syyllistäminen

Jatkaakseni aikaisempaa postausta tai sen temetiikkaa pohdin, miksi aiheutamme syyllisyyttä? Varsinkin naiset toisilleen ja kaikki miehet jotka niin teette, ilmoittautukaan!
Miksi meidän pitää sanoa asioita niinkuin ne olisi lakeja? Miksi asiat pitäisi tehdä joidenkin sääntöjen mukaan? Miksi on jokin hyvä/ paras keino tehdä asioita?
Voinko olla onnellinen omine päätöksineni? Voinko sanoa että olen pohtinut ja tehnyt ne itse, vaikka ne ei toisista ole oikein tai parhaita? Minulle ne päätökset on parhaita! Pitääkö minun pahoittaa mieleni jos en toimi kuin kaikki sanoo? Voiko elää itselleen ja perheelleen ja tehdä päätöksiä joihin itse olen päätynyt?
Voinko toivoa muillekin näin? Saisiko jokainen päättää miten perheen kotityöt jakaa? Miten hoitaa lapset? Mihin käyttää rahat? Missä asuu? Onko se minulta pois jos kaikki saa tehdä oman mielensä mukaan? Voimmeko kaikki olla onnellisia omine päätöksinemme ja vielä niin ettei tarvitse miettiä, mitä muut päätöksestä ajattelee!
Tuetaan toisia vanhempia omissa päätöksissään. Ei syyllistetä tai arvostella! Nautitaan elosta ja olosta oman näköisenä. Se että toisilla on erilaista ei ole omasta onnestamme pois!

Nautinnollista perhe-elämää jokaiseen perheeseen! Oli perhe millainen vain! Nautitaan päivä kerrallaan!!!!

Parhaiten osataan....

Huomaan usein kuinka jotkut asiat tuntuvat kovinkin selkeiltä ja ne tuntisi osaavan tehdä. Usein kuitenkin kun alkaa itse tehdä asiaa niin huomaa ettei asiaa osaakkaan. Mielestäni näin käy usein etenkin lasten kasvatuksessa. Voiko olla helpompaa kasvattaa kuin naapurin lapset? Oikein hienosti osaa sanoa mitä heille pitäisi tehdä tai sanoa. Varsinkin, kun ei lapsia itsellä ollut oli niiden kasvattaminen todella helppoa!
Nyt kun omaan kolme lasta, huomaan etten osaa tehdä mitään oikein. Juu murrosikäinen lapseni kommnetoi kaikkea ja tietää mistä narusta vetää että äiti on huono. Pienemmät lapset tyytyvät kaikkeen paremmin, mutta huomaan heidän käytöksestään - uhmaikäisen uhmasta - kuinka olen taas epäonnistunut.
Pahiten mielenrauhani saa järkkymään toiset vanhemmat ja ikävä kyllä usein äidit. Miten voikin olla helppoa tietää mitä pitää tehdä ja mitä ei? Toisten elämä on helppoa elää ulkoapäin ja olla viisas jälkikäteen. Toisten tekemiset voi myös tosi helposti tuomita ja haukkua, vaikka sitten itse tekisi ne samat virheet ja ratkaisut itse.

Kuinka onkaan helppoa elää toisten elämää vaikka kuuluisi elää tässä ja nyt ja nauttia juuri tästä hetkestä!

Onnellinen, jos sen uskaltaa sanoa...

Lapset palasi eilen kotiin ja oikeasti sisältö elämään sen mukana. Vaikka on kaikkee tehtävää ja vastuuta niin tuntuu että sitä tahdonkin.
Nyt aamulla, koska olen lomalla ja en jaksanut lähteä aamulla salille huhkimaan, juon kahvia ja katselen onnellisena lasteni tekemisiä. Olen oikeasti hirmuisen onnekas, kun minulla on kolme suht tervettä lasta, jotka jaksaa touhuta ja leikkiä. Hassua kuinka tämä onnentunne leviää myös parisuhteeseen ja kaikkeen. Niin kai katselen tänään maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi!
Lähdemme tänään lasten kanssa pienelle lomalle. Menemme tapaamaan minun opiskelukaveriani, kummipoikaani sekä serkkujani. Odotamme innolla leppoisaa reissua yhdessä - ihanaa kun on aikaa lapsille! Tein myös suuren päätöksen eilen ja huomaan senkin vapauttaneen energiaa minussa! Nautitaan siis nyt syksystä ja koitetaan elää päivä kerrallaan! Ihanaa syksyä kaikille!

