mieheni tyytyi sitten hiukan vähempään alkoholijuomaan.Toki olisi voinut miettiä asian ja varata myös kyydityksen.
Alkupalaksi oli Rukiin leikkaajan vuohenjuustosalaattia. Minä tykkään ihan todella paljon vuohenjuustosta! Oli siis loistava valinta minulle. Vuohenjuusto oli hauskasti leivitetty ja maistui aika miedolle, olisi minusta voinut maistua enemmänkin, mutta mieheni totesi että maistui hyvin. Salaatti oli ihanan raikas alkuun ja erilainen. Sai taas ideoita omiin kokkauksiin...
Pääruuaksi oli Ukkosen jumala Thorin kilpi. Olemme aikaisemminkin syöneet kilpiannoksia ja minä tykkään, koska siitä voi oitse sekoittaa annoksen jonka tahtoo. Kahdelle riittä hyvin ja voi tosiaan jakaa myös määrää. Minulle sttunut lohipala oli hiukan toiselta reunaltaan suolaton ja toiselta aika kovasti suolattu, broileri oli ihan hyvää ja possun kylkirulla sellaista jota en itse tekisi. Perunoista nuo juustoperunat veivät kielen mennessään samoin kuin hunajakasvikset. Parasta oli hillottusipuli sekä kastikkeet. Sekä sieni kastike ett viisauden viinistä keitetty kastike kruunaa ruuan. Kyllä oli vatsa täynnä ja ihanat maut suussa!
Jälkiruuaksi saimme vielä suklaakakkua: Rakkauden Jumala Freyan suklaakakkua. kakku oli todella suklaista ja makeaa! Kruunasi ruuan hyvin! Kakun kanssa tarjottu sorbetti oli sopivan raikasta kakun kanssa!
Kiitos siis ihanasta ruuasta ja tunnelmasta Haraldin väelle! Jossain vaiheessa ruuan lomassa unohtui arki ja onnistui miettimään asioita ilman arjen pyöritystä. Minulla ja miehelläni oli todella kivaa! Tulemme toistekin jos kutsu käy tai taidamme tulla muutenkin!
keskiviikko 7. maaliskuuta 2012
Imurointiako????
Kun jäin vuorotteluvapaalle mieheni sanoi että voisit imuroida joka toinen päivä, kun olet kotona.... Tämä kolahti niin etten ole voinut imuriin tarttua..... Tänään oli pakko kun tuli vieraita. Ihanaa kun saa jostain innon siivota, leipoa ja voi kuinka ihanaa on saada aikuista seuraa ja jutella!!! Kiitos seurasta.
Katsotaan koska tämän "vitsiksi" tarkoitetun lauseen unohdan! Saattaa ikkunatkin peseytyä useammin kuin imurointua. Kannattaa siis miettiä mitä sutkauttaa kellekin.... :)
Katsotaan koska tämän "vitsiksi" tarkoitetun lauseen unohdan! Saattaa ikkunatkin peseytyä useammin kuin imurointua. Kannattaa siis miettiä mitä sutkauttaa kellekin.... :)
Hiihtoretki kera lasten - suklaarusinoiden ja kaakaon voimalla!
Oli ihana aamu. Meillä ei ollut mitään erikoista tekemistä ja päätimma lähteä hiihtoretkelle. Olimme jo pitkään suunnitelleet Soidinlammen lenkin hiihtämistä (lisää tietoa). Lenkki on yli 4km ja siksi siis haaveena tytöillä, jotka ovat nyt siis 5 vuotta. Olemme treenanneet Majan kakkosella ja pikkukakkosella ja nyt sitten päätettiin lähteä nauttimaan kirpakasta aurinkoisesta päivästä hiihtämään. Tein mukaan kuumaa kaakaota ja leivät sekä keksejä. Pakkasin myös taskuun pienen pussillisen suklaarusinoita.
Olimme Ladun Majalla noin yhdentoista aikaan ja aloitimme retken. Puolivälissä oli voimat lopussa ja nälkäkin jo, joten pysähdyimme kaakaolle ja leivälle. Tuossa puolessa välissä on makkaranpaistopiste ja siten pystyy myös istuskelemaan. Kaakon ja leivän jälkeen oli energiaa jatkaa. Aurinko helli meitä ja retki meni ihanasti. Tytöt sanoivat että seuraavan kerran tahtovat kiertää reitin kahdesti!
Kun ei hiihdä liian lujaa jaksaa lapset oikein hyvin hiihtää. Pieneen väsymykseen auttaa suklaarusinat, joita otamme aina silloin tällöin, esimerkiksi ylämäkien päällä ja jos kiukku meinaa yllättää....
Poskissa oikein tuntuu auringon säteet ja odotan siis ruskettumista jo. Energiaa auringosta saa aivan valtavasti! Aikaa koko juttuun meillä meni parituntia. Parasta oli tietysti kaakaon lisäksi viimeinen HIRRRRVEEN HURJA lasku. Molemmat laskivat sen ladulla Munamiehenä! Minä aurasin ;)