Ajatuksia yksinäisestä illasta

Lapset ovat koiraa myöten hoidossa. Olmme kahden mieheni kanssa. Todella outoa. Tässä sitä telkkua katselen ja tietokonetta näpytän. Voiko olla tylsempää?! Mietin mitä tehdä ja pää vetää satasta ideoissa. Mitä kaikkee pitäisi tehdä ja voida tehdä, kun lapset ei ole kotona. Niin ja kello on aika paljon et mitäs sitten teen... kirjoitan blogia jota kukaan  ei lue - aika järkevää eikö?
Mietin mitä kaikkea tahtoisin tehdä tai kokeilla. Olenkohan ajautumassa johonkin ikäkausi kriisiin, kun näin ajattelen? Mietin mitä tahtoisin tehdä tällä ainoalla elämälläni. Alanko laulajaksi - joo en. Entäs näyttelijän ura - mitkä työajat? Opettaja, myyjä, malli, vaatesuunnittelija, ompelija, taivaanrannanmaalari??? Kaikki todella kiinnostavia vaihtoehtoja - minkä valitsen? Niin vai miksi tahdon muuta kuin mulla nyt on?
Miksi en ole onnellinen? Miksi en tyydy siihen mitä mulla on? Miksi mikää ei riitä? Olenko aikakauteni tulos? Olenko täysin tyhjä ja lisää tahtova? Mihin päädyn?
No näillä ajatuksilla ei ole helppoa jatkaa. Mihin päädyn ja olenko siitä tyytyväinen. Olisipa ihanaa jos olisi joku  jolle näistä oikeasti puhua....
No niin mietitään tätä ja jatketaan elämää.....

terävä veitsi....

Teimme tänään ruokaa pienien kanssa yhdessä. He sekoittivat munakas massaa kanssani ja valmistelivat munakasta itselleen. Keskustelimme munakkaan täytteistä ja ehdottamani lihapullat eivät sopineet tytöille. He keksivät, että tahtovat munakkaansa täytteeksi nakkeja. Annoin molemmille omat leikkuulaudat ja veitset. Tytöt alkoivat 4,5 vuoden innolla leikkaamaan nakkeja paloiksi. Ruuan laittaminen, kun on heistä todella mukavaa!
Mieheni saapui samalla keittiöön ja huomasi lasten touhut. Veitset olivat terävät ja tarkoituksella olin asiasta varoittanut. Mieheni sanoi lapsilleen, että varokaa teräviä veitsiä ettette leikkaa sormeen. Keskimmäinen tytär totesi että hänen veitsensä on vielä terävämpi kuin siskon. Onnea onnistumisesta!

Tiedän että kaikki ei anna lasten tehdä terävällä veitsellä, mutta voisko olla ihanampaa lapselle kuin antaa kokeilla rajojaan! Parempaa munakasta eivät lapsemme ole kuulemma saaneet, koskaan! Tosin eniten maistui juuri itse pilkkomat nakit!

Antti-biootti

Pienimmät olivat mummolassa hoidossa eilen ja hain heidät kotiin illalla. Lapset olivat nauttineet kovasti ja mummo myös. Kaiken tavallisen homman eli tallilla olon ja ratsastuksen lisäksi olivat pitäneet mummolle seuraa. Katsottuaa "olipa kerran elämä" -DVD:tä olivat intoutuneet leikkimään bakteereita ja (V)alkosoluja. Laikki oli ollut riehakasta sisältäen komentokeskuksen ja taistelut bakteereita vastaan.

Yht´äkkiä kun sisareni mies Antti oli tullut sisään, olivat tytöt kiljaisseet että tulta tulee Antti-biootti! Kyllä ovat kekselijäitä! ;)

Onko myönnettävä, että kesä on mennyt???

Kesä lomat meni ja arki astui meidän perheeseen. Koitan kuitenkin kovasti vielä pukeutumisella viestiä, että kesä on ihan vielä tässä. En tahtoisi käyttää sukkia tai mitään mikä viittaa syksyyn. Eilen lähdin töihin villatakissa ja farkkuhaalarissa ilman sukkia. Ajaessani töihin minua vastaan tuli nainen pipo syvällä päässä ja takki päällä. Ihan järkevä ihmine,n kun satoi vettä ja oli tosi kylmä...
Mietin itse olenko hullu, kun en osaa pukeutua asianmukaisesti. En kuitenkaan tahdo myöstään, että talvi tulee ja kohta tarvii pakolla laittaa päälle oikeasti - hitsi, kun olisi kiva vaan pukea vähän!
Tänään laitoin sukat, mutta jos aurinko huomenna suostuu näyttäytymään niin sukat lentää..... :)

Nautitaan syksyisitä lämpöisistä päivistä!