maanantai 5. maaliskuuta 2012
Kiireetön aamu - ihanaa!!
Aurinko hellii, kevät tulee kohisten, linnut laulaa ja minä nautin kiireettömästä maanantai aamusta. Pienet mummolassa nauttimassa mummon hoidosto ja oloilusta siellä, minä join kahvin rauhassa ja luin lehden. Saatoin isomman kouluun ja kävelin hiukan tavallista pidemmän lenkin koirien kanssa. Aurinko on aivan mahtava ja näitä kiireettömiä aamuja voin sitten muistella kun töihin palaan, kaikessa tohinassa.
Mieleen tuli väkisinkin, ettenkö voisi joskun antaa itselle laatuaikaa? Vaikkä olen töissä, voisinko joskus viedä lapset hoitoon ja sitten mennä kävelylle koirien kanssa ja nauttia??? Täytyy laittaa ihan listaa, miten hiljentää tahtia ja ottaa ilo irti elämästä!!!! Loppupäähän tämä rentous varmasti tuo lisää aikaa - vaikka en sitten ehkä saa niin paljon juuri nyt aikaan, mutta ehdinkö nauttia kiireessä mistään? Jos nauttisin ja olisin onnellinen, enkä touhottava kone?
Nautitaan tästä päivästä, minä jatkan tenttiin lukua ja yksin olosta nauttimista!!!

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012
Opintojen huipennus - tentti!
Nyt sitten on opiskelut lähenemässä loppuaan ja se tarkoittaa tenttiä... IIK!!! En muistanut millaista se tenttiin lukeminen on. Juu toisaalta ihan kivaa, toisaalta niin kutkuttavan jännää. Onneksi se tunne tentin jälkeen on tavoiteltavissa oleva... tai sitten ei. Riippuu miten tentti menee.
No koitan viimeistellä lukemisen tänään ja huomenna. Vien pienet mummolaan hoitoon ja koitan keskittyä orgaaniseen kemiaan. Juu siinä mielessä ahdistavaa, että aamulla heräsin siihen, että mietin bentseenin reaktioita, taidan olla tulossa hulluksi.....
Huomisen jälkeen alkaa uusi jakso vuorotteluvapaassa - luennoton aika. Toivotaan ettei tarvitse lukeakaan enää eli että tentti menee läpi :) !!!!
Sitten jatkuu vielä pari viikkoa labrat ja kohta alkaa vapaus opinnoista... JEEE!!! Aikaa sisustaa ja olla luova.... IHANAAAA!!! Mikä parasta kevät tulee vauhdilla, kovalla vauhdilla!!!!

lauantai 3. maaliskuuta 2012
buzzador ja pitsaa
Olen aloittanut testaajana eli Buzzadorina ja pääsin ensimmäiseksi pakaste pitsakamppanjaan. Nyt sitten koitan kerätä kavereita syömään meille pakastepitsaa :) Hassua tää et pitää kokeilla ja raportoida ja kuvata, mutta ainakin nyt kuulostaa tosi kivalta.... Katsotaan miltä sitten kun homma on tehty tuntuu.....
Tahdotko tylla syömään meille pakastepitsaa????
Tahdotko tylla syömään meille pakastepitsaa????
torstai 1. maaliskuuta 2012
Aurinkoista ulkoilua!
On niin ihanaa kun kevät tulee ja nämä keväiset kelit ovat alkaneet! Olemme ulkoilleet ja nauttineet auringosta niin ihmiset kuin eläimet. Ihanaa kun lapset ovat innokkaita hiihtäjiä niin koko perhe voi ulkoilla suksilla ja nauttia luonnosta.
Vielä kun koirat saisi sinne mukaan.... Nyt mennään siis erikseen ja eriaikaan - ihanaa silti!
Vielä kun koirat saisi sinne mukaan.... Nyt mennään siis erikseen ja eriaikaan - ihanaa silti!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)